sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Iittala Group myi Humppilan lasitehtaan kauppakeskuskiinteistön sijoittajille

Valtatie kakkosen vieressä Humppilassa on seissyt oranssi teollisuushalli vuodesta 1971. Sen vetonaula valmistumisaikana oli se, että kahvilaravintolasta saattoi seurata lasiseinän läpi lasihytin työskentelyä. Tämän lisäksi tehtaanmyymälä houkutteli matkustavaisia poikkeamaan 1970-luvulla.

Varsinainen Humppilan lasitehdas lopetti toimintansa 2000-luvun alkupuolella, mutta vuodesta 2008 alkaen on Bianco Blu toiminut vuokralaisena lasihytissä ja yrityksellä on myös myymälä rakennuksessa. Lasinvalmistuksen hiipuessa on kiinteistöstä kehitetty kauppakeskus, jossa on kymmenkunta myymälää. Tämän lisäksi viereisillä tonteilla on lisää liiketoimintaa. Näin tämä kauppakeskus on edelleen suosittu pysähtymispaikka. Entisessä tehdasrakennuksessa toimii myös Iittala Outlet -myymälä, jossa myydään mm. Iittalan ja Fiskarsin tuotteita. Iittala Group on jo pitkään etsinyt ostajaa kiinteistölle.

 

Forssan lehden (14.12.2013) mukaan kiinteistösijoitusyhtiö AR Capital Oy osti noin kolmen hehtaarin tontilla olevan noin 5000 kerrosneliömetrin laajuisen kauppakeskuskiinteistön 700.000 eurolla. Kiinteistö ei ole aivan huippukunnossa. Viereiselle tontille pitäisi ensi vuonna alkaa nousta Outlet-keskittymä, josta on tarkoitus tulla vaiheittain iso kauppakeskittymä. Forssan Lehden irtonumeron voi ostaa luettavakseen nettilehtenä 1,60 eurolla: www.lehtiluukku.fi

Iittala lopettaa ensi vuonna Nuutajärven lasitehtaan toiminnan ja kehittää toimintaa Hämeenlinnan Iittalassa. Nähtäväksi jää mitä tapahtuu Nuutajärven lasitehdasrakennukselle ja muille lasikylän kiinteistöille.
Aiheesta aikaisemmin tässä blogissa:
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2012/08/humppilan-lasitehtaan-kiinteisto.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti