lauantai 21. lokakuuta 2017

Karhulan maalattu pikkumaljakko


Karhulan lasitehtaan valmistaman
maljakon korkeus on 133 mm ja
suuaukon halkaisija on 93 mm.
 
Kauklahden ja Kumelan lasitehtaat ovat tunnettuja maalaamalla koristelluista lasiesineistä, mutta myös muilla lasitehtailla käytettiin maalaamista lasimassassa olevien virheiden peittelyyn ja esineiden koristeluun.

Oheisen pikkumaljakon yläosan maalaamisessa on ilmeisesti käytetty sapluunaa apuna kuvion muodon tekemiseen ja maali vaikuttaa ruiskulla levitetyltä. Maljakon puolivälin värirenkaat on tehty perinteiseen tapaa pensselillä.

Espoo kaupunginmuseon julkaisemassa tuoreessa Lasi aika –kirjassa kerrotaan Kauklahden lasitehtaan maalaamon työskentelystä vanhojen valokuvien kera.

Karhulan lasitehtaan karhu-merkistä on vielä suurin osa jäljellä.

1 kommentti: