tiistai 14. huhtikuuta 2020

Lasipäivä 13.6. saattaa siirtyä




Koronavirustilanteen vuoksi yleisötapahtumien järjestäminen on toistaiseksi kielletty ja Uudenmaan läänin sekä muun Suomen välinen henkilöliikenne on estetty. Saattaa olla, että viranomaiset jatkavat näitä rajoituksia niin pitkään, että 13.6. pidettäväksi suunniteltua Lasipäivää joudutaan siirtämään myöhempään ajankohtaan.

Suomen lasimuseon ystävät ry:n hallitus seuraa viranomaisten ohjeita sekä määräyksiä ja toimii niiden pohjalta. Päätös mahdollisesta Lasipäivän siirtämisestä tehdään toukokuun puoliväliin mennessä. Mahdollinen uusi ajankohta tulisi olemaan lauantai 08.8.
Jos elokuussakaan ei tapahtumaa sallittaisi järjestää, peruuntuu kesätapahtuma tältä vuodelta. Päätös mahdollisen elokuun tapahtuman osalta pyritään tekemään juhannukseen mennessä.

Aikaisempina vuosina tämä lasimuseon piha-alueilla järjestettävä tapahtuma on ollut nimeltään Lasi- ja keräilytapahtuma. Nyt lasimuseon ystäväyhdistys on päättänyt yhtenäistää järjestämiensä myyntitapahtumien nimet tästä vuodesta alkaen. Uudistus on tehty, jotta tapahtumien markkinointiin, näkyvyyteen ja muistettavuuteen voidaan panostaa entistä enemmän. Nimiuudistus ei muuta tapahtuman myyntisääntöjä eli kesän Lasipäivänä saa myydä, kuten aikaisempinakin vuosina, muutakin keräilytavaraa kuin lasia.
Lisätiedot tapahtumasta: www.suomenlasimuseonystavat.fi

Myös SLMY:n vuosikokousta on jouduttu siirtämään maaliskuulta tulevaisuuteen. Se pidetään, kun viranomaiset jälleen sallivat yli kymmenen hengen kokousten järjestämisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti