maanantai 27. tammikuuta 2020

Lasipäivän kuvasatoa 2


Ikkunasta levinneet auringon säteet 
saivat lasiesineet hohtamaan.


Tässä blogissa on julkaistu kuvia Lasipäivästä lauantaina ja eilen, tässä vielä jatkoa kuvakertomukseen.

Melko pian ovien avaamisen jälkeen myyntipöytien 
väliset käytävät täyttyivät lasinkeräilijöistä ja 
muista kiinnostuneista.



Lasimuseon ravintola avasi pop-up kahvilan museon 
kakkoskerrokseen, jolloin ravintola sai keskittyä 
lounasruokailijoiden palvelemiseen.

Tapahtumavieraiden mukanaan tuomia 
esineitä oli tunnistamassa kuusi asian-
tuntijaa talkootyönä. Tässä Anita 
Elomaalla on viivahiottu kristallimalja 
tunnistettavana.

Kaisa Koivisto vasemmalla ja hänestä oikealle 
Sirkka-Liisa Löflund, Anita Elomaa ja 
Hannele Viilomaa.

Tunnistamassa Olli Ahtola ja taaempana Risto Aalto.

Monet ihailivat Suomen lasimuseon 
perusnäyttelyn aarteita.

Sisääntuloaulan parvella oli entiseen 
tapaan neljä myyntipaikkaa.










Luentosalissa sijainneet Suomen lasimuseon ystävät 
ry:n yhteispöydät avautuivat ostajille klo 11 ja hyvissä 
ajoin ennen sitä kerääntyi väkeä jonottamaan 
sisäänpääsyä.

Jonottaessa oli hyvää aikaa tutustua 
museomyymälän alennuskirjoihin.
 


Luentosalin Löytöpöytien äärellä siinä vaiheessa, 
kun pahin ruuhka on jo ohi. Jäsenet toivat yhteis-
myyntiin yhteensä 164 myyntikohdetta. Aikaisemmin
huutokaupoissa oli usein noin 70 - 80 kohdetta.



 
 











3 kommenttia:

  1. Kiitokset taas kerran mielenkiintoisista kuvista , t. peter

    VastaaPoista
  2. Kyllä teit taas loistavan kollaasin meidän suurista aarteista ajatellen kansaivlistä kerääjäkuntaa. Kiitokset ja näissä merkeissä tavataan Habitaressa syksyllä.

    VastaaPoista