torstai 22. huhtikuuta 2021

Postin taidepalkinto Alma Jantuselle

 

Alma Jantunen puhaltaa lasia,

kuva Johannes Rantasalo / www.posti.fi


Posti Oy on myöntänyt vuoden 2021 postimerkkitaidetta edistävän palkinnon lasitaiteilija Alma Jantuselle, joka tunnetaan iloisen värikkäistä lasiteoksistaan. Postin taidepalkintoon kuuluu 10 000 euron arvoinen rahapalkinto ja postimerkkijulkaisu taiteilijan töistä. Alma Jantusen kädenjälkeä nähdään kahdessa postimerkissä ensi syyskuussa

Alma Jantunen sanoo tekevänsä lasiveistoksia, jotka saavat muotonsa elävistä olennoista, kasveista tai vaikka lumipallosta. ”Teosten ideat ja muodot lähtevät usein liikkeelle hetkellisistä mielikuvista ja tunnelmista, jotka kirjaan jatkoa varten muistiin.”

Taidekäsityöläisenä Jantunen sekä suunnittelee että toteuttaa työnsä itse. ”Kun työtä aletaan hahmotella, pitää olla selkeä idea mielessä. Pikaisten luonnosten pohjalta lähden suunnittelemaan työn toteutusta, tekniikkaa ja mitoitusta.”

Itse lasinpuhaltaminen on intensiivistä työtä nopeasti jäähtyvän lasimassan kanssa. ”Jätän yleensä työn värien valitsemisen ihan viime hetkeen. Käytän laajaa noin 400 värin valikoimaa, josta valikoin värit intuitiolla. Lasiteoksen värit asettuvat paikoilleen jäähtymisen hetkellä, mutta lasinpuhalluksen jäljiltä teoksen väreihin ja muotoihin jää vielä liikkeen tuntua”, Jantunen kuvailee.

 

Alma Jantusen Fruit Bottles syyskuussa

ilmestyvän postimerkin kuvana.
 

Jantunen arvostaa lasinpuhallukseen liittyvää ryhmätyötä. ”Puhallan lasia itse, mutta valmiin teoksen tekemiseen tarvitaan kavereita mukaan. Ryhmässä työskentely on inspiroivaa yksin pakertamisen sijaan.”

Alma Jantunen asuu ja työskentelee Nuutajärven lasikylässä, jossa toimii useita taide- ja käyttölasin tekijöitä. Jantunen perusti vuonna 1999 Johannes Rantasalon kanssa oman lasistudion, Lasisirkuksen, joka on erikoistunut taidelasin valmistukseen. ”Teemme Lasisirkuksessa omaa taidetta sekä autamme muita taiteilijoita ja suunnittelijoita uniikkien lasiesineiden tuottamisessa.”

Uniikkilasin arvostus on Jantusen mukaan selvästi nousussa. ”Olen tyytyväinen, kun ihmiset saavat herätyksen ja alkavat kerätä sellaista lasia, josta tykkäävät. Minusta on hienoa, jos oma lasiteokseni tulee asiakkaalle kotiin sellaiselle paikalle, missä se on aidosti läsnä elämässä."

 

Alma Jantusen Cactus Pigga syyskuussa

ilmestyvän postimerkin kuvana.

 

Uniikit lasiteokset tuovat luksusta arkeen myös postimerkeissä

Syyskuussa julkaistavissa postimerkeissä nähdään Alma Jantusen kaksi värikästä lasiteosta, Fruit Bottles ja Cactus Pigga, jotka ovat olleet myös asiakkaiden suosiossa. Postimerkkien graafisesta suunnittelusta vastaa AD Paula Salviander.

Posti haluaa nostaa taidepalkinnolla postimerkkien ja taiteen arvostusta ja asemaa. ”Postimerkeissä on esitelty vuosien varrella paljon suomalaista muotoilua ja Alma Jantusen työt sopivat hienosti tähän jatkumoon. Alma on lahjakas taidekäsityöläinen, jonka uniikit ja värikkäät lasiteokset tuovat luksusta arkeen nyt myös postimerkkien muodossa, kertoo Postin postimerkkituotannosta vastaava Design Manager Tommi Kantola.

Postin taidepalkinto myönnetään nyt viidettä kertaa. Vuonna 2017 taidepalkinnon sai kuvanveistäjä Jasmin Anoschkin, vuonna 2018 graffititaiteilija EGS, vuonna 2019 vaatesuunnittelija Mert Otsamo ja vuonna 2020 kuvataiteilija Janne Laine.

Lähde: www.posti.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti