sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Lauschan joulukoristeita Lasimuseossa

 

Lampputekniikalla valmistettuja saksalaisia joulukuusenkoristeita Lauschasta.


Lauscha sijaitsee entisen Itä-Saksan alueella lähellä Tšekin puolella olevaa Böömiä, missä myös on lasiteollisuutta.

Vuonna 1597 Thüringenin metsässä sijaitseva Lauscha mainittiin ensi kerran lasihytin rakentamisen yhteydessä ja tästä alkaen lasi on ollut asukkaiden pääelinkeino, vaikka kaikki eivät voineetkaan työskennellä hytissä. Kodeissa alettiin puhaltaa lampputyönä esineitä puolivalmisteistä. Näin syntyi taidelasiesineitä, leluja ja lasihelmiä. Puhalletuista lasihelmistä kehitettiin joulukuusenkoristeet. Pitkälti kotityönä valmistettuja koristeitä alettiin 1860-luvun lopulta lähtien myydä kaikkialla Euroopassa ja Amerikassa. Näyttelyssä on esillä myös muita Lauschassa lampputyönä valmistettuja esineitä, kuten silmäproteeseja ja taidelasiesineitä. 

Suomen lasimuseo on avoinna loppuvuoden tiistaista sunnuntaihin klo 10–17.

 

Lauschan esineitä on esillä Suomen lasimuseon kolmannessa kerroksessa.





 

 






 




 

Nämä on valmistanut Falk Bauer tänä vuonna.



Hugo Gerlach: Tanssija, tehty noin 1930.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti