sunnuntai 23. elokuuta 2020

Sateen uhka latisti Lasivitriini-tapahtuman

Lasten lasisuunnittelukilpailun teemana oli tänä 
vuonna Metsän asukas. Upeita teoksia ovat 
lapset suunnitelleet ja hienosti nuutajärveläiset 
lasintekijät ovat ne toteuttaneet.


Eiliselle lauantaille sääennusteet tarjosivat kovin kehnoa säätä. Aamulla lounaisen Hämeen alueella satoikin kovasti, mutta jo hyvissä ajoin ennen aamuseitsemää sade lakkasi. Puolen päivän tienoilla tuli hieman pisaroita, jolloin myyjät suojasivat pöydillä olevat esineensä hetkeksi. Vasta kahden jälkeen alkoi sellainen sade, joka haittasi ulkomyyntiä ja myyjät pakkasivatkin tavaransa, jolloin tapahtuma päättyi vähän etuajassa.

Nuutajärvelle oli ilmoittautunut yli 30 myyjää, mutta paikalle tuli vajaat 20. Koronan vuoksi tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa ulkona peräkonttikirppiksenä.

Asiakasmäärää sääennusteet pudottavat vielä rajummin. Kovin montaa sataa vierailijaa ei Nuutajärven lasikylässä eilen käynyt. Huutokauppa veti entiseen tapaan salin täyteen, mutta vain osa otti huutonumeron. Vanhan lasitehtaan Pruukin pajoihin väki kävi tutustumassa ja tietysti kesänäyttelyyn sekä lasten suunnittelemiin lasiesineisiin lasikoulun hytin sivustalla. Designmuseo Nuutajärven eli lasimuseo Prykärin kokoelmia käytiin ihailemassa ja siellä oli tarjolla myös lasiesineiden tunnistusta.

Aamulla myyjät alkoivat pystyttää myyntipöytiään 
säätä aprikoiden.

Tällä pöydällä oli paljon punaista.

Varhaisaamun sade oli kastellut tienoon, 
mutta asfaltilla se ei haitannut.

Juna- ja aurinkopullot ovat suosittuja keräilykohteita edelleen.

Tamara Aladinin Star-sarjaan on tehty kaksi 
erilaista karahvia; tämä on niistä korkeampi.

Lasitaitelija Kerttu Nurminen ja lasitutkija
Kaisa Koivisto tapasivat myyntitorilla.

Takana näkyvän Kellopytingin kello ilmoitti tasatunnit.







Tämä mysteerimaljakon suuaukon renkaassa 
oli merkintä ALP eli alpakkaa. Lasimaljakon 
muotoilu ei kuitenkaan vaikuta kotimaiselta. 
Olisiko se jonkin kultakauppiaan ulkomailta 
tilaama, mihin on lisätty rengas Suomessa? 
Voisiko maljakon alkuperä olla Tsekissä, 
Virossa tai Venäjällä?

Myös vanhempaa puristelasia oli tarjolla, tällä pöydällä 
mm. Suomen messujen muistolautasia 
Vaakunlautasista toisessa oli massaleima Notsjö ja 
toisessa Iittala. Etualalla Karhulan Rauhankyyhkylautasia. 
Takana Wiialan ohdakekuviolla koristeltuja esineitä.


Forssalaisen osto- ja myyntiliikkeen kauppias Matti 
Lindstedt kiertää ahkerasti Suomea myymässä öljy-
lamppuja ja niiden varaosia sekä lampunkupuja ja 
vanhoihin valaisimiin sopivia johtimia. (www.oljylamppu.net)



Nuutajärven lasikoulun hytin sivussa myydään oppilastöitä.

Siellä on myös lasten lasisuunnittelukilpailun 25 
toteutettua esinettä nähtävillä.

Erittäin hyvin ovat lasintekijät toteuttaneet 
lasten suunnitelmapiirrosten hahmot.







Lasiasiantuntija Kaisa Koivisto tunnisti
tapahtumavieraiden mukanaan tuomia
esineitä Nuutajärven lasimuseossa.

Huutokauppa järjestettiin Paja-rakennuksessa 
siinä tilassa, jossa viime vuonna olivat myyntipaikat.

Meklarina toimi Jukka Pulakka.

Paja-rakennuksessa sijaitsee myös Markku Salon
studio. Tässä uniikki Stilleben.

Vasemmalla uniikki Lelu ja oikealla uniikki Pokaali.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti