tiistai 5. syyskuuta 2023

Ruhimaki on Riihimäki

 

Riihimäki Oy:n Kierre eli Baccarat -maljasta 2487 muokattu lautanen, jonka koko on 185 x 125 mm. Sen yläpinnassa on massaleima RUHIMAKI.


Nuutajärven lasitehdas aloitti puristelasin valmistuksen ensimmäisenä Suomessa vuonna 1851. Muut tehtaat seurasivat myöhemmin perässä. Pätevien muotintekijöiden puutteen vuoksi muotteja ostettiin pitkään valmiina tai niitä teetettiin Keski-Euroopassa. Niinpä samanlaisia ostomuotteja oli usealla lasitehtaalla samanaikaisesti käytössä. Suomessa lasitehtaat alkoivat 1890-luvulla kaivertaa muottiin tehtaan nimen, jolloin se kopioitui massaleimana esineeseen. Käytäntö jatkuin ainakin 1920-luvulle asti, mutta osaa muoteista käytettiin vielä pitkään sen jälkeenkin. Näin kunkin tehtaan tuotteet voitiin erottaa kilpailijoiden valmisteista.

Massaleima on sen verran himmeä, että hyvän valokuvan saaminen siitä on haastavaa.


Riihimäen lasitehdas aloitti 1910 ja alkuun muotteja teetettiin Saksassa. Sikäläisille muotinkaivertajille kahden peräkkäisen i-kirjaimen yhdistelmä Riihimäki-sanassa on ilmeisesti tuntunut käsittämättömältä, kun he ovat ”korjanneet” sen esimerkiksi muotoihin Ruhimaki, Rühimäki, Riiiiimäki. Oheisten kuvien soikeassa lautasessa on massaleima yläpinnassa muodossa Ruhimaki.

Lähde: Roger Peltosen artikkeli ”Puristelasiesineet massaleimoilla RÜHIMÄKI ja RIIIIIMÄKI”, joka on julkaistu Suomalaisen lasin vuosikirjassa 2020.



Tämä on sivu Roger Peltosen artikkelista Suomalaisen lasin vuosikirjassa 2020. Aloituskuvan esineen kokovaihtoehto poikkeaa hieman tuotenumeron 5205 alapuolella olevan listan pienimmästä versiosta.


3 kommenttia:

  1. Voiko teille kuvan sokerikosta tai kulhosta jossa Riihimäki-kohokirjaimet

    VastaaPoista
  2. Siis voiko lähettää kuvan noista...🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasinkeräilijän Blogin sähköpostiosoite on: lasinkerailijanblogi@gmail.com

      Poista