maanantai 3. joulukuuta 2012

Valtterin kirpputori lopetti ?


Helsingin Vallilassa kymmenen vuotta toiminut maan kuuluisin kirpputori ilmeisesti lopetti toimintansa viime viikonloppuna. Syksyn aikana on ilmoitettu pari aikaisempaakin lopettamispäivämäärää, mutta kirpputori sai kuitenkin jatkoaikaa. Paikkahan tuli tunnetuksi YLE tv1:n Kirppis-ohjelman kuvauspaikkana. Ohjelmaa tehtiin vuosina 2005 - 2008 suorana lähetyksenä lauantaiaamuisin.

Vallilan makasiinit on rakennettu VR:n konepajan tuotantotiloiksi 1900-luvun alussa. Siellä on valmistettu vetureita, junanvaunuja ja raitiotievaunuja. Amer Sports on ostanut rakennukset ja muuttaa ne omiksi toimitiloikseen. Siellä on ollut kymmenen vuoden ajan kirpputori, jossa oli 200 paikkaa sisällä ja 100:n paikan ulkotori. Valtterissa on käynyt parisen tuhatta asiakasta joka viikonloppu. Toiminnan jatkamiseen sopivaa korvaavaa tilaa ei ole löytynyt, joten toimintaa pyörittäneen Keradur Oy:n toiminta päättynee.

Muut pääkaupunkiseudun suuret kirpputorit ovat Myyrmäki-hallin kirppis Vantaalla, Helsingin jäähallin kirppis ja uutena Bewe-kirpputori Mellunmäessä.

Ohessa on kuvia viime lauantailta 01.12.
 
 
Parkkipaikka alkoi täyttyä jo heti aamulla. Perjantain Antti-myräkän jälkeen oli lumityöt tehty ja autot kaivettu kinoksista.


Jo ennen kahdeksaa oli täysi tohina päällä.


Eniten myynnissä oli vaatetavaraa.

Tällä kirpputorin vakiokauppiaalla oli paras lasivalikoima.

Tässä toinen pöytä jossa oli käyttölasia tarjolla.

Torin ehkä kaunein lasiesine oli tämä Italiassa tehty juomalasi.

Tässä on vielä yksi aidan ulkopuolelta otettu kuva. Kyllä kaikki
myyjät ja ostajat olivat haikealla mielellä kun ensi viikonloppuna ei
ehkä ole enää paikkaa minne mennä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti