tiistai 28. helmikuuta 2017

Kulttuurirahastolta tukea Nuutajärvelle ja Riihimäelle


Suomen Kulttuurirahasto jakoi eilen apurahoja suomalaisen kulttuurin tukemiseksi. Nuutajärven lasikylän kulttuurisäätiö sai 65.000 euroa New Finnish Glass –hankkeen käynnistämiseen. Forssan Lehden haastattelema kulttuurisäätiön asiamies Lotta Skaffari kertoi, että tarkoitus on luoda kansainvälinen osaamiskeskus Nuutajärvelle, joka olisi Euroopan paras lasialan keskittymä. Vuoden aikana on tarkoitus järjestää kaksi workshoppia, joista toinen jo tänä keväänä. Osallistujia odotetaan eri puolilta maailmaa.

”Studiolasiala on pirstaleista. Pieniä hyttejä on ympäri maata. Haluaisimme, että toiminta olisi mutkatonta kaikille toimijoille, kertoo Skaffari Ulla Jäsken toimittamassa Forssan Lehden jutussa.

Kuva: www.forssanlehti.fi 28.2.2017
Nuutajärven lasikylän kulttuurisäätiö sai myönteistä huomiota myös viime joulukuussa, kun Taiteen edistämiskeskus myönsi muotoilun valtionpalkinnon säätiölle. Forssalainen kulttuuriministeri Sanna Grahn-Laasonen kiitteli säätiötä Nuutajärven lasikylän pelastajana ja lasialan toimintaedellytysten varmistajana.
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2016/12/muotoilun-valtionpalkinnon-2016-sai.html

Lähteet: www.forssanlehti.fi  +  www.skr.fi  + 

 
Myös Riihimäen lasiyhteisöön kohdistui tukea, kun riihimäkeläinen lasimuotoilija Helmi Remes sai 24.000 euron apurahan taiteellisen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen.

Remes on hiljattain ollut julkisuudessa, kun saksalainen Rosenthal julkisti hänen muotoilemansa maljakon ottamisesta tehtaan valikoimaan helmikuun alussa:
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2017/02/suomalaista-lasimuotoilua-rosenthalin.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti