Kaiverruskurssi päättyi Riihimäellä

Wilhelm Vernim kaivertaa lasia työnäytöksessä

Suomen lasimuseossa 15.10.

 

Suomen lasimuseo järjesti kaiverruskurssin opetusministeriön ja kaivertamiseen sopivaa suupuhallettua tasolasia valmistavan Lambertsin lasihytin tuella. Lasimuseo kutsui oppilaat tälle kurssille, joka toteutettiin Osuuskunta Lasismin tiloissa. Kahdeksanpäiväisen kurssin päätteeksi kaksi hiomakonetta vietiin lasimuseon luentosaliin, missä yleisöllä oli mahdollisuus sunnuntaina seurata työnäytöksiä ja katsella oppilastöitä. Kurssin opettajat Heikko Schulze-Höing ja Wilhelm Vernim pitivät esitelmät lasinkaivertamisesta ja kertoivat omasta urastaan. Kurssin kymmenen oppilasta olivat innostuneita ja onkin mielenkiintoista seurata miten he hyödyntävät kurssin oppeja tulevissa töissään.

 
Aikaisemmin lasiteollisuudessa ammattitaito on siirtynyt isältä pojalle tai mestarilta kisällille, mutta kun Euroopassa alan teollisuus on supistunut lähes olemattomiin, niin myös ammattitaidon siirtäminen uusille tekijöille on vaarantunut. Lasinpuhallustaito on Suomessa säilynyt, mutta kaiverrusosaamisen perinne on jo katkennut. Kun muuallakin on vastaavanlainen tilanne, niin Riihimäellä opettaneet alan taitajat kiertävät ympäri maailmaa opettamassa kaivertamista. USA, Australia, Uusi-Seelanti ovat jo olleet kohteina ja Suomen jälkeen seuraavana on Irlanti.

Lasin kaivertajan työasema eli hiomakone, jonka yläpuolella

vaalea muoviastia, josta tulee vettä letkua pitkin hiomalaikan

terään. Vesi estää hiomisesta syntyvää lasipölyä tukkimasta

hiomalaikkaa ja muutenkin se sitoo lasipölyn.
Keskellä pöytää on astia, johon vesi valuu ja oikealla puolella
näkyy teline, jossa on hiomalaikkoja. Vesiastia edessä
molemmin puolin on pehmusteet, joihin hioja tukee kyynärpäät.
Tämä hiomakone on ”keikkakäyttöön”, monilla ammattihiojilla
on isommat ja tehokkaammat koneet pyörittämässä hioma-
laikkoja.

Kurssilla käytettiin timanttilaikkoja, joita nykyään käytetään

yleisesti. Silloin kun Suomessa kaiverrettiin teollisesti, niin

yleensä käytettiin kuparilaikkoja, jolloin hiomalaikkaan pitää

veden lisäksi juoksuttaa myös hiekkaa. Myös hiomakivestä

tehtyjä laikkoja on käytetty.

 

Erikokoisia hiomalaikkoja. Kolmella laikalla

aloitteleva kaivertaja pääsee jo pitkälle.

Kurssilla ollut Kimmo Reinikka

hiomassa työnäytöksessä.

Kaiverruskurssin harjoituksissa käytettiin

materiaalina pieniä lasinpaloja, jotka on

leikattu suupuhalletusta lasilevystä,

jossa on toisella puolella väriverho.

Reinikan harjoitustyö valmiina.

Toinen kurssin opettajista, Wilhelm Vernim, kertoi

kaivertamisesta työnäytöksen yleisölle ja esitteli

vaiheittain hiomisprosessin.

Aluksi vaihdettiin isoin hiomalaikka varsineen koneeseen.

Hiomalaikkaan on pyykkipojalla kiinnitetty

metalliliuska, jota myöten vesi tulee

letkusta hiomalaikkaan.

Oikealla Suomen lasimuseon vt. intendentti Uta Laurén,

joka oli kurssin vetäjä lasimuseon puolelta. Hän myös

tulkkasi opettajien saksankieliset selostukset yleisölle.

Kurssin opettajat, Heikko Schulze-Höing ja Wilhelm Vernim,

tekivät Lasismissa myös kaksi kaiverrusgraal-esinettä:

verholasiesineen pintaan on kaiverrettu kuviot ja tämän

päälle on otettu uusi, väritön lasikerros.

 

Kaiverruskurssin päätöstapahtumassa opettajat kertoivat

yleisölle lasinkaivertamisesta kuvallisin esimerkein.

Heikko Schulze-Höing ja Wilhelm Vernim saivat

lasimuseolta muistoksi Tapio Wirkkala –kirjat.

 

Kurssin oppilastöitä on nähtävillä lasimuseon luentosalissa.

Tässä rautalangoin ripustettuna kooste eri tekijöiden töistä.