lauantai 8. marraskuuta 2014

Sini Majurin graal-esineet näyttelyssä USA:ssa


Sini Majurin graal-tekniikalla tehtyjä taidelasiesineitä on esitelty tässäkin blogissa ja elokuussa Helsingissä ollut näyttely sai myös televisionäkyvyyttä:




Kuva on Taos International Art Glass –kutsunäyttelyn esitteestä.
 
 
Nyt Majurin töitä on ollut esillä Taos Art Glass Invitational –näyttelyssä Yhdysvaltojen New Mexicossa. Hän teki siellä myös muutaman näytöspuhalluksen ja luennoi työstään. Huomenna päättyvässä näyttelyssä oli esillä taiteilijoita 12 maasta ja Majuri oli ainoa suomalainen. Majurin opinnot Aalto-yliopistossa ovat loppusuoralla ja tähän Taosin ammattilaistapahtumaan hän pääsi mukaan kilpailun kautta. Majuri valmistunee ensi keväänä, jonka jälkeen hän jatkaa muotoilijana ja lasitaiteilijana. Taidelasiesineiden lisäksi häntä kiinnostaa erityisesti valaisimien suunnittelu.

Ensi vuonna Sini Majurilla on Ella Varvion kanssa yhteisnäyttelyt Suomen lasimuseossa ja Kanadassa Toronton sarjakuvafestivaaleilla. Majurin töissähän on sarjakuvamaisia kolmiulotteisia tiloja, kuten elokuussa Helsingissä esillä olleessa Tulintu –näyttelyn teoksissa, joissa aihemaailma oli peräisin slaavilaisesta kansansadusta.


 
Kuvaruutukaappauskuva www.livetaos.com

Live Taos nettijulkaisu haastatteli Sini Majuria hänen siellä ollessaan ja jutun voi lukea täältä: http://livetaos.com/2014/10/stories-finland-interview-sini-majuri/

Katso myös video tapahtumasta Tulintu -sivustolta: http://tulintu.com/2014/11/05/taos-art-glass-invitational-2014/


Sini Majuri Taosin näytöspuhalluksessa tehty
graal-esine kädessään.
Kuvaruutukaappauskuva: www.tulintu.com

Taosin tapahtuman järjestää Taos Institute for Glass Arts (TIGA) ja sen kotisivut löytyvät osoitteesta: http://www.tiganm.org/index.html ja näyttelyn esite: http://www.tiganm.org/invitational-brochure.html

 

Sini Majurin kesänäyttelystä 2013 löytyy juttu tämän blogin arkistosta:
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2013/09/sini-majurin-linnut-ovat-esilla.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti