torstai 18. kesäkuuta 2020

Hyvää juhannusta !


                           Riihimäen korvallisen kupin 
                           korkeus on 10,5 cm.

Huomenna perjantaina on juhannusaatto, kun vanhaan aikaan juhannusta vietettiin Jussinpäivänä 24.6. riippumatta siitä mikä viikonpäivä se oli. Jouluaatto ja juhannus jakoivat vuoden kahtia. Vanhan kansan juhannuspäivä olisi siis vasta ensi keskiviikkona. Ehkä sitä voisi viettää kaksi juhannusta?

 Pohjassa oleva massaleima näkyy 
peilikuvana pohjan läpi katsottuna.



Juhannuksena moni kallistaa kuppia, mutta toivottavasti ei liikaa. Oheinen kuppi taitaa olla kahvikupiksi tarkoitettu, ainakin punssi- tai boolikupiksi se olisi tavanomaiseen verrattuna kaksinkertaisen kokoinen.


Kyseessä on Oy Riihimäen valmistama väritön kuppi, joka on lysteroitu. Näitä on myyty myös värittöminä ja niitä on valmistettu myös sellaisella muotilla, josta ei ole tullut pohjaan massaleimaa.

                        Suomessa näistä esineistä puhutaan 
                        lysteri- tai myrkkylasina. Suoraa 
                        suomennostakin lyster-sanasta on 
                        yritetty, mutta hohtolasi ei jostain 
                        syystä vakiintunut käyttöön. 
                        Englanninkielinen nimi carnival glas 
                        kuvaa hyvin näiden esineiden 
                        karnevalistista väritystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti