lauantai 13. tammikuuta 2018

Kaapelilla vilkkaat messut


Laatumessujen järjestämät Helsingin antiikki- ja keräilymessut Kaapelitehtaalla vetivät tänään hyvin väkeä. Lipunmyynnissä oli ajoittain jonoa vielä puolenpäivän jälkeenkin. Uusien markkinointikanavien käyttö ja pieni puffi aamun Hesarissa varmaan auttoivat, lisäksi Yle Radio Suomen Helsingin toimitus teki aamupäivän aikana pari suoraa osuutta tapahtumasta. Asiakaskunnassa oli myös nuorempia ihmisiä ja myyjien joukossakin oli tapahtunut vaihtoa verrattuna siihen mitä tässä Kaapelin tammikuisessa messutapahtumassa aikaisemmin on ollut. Myyntiosastoja on 36 kpl. Uudet myyjät toivat uusiutumista myös myyntiartikkelien repertuaariin. Kauppa näytti käyvän monella osastolla.

Messut jatkuvat Kaapelilla huomenna sunnuntaina klo 10 – 16.

 
Sisäänkäynnin vieressä Puristamo-salissa on
Tolkontiikin osasto, jonka valikoimaa tässä on.

Nanny Stillin kristallia: Timantti ja Koru.

Oiva Toikan värikylläistä lasia.

Samalta osastolta vielä tämäkin kuva.

Vanhaa, ennen 1900-lukua valmistettua, lasia on
tarjolla niukasti – tällä osastolla oli muutama esine.

Suomalaista muotoilua lähti Japaniin Niskakoskien osastolta.

Pertti Mäkelä myhäilee Purppura-Antiikin osastolla.

Komea valikoima Helena Tynellin Aurinkopulloja.


Valssaamo-salin oven vieressä on Suomen
kasarmin aarteet –liikkeen osasto. Petri Virtanen
myi juuri messinkisen valaisinparin.
 
Samalla osastolla jännä tuolipari.

Pasi Varto Designaitan myyntipöydän takana.

Suomalaisen taidelasin klassikoita:
Okkolin, Hopea, Still, Nyman.

Marko Suomisen osastoa etualalla.

Michael Schilkinin veistos.

Wanhan Tammitorin osastoa.

Kerttu Nurmisen filigraanilasiesineitä Nuutajärveltä
Timo Sarpanevan Festivo-kynttilänjalkojen vierellä.


Esa Tarkan valikoimaa.

Tarja Pousar Ajanpatinaa-liikkeen osastolla.

Verholasimaljakon jalka on mennyt joskus
rikki ja tilalle on tehty puusta jalusta.

Ars Julikan osastoa.


Kaapelin messuilla oli tänään vilkasta.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti