lauantai 12. kesäkuuta 2021

Suomalaisen lasin vuosikirja 2021 on ilmestynyt

Tämän vuoden Suomalaisen lasin vuosikirjan kannessa on keraamikkona paremmin tunnetun Kim Simonssonin lasiveistos Tyttö.

 

Suomen lasimuseon ystävät ry:n julkaisema kirja on ilmestynyt perinteiseen tapaan kesäkuun alussa. Yhdistyksen jäsenmaksun toukokuun loppuun mennessä maksaneet voivat noutaa kirjan jäsenetuna noutopisteistä. Moni on myös ostanut kirjan postituksen kotiinsa pakettina.

 

Klikkaa kuva suuremmaksi, niin näet lukea kirjan sisällysluettelon.

Noutopisteinä toimivat Suomen lasimuseon lipunmyynti Riihimäellä, Astialiisan myymälä Helsingissä ja Fifty-Sixtyn myymälä Turussa. Tarkemmat ohjeet jäsenille on lähetetty jäsenkirjeessä.

 

Kaisa Koivisto on tutkinut lampputyötekniikalla valmistettujen lasiesineiden historiaa Suomessa. Artikkeli käsittelee neonputkien, laboratoriolasin ja lasihelmien valmistamista. Suomen sähkölampputehtaan eli Airamin mainos vuodelta 1933.


Kirjaa on myytävänä em. noutopisteiden lisäksi Designmuseon myymälässä Helsingissä, Iittalan lasimuseossa eli Designmuseo Iittalassa Hämeenlinnassa sekä Merikeskus Vellamon museomyymälässä Kotkassa.

 

Sirkka-Liisa Löflund on selvittänyt Iittalan liikemerkin kehitystä tehtaan perustamisesta aina tähän päivään asti. Tämä artikkeli kuvineen on monen keräilijän kaipaamaa perustietoa.


Suomen lasimuseon myymälä toimittaa kirjaa ostajille myös postin välityksellä https://www.suomenlasimuseo.fi/julkaisut , lisäksi sen voi ostaa eräiden nettikirjakauppojen kautta, esim. Suomalaisen kirjakaupan www.suomalainen.com kautta.

 

Marja-Leena Salon artikkelissa kerrotaan Nuutajärven lasitehtaalla vaikuttaneesta Helanderin lasinpuhaltajasuvusta ja miten viisi veljestä jätti tehtaan 1950-luvulla työskennelläkseen omassa Humppilan lasitehtaassa.



Kirjan sivukoko on hieman madallettu A4 ja nelivärisiä sivuja on 160. Vuosikirja on artikkelikokoelma, jutut käsittelevät vanhaa ja uutta lasituotantoa ja lisäksi esitellään laajasti uusimpia suomalaisia lasiteoksia kuvakavalkadissa.

 

Lasinkeräily ei ole pelkästään keski-ikäisten ja sitä vanhempien harrastus. Iivari Viilomaa esittelee oman ja seitsemän muun nuoren keräilijän kokoelmien kartuttamista.

Satu-Lotta Peltola on koonnut kuvia ja tietoja lasiteoksista, jotka ovat valmistuneet viimeksi kuluneen vuoden aikana. Koosteen laajuus on 25 sivua. Tälla aukeamalla on EGS:n ja Tommi Toijan teoksia.


Tässä Ellan Varvion ja Tarmo Maarosen uutta tuotantoa.


Kirsti Taiviola esittelee Sipoon Söderkullan kirkkoon valmistamansa teoskokonaisuuden valmistusprosessia. Kirjassa juttu on virheellisesti kirjattu Satu-Lotta Peltolan tekemäksi.


Jyrki Kippola esittelee Kim Simonssonin Vodou-kokoelmaa, jonka tekemiseen Simonsson sai vapaat kädet Iittalalta 2011.


Nuutajärven lasitehtaalla työskennelleen hioja/kaivertaja Soini Kajanderin valmistamia esineitä on varmaan melkein kaikki lasinharrastajat nähneet, mutta harva tietää mitään niiden tekijästä. Jyrki Winter on haastatellut Kajanderin tytärtä ja tämän puolisoa, joka on myös nuutajärveläistä lasisukua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti