keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Millä saa lasiastian puhtaaksi ?


Silloin tällöin itse kukin on vanhan tavaran liikkeessä tai antiikkimessuilla joutunut tilanteeseen, jossa myytävänä on kiinnostava lasiesine, mutta se on kovin likainen. Myyjä usein sanoo, että sen saa helposti puhtaaksi. Tällöin herää aiheestakin kysymys, että jos sen puhdistaminen on niin helppoa, niin miksi myyjä ei ole itse puhdistanut esinettä, jolloin siitä voisi pyytää korkeamman hinnan. Oma lukunsa ovat maljakot, jotka on ”juuri pesty” ja ovat sen vuoksi märkiä myyntitilanteessa, eikä niistä silloin pysty havaitsemaan samentumia. On myös olemassa myyjiä, jotka käsittelevät öljyn avulla lasimaljakon sellaiseksi, ettei harmautta huomaa.

Välillä tulee ottaneeksi tietoisen riskin, kun myyntihinta on edullinen ja sitten alkaa puhdistamisyritykset. Toisilta keräilijöiltä kuulee ja erilaisilta netin keskustelupalstoilta voi lukea monenlaisia tarinoita huikeista puhdistamiskeinoista. Kaikkea ei kannata uskoa, mutta monenlaista voi kokeilla, varsinkin jos esine ei ole ollut huippukallis.

Kannattaa aloittaa kevyemmillä keinoilla ja miedommilla aineilla siirtyen sitten tarvittaessa asteittain väkevämpien menetelmien suuntaan. Voi aloittaa ihan tavallisella astianpesuaineella, jolla voi liottaa lasiesinettä vuorokauden. Maljakoiden puhdistukseen löytyy tavarataloista dekanterin puhdistusharjan nimellä pesimiä, joissa ei ole lainkaan naarmuttavaa metallia, kuten pulloharjoissa, vaan muovia ja tekstiiliä.

Seuraavaksi voi kokeilla konetiskiainetta. Jotkut murustavat tabletteja, toiset taas käyttävät nestemäistä pesuainetta. Ensin laimeampi pesuliuos, sitten vahvempi ja liottaa voi vuorokauden kerrallaan. Konetiskiaineen käytön jälkeen pitää pestä tavallisella astiapesuaineella ja huuhdella hyvin, loppuhuuhtelussa voi kokeilla laimeaa etikkavettä.

Tekohampainen puhdistukseen käytettävät Corega Tabs –tabletit ovat myös tehokkaita, kunhan malttaa antaa tämänkin liuoksen vaikuttaa tarpeeksi pitkään. Jälkipesu samaan tapaan kuin konetiskiaineen käytön jälkeen. Kunnollinen huuhtelu on erittäin tärkeä kaikkien pesumenetelmien jälkeen, kaikkein tärkeintä se on kristallin kanssa.
 
Edellä mainituista on omakohtaisia kokemuksia, eikä niillä ainakaan ole tullut mitään vahinkoa, kunhan ei käytä liikaa voimaa hangatessa. Toisaalta ihan aina ei näillä aineilla ole lika lähtenyt kokonaan pois.

Jos maljassa tai maljakossa on kukkien vesi jäänyt pitkäksi aikaan seisomaan, niin astiaan on voinut syntyä niin kutsuttu lasisairaus, jossa lika on päässyt tunkeutumaan lasin kiderakenteen sekaan ja tällaista ei pysty kotikonstein puhdistamaan. Ammattilainen voi yrittää happokäsittelyllä lieventää syntynyttä ongelmaa, mutta aivan ennalleen sitä on mahdoton saada.

Nopeita lämpötilanvaihtoja pitää välttää, koska vanhoissa lasiesineissä voi olla jännitteitä, jotka rikkovat esineet, jos kovin lämpimästä pesuvedestä siirrytään kylmään huuhteluveteen. Vastaavasti, jos tuo lasiesineen ulkoa kylmästä sisälle lämpimään, pitää estää liian nopea lämpötilan vaihto eli hyvä pakattu lasiesine pidetään sisällä muutama tunti paketoituna ennen kuin se otetaan paketista esille. Ja vanhaa lasiesinettä ei pidä milloinkaan laittaa astianpesukoneeseen.


Muilta kuultuja ja muualta luettuja konsteja:

 
”Olen kokeillut ruokasoodaa, etikkaa ja suolaa”

”Kloriittia muistan suositellun tähän tarkoitukseen, itsekin olen sillä onnistunut noita samentumia poistamaan. Vaatii riittävän pitkän vaikutusajan ja tiski- tai pulloharjan tai vastaavan hankausvälineen käyttöä, maljakon mallista riippuen.”

”Lasin sisälle menneeseen likaan/samentumaan ei juuri mikään auta. Kevyt pintahionta on sitten ainoa jota voinee koittaa. Helpoin kotikonstein voi hankaliin paikkoihin saada pintalikaan vähän hankausta laittamalla vaikkapa riisiä pesuveden sekaan ja ankarasti sitten vaan heilutella.”
”Sain tulosta aikaan WC:n puhdistukseen tarkoitetulla tabletilla, joka kuohuu ja puhdistaa.”

