keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Riihimäen lasinen kala-säästölipas



Riihimäen Lasin valmistaman lasikalan 
korkeus on noin 8 cm ja pituus noin 16 cm.

Pari päivää sitten uutisoitiin uudesta suuresta voimalaitoshankkeesta Kemijoen varteen. Joessahan on jo olemassa voimalaitoksia, jotka estävät vaelluskalojen nousun, kun viranomaiset ja poliitikot eivät ole saaneet vaadituksi toimivia kalaportaita mahdollistamaan kalojen nousun latvavesille kutemaan. https://yle.fi/uutiset/3-10842192

Lasikalan selässä on isojakin kolikoita 
huoliva pudotusaukko.

Myös pari päivää sitten uutisissa oli esillä Jasper Pääkkösen rahoittama Vihtijoen Levoinkosken ennallistamishanke, josta Pääkkönen tekee myös dokumenttiohjelmaa yhdessä amerikkalaisen tuotantoyhtiön kanssa. https://yle.fi/uutiset/3-10845690

Kalalla isot suomut ja pyrstö sekä peräevä 
on pihdeillä puristettu raidallisiksi.

Kala esiintyy aiheena monessa lasiesineessä, mutta harvemmin säätölippaana. Riihimäen Lasi on kuitenkin tehnyt lasisia kalan muotoisia säätölippaita eri värisistä lasimassoista; ainakin ruskea löytyy tämän vihreän lisäksi. Tietääkö joku mitä muita värejä on olemassa ja milloin näitä on valmistettu? Riihimäen Lasi teki aikanaan lasisia säästölippaita myös porsaan muotoisina ja useana eri väriversiona.

Riihimäen Lasin porsaan muotoiseen säästö-
lippaaseen pennit laitettiin suuaukon kautta ja 
kalasäästölippaaseenkin ehkä kaikkein pienimmät 
kolikot voisi saada myös suun kautta sisään.




4 kommenttia:

  1. Mulla on samanlainen mutta tumman vihreä väriltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on varmaan tehty useammasta eri värisestä lasimassasta, mutta sen verran harvoin näitä kaloja näkyy ettei ole oikein käsitystä siitä montako värivaihtoa löytyy.

      Poista
  2. Minulta löytyy kirkas eli väritöntä lasia oleva kala. En olisi tiennyt mikä se on, mutta tunnistin sitä google lens:llä niin selvisi.

    VastaaPoista
  3. löytyy sellainen turkoosin sininen

    VastaaPoista