maanantai 22. kesäkuuta 2020

Tapahtumaperuutuksia



Kesäkuussa 2019 vietettiin Lasipäivää eli vanhalta 
nimeltään Lasi- ja keräilytapahtumaa rauhallisissa 
merkeissä Suomen lasimuseon piha-alueilla Riihimäellä.
Vielä ei tiedetä saako tapahtuman järjestää tänä kesänä.


Korona on vielä keskuudessamme, vaikka valtioneuvosto viime keskiviikkoiltana 17.6. tekikin päätöksiä rajoitusten lieventämisestä:


Päätösten mukaisesti 1.8. alkaen saa järjestää yli 500 hengen yleisötilaisuuksia, mutta Tämä edellyttää turvallisuuden varmistamista Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ohjeiden avulla: turvaetäisyyksien ja hygieniakäytäntöjen noudattaminen ja asiakasmäärien rajaaminen, tarvittaessa toimintaa eriyttäen. Aluehallintoviranomaiset tekevät harkintaansa pohjautuen päätökset heinäkuun aikana, enintään kuukaudeksi kerrallaan.”


Valtioneuvoston etenemissuunnitelma:



Aluehallintovirastot päivittivät omat ohjeensa jo hallituksen päätöksiä edeltävänä päivänä 16.6., mikä näin tavallisesta kansalaisesta tuntuu oudolta, kun olisi luullut, että tarkemmat soveltamisohjeet annetaan vasta sen jälkeen, kun ylempi viranomainen on tehnyt linjanvedot. Tuo Etelä-Suomen AVI:n määräys on voimassa 31.7. asti. Vasta jossain kohtaan heinäkuuta AVI tekee päätöksiä elokuun ohjeista ja määräyksistä:




Monet tapahtumajärjestäjät joutuivat viime viikolla tekemään päätöksiä elokuun osalta, kun ei ollut mahdollisuutta odottaa AVI:n päätöksiä epämääräiseen heinäkuun päivämäärään asti ja AVI:n 16.6. määräyksen mukaan ei ollut muuta mahdollisuutta kuin luopua tapahtuman järjestämisestä elokuussa. Niinpä ExpoNova peruutti Hämeenlinnan Kantolanniemeen suunnitellun mielenkiintoisen KAMA-tapahtuman, Ala-Satakunnan keräilijät peruuttivat Kauttuan antiikkimessut, Suomen messut siirsi Habitare-tapahtuman ja sen ohessa järjestettävät antiikkimessut marraskuulle, Forssan Pick-Nick –autotapahtuman ja sen ohessa järjestettävän rompetorin järjestäjät peruuttivat. Loimaan Rompe –tapahtuman järjestäjät eivät ole vielä tiedottaneet mitään, Juthbackan markkinoiden nettisivuilla on tällainen teksti: "Markkinat suunnitellaan pitää kuten tavallisesti. Varauksella viranomaisten mahdolliset päätökset."


Suomen lasimuseon ystävät ry selvittää vielä voisiko yhdistys järjestää Lasipäivän lauantaina 8.8. jossain muodossa. Jotta tapahtuman järjestämispäätöksen voisi tehdä, pitäisi saada poliisilta lupa siihen ja poliisihan noudattaa AVI:n määäryksiä, jotka saadaan ehkä vasta heinäkuun puolivälin jälkeen, jolloin jäisi enää pari viikkoa tapahtuman järjestämiseen ja siitä tiedottamiseen. Heinäkuun loppuun asti voimassa olevan AVI:n määräyksen mukaisesti voi olla haasteellista järjestää tapahtuma.


AVI:n nettisivuilla listataan ne yleisötilaisuudet, joissa määräystä on noudettava ja missä ei:



Määräyksiä pitää noudattaa mm. huutokaupoissa ja markkinoilla, mutta ei huvipuistossa ja toreilla – mikähän logiikka tässä on? Onko tosiaan, että jos aukiolla X järjestetään markkinat, niin määräystä pitää noudattaa, mutta jos samassa paikassa järjestetään toritapahtuma, niin määräyksiä ei tarvitse noudattaa? Myös kauppakeskuksissa ja hypermarketeissa on koko korona-ajan saanut olla koolla yli 500 henkeä ilman mitään rajoituksia. 



Kun isot vanhan tavaran tapahtumat on heinäkuulta peruttu, niin voi siirtyä pienempiin, joiden tapahtumatietoja löytyy mm. näistä paikoista:






facebook-ryhmä: Rompetorien ja kirppistapahtumien ilmoitustaulu:




2 kommenttia:

  1. Kyllä säännöt koskee huvipuistojakin, mutta ne on suhteutettu alueen kokoon. Esim. Linnanmäki saa ottaa sisään max 5000 ihmistä, eli murto-osan siitä paljonko alue oikeasti vetää. Lisäksi alueen sisällä on poikkeusjärjestelyjä.

    VastaaPoista
  2. AVI:n nettisivulla on tällainen informaatio:

    Esimerkkejä jatkuvasta normaalitoiminnasta, joka ei ole yleisötilaisuus (määräykset eivät koske näitä):

    Huvipuistot ja sisähuvipuistot
    Eläinpuistot
    Liikunta- ja aktiviteettipuistot
    Tivolit
    Toritoiminta
    Leikkipuistot ja leikkipaikat
    Maauimalat ja uimarannat
    Kesäleirit

    Lähde: http://www.avi.fi/web/avi/usein-kysytyt-kysymykset?fbclid=IwAR0xhVW3tfj8jhmZLkSEVxbgxoepBlBFPRMyJrhe4Uoa0bMfoBr9BYSQ1kA#yleiso-01

    VastaaPoista