”Hieno hiekka puhdistaa pintasamentumaa aika hyvin, kun hyvin ravistaa.”

”Teen joskus niin, että oikein pieneen maljakkoon laitan hienoa hiekkaa ja pesuainetta, annan ensin liota jonkin aikaa ja sitten ravistellaan sitä.”

Hiekanjyvien sijaan jotkut suosittelevat muovirakeita tai pieniä muovikuulia.

”Lasi kestää hyvin liuottimia, joten kokeile huljuttelemalla maljakossa pientä määrää jotain vahvaa liuotinta. Esim. kynsilakanpoistoainetta löytyy lähes kodista kuin kodista.”

”Vettä ja pohjalle kerros ruokasoodaa, tahrat lähtee, pitää hangata mutta ruokasooda on ihme aine.”

”Etikkavesi (1 osa väkiviinaetikkaa/ 9 osaa vettä) on ekologinen ja halpa yleispesuaine, jota ei tarvitse huuhdella pois.”

Kristallikruunut kirkastuvat etikkaveteen (1 rkl/ 3 dl vettä) kastetun liinan avulla.”


Etikka-suolapuuro (2/3 tl etikkaa, 1/3 tl vettä ja 2 rkl suolaa) kirkastaa pinttyneet kahvi- ja maljakot ja pullot. Hankaa puurolla ja pese.”

Konetiskiaineen korvaajaksi on neuvottu myös tällaisia:

5 dl booraksia + 5 dl pesusoodaa tai vaihtoehtoisesti 250 ml booraksia +
125 ml ruokasoodaa.


”Täytä kylmällä vedellä ja perunankuorilla. Anna seistä muutama päivä. Huuhtele. Hankaa kahvinporoilla tai munakuorien keitinvedellä. Etikan ja suolan seosta voi myös kokeilla. Täytä maljakko 1 rkl keittämätöntä riisiä, 1 rkl viinietikkaa ja kiehuvaa vettä likarajaan asti. Anna vaikuttaa kunnes tahrat lähtevät.”


”Hyvin kapeita laseja ei voi pestä astianpesuharjalla ja hienot lasit eivät kestä astianpesukonetta. Ota sormiin hieman hammastahnaa ja pyörittele lasi puhtaaksi, huuhdo vedellä, huuhdo etikalla ja kuivaa. Sitruunakuorta ja sitruunamehua voi myös käyttää puhdistuksessa. Jos omat sormet eivät yllä lasin pohjalle, kasta siivousliina sitruunamehuun tai etikkaan ja pyörittele lasin pohja puhtaaksi liinalla. Ole varovainen hennot lasit ovat hauraita.”

”Hieno hiekka on vanhanaikainen konsti pullojen, maljakoiden ym. pesuun, itse sain vanhan tosi kapeasuisen maljakon puhdistettua just hiekalla. Tasarakeista ja hienoa hiekkaa ja vettä sisälle maljakkoon, sitten ravistele ja pyörittele maljakkoa varovaisesti niin, että hiekka ja vesi ikään kuin hiovat maljakon puhtaaksi.”

On myös neuvottu käyttämään auton pesuun tarkoitettua liuotinpesuainetta sekä hiovaa autovahaa, jota on hangattu hitaalla nopeudella pyörivän ruuvinvääntimen avulla tai dremel –tyyppisellä pienoisporalla.

 

Arvoisat blogin lukijat:

jakakaa kokemuksianne meidän muiden kanssa sekä onnistuneista että epäonnistuneista puhdistuskokemuksistanne, jotta voisimme tehdä päivitetyn version puhdistamisohjeista.

 

 

3 kommenttia:

  1. Martha Stewart Living, November 1997
    To keep your glasses from developing a hazy film, don't wash them in the dishwasher. Instead, wash them by hand with a mild soap, rinse thoroughly, and dry immediately. If you are trying to clean a cloudy film that already exists, note that hard water is probably the culprit. To remove the buildup caused by calcium and magnesium ions in hard water, start by swabbing the glass with acetone (nail polish remover), and then scrub gently with a mild detergent. Soaking the glasses in plain white distilled vinegar is another effective home remedy. But take action right away -- the longer you wait, the harder it is to wash away unsightly film.

    VastaaPoista
  2. itse kokeilin WC kurkun vesiosan pesua kun jäänyt rustepitosesta vedestä likaseksi ja KAIKKI muu sitten siihen tarttuu,olipa yllätys kun laitoin sinne klooritabletin joka on tarkoitettu uima-allas käsittelyyn,sen jälkeen oli WC täysin valkoinen vesiosastaan!

    VastaaPoista
  3. Osaatteko sanoa, miten saa putsattua alapohjan hiekan kätköistä löytyneen vanhan lasisen mustepullon sisältä ja päältä? Pullossa on vielä etiketti hyvässä kunnossa ja haluaisin sen myös olevan siinä kiinni putsaamisen jälkeenkin. Mikään märkä ei varmaankaan tule kyseeseen?

    VastaaPoista