keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Sisu-auton lasilautanen



Lasilautasen halkaisija on 25 cm ja korkeus 25 mm.
 
Oheisen lasilautasen pohjaan on ilmeisesti siirtokuvatekniikalla kuvattu kolme autoa, joista kahden nokassa näkyy SISU -teksti. Raskastekoinen lautanen vaikuttaa 1970-luvun muotoilulta ja sen ajan ajoneuvoilta näyttävät nuo Sisutkin.

Mitään autotehtaan tekstiä tai lasitehtaan nimeä ei esineessä näy. Tietääkö joku missä tehtaassa tällainen lautanen olisi tehty. Tyylissä on vähän sen ajan Iittalan henkeä, mutta voisi olla myös Humppilan tekemä tai miksei myös vuonna 1974 perustettu Muurlan lasitehdas voisi tulla kyseeseen valmistajana ?


Pohjan alapuolelle on ilmeisesti siirtokuva-
tekniikalla kuvattu Sisun linja-auto, sotilas-
ajoneuvo ja tukkirekka.

Sisun valmistuksen juuret ovat Helsingin Kalliossa, jossa kaksi autokoritehdasta yhdistyi Oy Suomen Autoteollisuus Ab –nimen alle. Sisujen valmistui alkoi seuraavana vuonna. 1941 alkoivat Karjaan tehtaiden rakennustyöt.

Vuonna 1943 Suomen Autoteollisuus perusti yhdessä valtion ja useiden kotimaisten teollisuuslaitosten kanssa Yhteissisu Oy:n, jonka tehdas perustettiin Vanajan kuntaan, joka on nykyisin osa Hämeenlinnaa. Tehdas valmisti Sisu-kuorma-autoja armeijalle. Yhteissisun vuoden 1948 omistusjärjestelyissä perustettiin Vanajan Autotehdas Oy, joka alkoi valmistaa Vanaja-merkkisiä kuorma-autoja. Se fuusioitiin Suomen Autoteollisuuteen 1968 ja viimeiset Vanaja-merkkiset autot valmistettiin 1971. Hämeenlinnassa autoneuvovalmistus on myöhemmin jatkunut Patria Vehicles –nimen alla.

Sisu Auton toiminta jatkuu edelleen Karjaalla.

 
Timo Maukonen tunnisti, että esine on hyvin samanlainen kuin Nanny Stillin Tulva -kristallilautanen Riihimäen Lasin kuvastossa 1975. Korkeus 2,5 cm ja halkaisija 24 cm.
 
Nanny Stillin muotoilema Tulva-kristallilautanen
Riihimäen lasin kuvastossa 1975.
 

5 kommenttia:

  1. Hei! Löysin vastaavanlaisen lautasen ja tämä sinun blogisi olikin ainut mistä koko lautanen löytyi kun yritin etsiä siitä tietoa, kiitos kirjoituksestasi =)

    VastaaPoista
  2. Humppilan Lasia. Onkohan arvokas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sinulla jotain perusteluja, siitä että tämä olisikin Humppilan, eikä Riihimäen valmistama? Kovin arvokas tämä ei varmaankaan ole valmistajasta riippumatta.

      Poista
  3. Minulla on kyseinen lautanen Riihimäen Lasin pakkauksessa. Sisu täytti 50 vuotta vuonna 1981, minkä kunniaksi lautanen on valmistettu tilaustyönä Sisulle.

    VastaaPoista