maanantai 7. heinäkuuta 2014

Hulluutta ja hurmiota Nuutajärvellä


Nuutajärven lasikylän tämänvuotinen kesänäyttely "Hulluus ja hurmio - Kolmiulotteisia tarinoita" on esillä 30.5.–31.8.2014.

Yleisnäkymä Nuutajärven lasikylän kesänäyttelystä Hulluus ja hurmio.
Keskellä kuvaa on suurikokoinen Markku Salon teos Brevet – Kirje.

Mikä taiteessa nostaa arjen yläpuolelle ja tuottaa sykähdyttäviä elämyksiä? Penkooko taideteoksen luominen sisintä tuskallisen syvältä, vai voittaako nautinto ahdistuksen? Nuutajärven Lasikylän kesänäyttely pohtii tänä vuonna taiteen tekemiseen ja kokemiseen liittyvää hurmiota ja synkempiäkin mielenliikahduksia. Teema myötäilee Pentinkulman päivien otsikkoa ”Tekstin hurmaa, mielen maisemia”. Näyttelyssä suomalaisten nykykirjailijoiden tekstit sulavat yhteen lasin kanssa, syleilevät keraamikon savea ja jysähtävät sepän takomaan rautaan.

Anu Penttisen teos, joka on saanut innoituksensa Pirkko Saision näytelmään
Uusi ihminen sisältyvästä laulusta Kohtaloni kellot.

Yli 220-vuotiaassa Nuutajärven Lasikylässä työskentelee noin kaksikymmentä muotoilijaa, lasinpuhaltajaa ja käsityöläistä. Tekemistä siivittää usko omaperäisyyteen, kokeilemalla oppimiseen ja kirkkaaseen tulevaisuuteen. Nuutajärvi tarjoaa kävijälle visuaalisia kokemuksia ja itse tekemisen elämyksiä. Lasikylän kesänäyttelyyn on viime vuosina kutsuttu mukaan eri alojen taitajia muista taiteilijayhteisöistä

 
 
Heikki Viinikaisen suunnittelema kolmen esineen sarja: Sato (puhaltanut Matti Vilppula), Lumo (puhaltanut Janne Rahunen) ja Tropic (puhaltanut Janne Rahunen).
Taustalla näkyvä Jarkko Martikaisen teksti on syntynyt lasiteosten innoittamana.
 
 
 
Näyttelyyn kutsuttuja kirjailijoita/tekstintekijöitä ja heidän nuutajärveläiset työparinsa:

Venla Hiidensalo ja muotoilija Gina Salaris
Jouni Hynynen ja seppä Antti Kuikka
J. K. Ihalainen ja lasinpuhaltaja Tero Silver
Tommi Kinnunen ja lasitaiteilija Kerttu Nurminen
Malin Kivelä  ja  muotoilija Markku Salo
Kirsi Kunnas ja lasihelmitaiteilija Lea Swantz
Sirpa Kähkönen  ja kultaseppä Anna-Kaisa Aalto
Päivi Lehtonen ja keraamikko Laura Haavikko
Jarkko Martikainen ja muotoilija Heikki Viinikainen
Mariska ja lasinpuhaltaja Matti Vilppula
Aulikki Oksanen  ja lasinpuhaltaja Marika Kinnunen
Pirkko Saisio ja lasimuotoilija Anu Penttinen
Jouko Turkka ja lasinpuhaltaja Johannes Rantasalo
Sarianna Vaara ja lasinpuhaltaja Jenni Sorsa
Katariina Vuorinen ja lasinpuhaltaja Alma Jantunen
 

Näyttely on avoinna 30.5.–31.8. joka päivä klo 10–18. Vapaa sisäänpääsy. Osoite: Vanhan hytin halli, Pruukinraitti, 31160 Nuutajärvi. Näyttelyn järjestämistä tukee Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.



Kerttu Nurmisen suunnittelema viiden teoksen kokonaisuus. Nurminen on itse vastannut niiden kuvioinnista ja hiekkapuhalluksesta, lasinpuhalluksen on tehnyt Lasisirkus.
 
Kerttu Nurminen: Happamia.

Kerttu Nurminen on kertonut teostensa innoituksen antajista ja
tekotavasta Suomalaisen lasin vuosikirjassa.

Kerttu Nurminen: Täysikuu.

Kerttu Nurminen: Carmen.


Kerttu Nurminen: Idut.

Kerttu Nurminen: African Market.

 
 

Lea Swantzin tikkoja.

Lea Swantz: Tikkalaulu.
 
Alma Jantusen viiden teoksen kokonaisuus.

Alma Jantunen: Punainen ja Metsä -esineet.

Jenni Sorsa: Play 1-3.

Marika Kinnunen: Tasapainoilua.


Matti Vilppulan esineiden innoittajana on ollut Mariskan teksti.
 
Tero Silver: Uteliaat Majakat 1-7.

Johannes Rantasalo: Turkka Aiheita.
Innoittajana on siis ollut Jouko Turkan teksti.

Johannes Rantasalo: Turkka Ratsastajapatsas.

 Anna-Kaisa Aalto: Kultainen Sali. Materiaaleina lasi ja hopea,
menetelminä kultasepäntyö, lampputekniikka ja lasinsulatus.
Gina Salaris: Karhunpesä 1-3.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti