sunnuntai 23. lokakuuta 2016

BANK ANTIQUES - Uusi laadukas antiikin ja design´in myyntitapahtuma pyhäinpäiväviikonloppuna Helsingissä


 
Antiikki- ja design-esineiden sekä vintage- ja retrotavaroiden kesäkauden ykköstapahtuma on pitkään ollut Fiskarsin Antiikkipäivät, jonka järjestää alan kauppiaiden perustama yhdistys. Talvikauden ykköstapahtuma oli pitkään Wanhan Sataman antiikkimessut Katajanokalla, joka järjestettiin loppusyksystä pyhäinpäiväviikonloppuna sekä keväällä huhtikuussa. Tuon tapahtuman järjestäminen on päättynyt ja nyt tilalle lanseerataan Bank Antiques, jonka järjestää Fiskarsin Antiikkipäivät ry yhdessä Suomen Antiikkikauppiaat ry:n kanssa.


 
Tapahtumatalo Bankin upeassa vanhassa pankkisalissa Helsingin keskustassa Unioninkadulla järjestettävään tapahtumaan on tulossa noin 60 alan eturivin kauppiasta. Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuoden lähestyessä tapahtumassa nostetaan esiin esineitä, jotka ovat valmistuneet Suomen itsenäisyyden kynnyksellä.

Keväällä 1910 oli Suomen Taideteollisuusyhdistyksen arpajaisissa pääpalkintona Eliel Saarisen suunnittelema salongin kalusto, jonka valmisti Helsingin Puuseppätehdas. Tuosta kokonaisuudesta on tässä tapahtumassa esillä pöytä ja kaksi tuolia Galerie 1900 –yrityksen osastolla. Esineet on kuvattu Eliel Saarisen kirjassa Suomen Aika sekä Suomen Teollisuuslehden Kotitaide-julkaisussa nro 6 – 1910. Saman liikkeen osastolta löytyy myös Karl Fabergé´n, hopeinen maljakko  vuosilta 1896-1908 (hinta 5.000 €) ja Tiffany Studios New Yorkin pöytävalaisin 1900-luvun alusta (hinta 3.500 €).


 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti