sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Tammisaaressa messut ensi viikonloppuna


Perinteisen tavan mukaan kesäkauden ensimmäinen messutapahtuma järjestetään Tammisaaressa. Messujen pitopaikka on tänä vuonna uusi: Tammisaaren talon Sigurd Snåre Sali.

Suomen lasimuseon ystävät ry:n jäsenet pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi näyttämällä tämän vuoden jäsenmaksutarralla varustetun jäsenkorttinsa.

Tapahtumajärjestäjän nettisivut: www.wanhatammitori.fi


perjantai 29. toukokuuta 2015

Timo Sarpanevan Taidetta lasista


Tikkuilmatekniikalla valmistettuja Timo Sarpanevan muotoilemia
Finnish Design´in klassikoita. Keskellä Linnunpää ja kaksi Orkideaa.
 
Timo Sarpaneva oli Suomen modernin lasitaiteen johtavia nimiä 1950-luvulta lähtien. Hänet tunnetaan ennen kaikkea Iittalan lasistaan, Orkideasta, Kajakista, Claritaksista ja puumuottiin puhalletuista Finlandia-sarjan esineistä. Sarpanevalle kaiken suunnittelutyön lähtökohta oli vapaa taide: ”Haluan löytää sisäiselle elämykselle muodon ja materiaalin.”

Suomen lasimuseon näyttely valaisee Timo Sarpanevan elämäntyötä suunnittelijana ja taiteilijana ja tuo nähtäväksi hänen rakastettuja klassikoitaan. Esillä on niin taide-esineitä kuin käyttöön tarkoitettua lasiakin: vuonna 1956 julkistettu i-lasisarja oli käyttölasia, mutta muotoilultaan taidetta. Pieni punainen i-merkki suunniteltiin tätä sarjaa varten.
 
Timo Sarpanevan Lansetteja.

Etualalla suuri värikäs Timo Sarpanevan
Kukinto on Veninin Italiassa valmistama.
 
Valtaosa näyttelyn esineistöstä kuuluu hallituksen puheenjohtaja ja taiteenkerääjä Kyösti Kakkosen nimikkokokoelmaan Collection Kakkoseen. Kakkonen on kerännyt määrätietoisesti suomalaisen keramiikan ja lasimuotoilun helmiä kolmenkymmenen vuoden ajan. Hänen mittava kokoelmansa sisältää kaikkien merkittävien muotoilijoiden teoksia.
 
Suurin osa Suomen lasimuseossa esillä olevista teoksista on
Kyösti Kakkosen kokoelmasta. Tässä Kakkosen seurassa
vasemmalla näyttelyn kuraattori Juhani Kukkonen ja oikealla
lasimuseon johtaja Heikki Matiskainen.

Timo Sarpanevan leski Marjatta Sarpaneva puhui näyttelyn
avajaisissa torstai-iltana ja aikaisemmin päivällä hän kertoi
Timon elämäntyöstä medialle.
 
Nyt nähtävä Sarpaneva-kokonaisuus kuuluu Collection Kakkoseen perustuvien Suomen lasimuseossa toteutettujen näyttelyiden sarjaan. Sen aiemmat osat käsittelivät Kaj Franckin (2011) ja Tapio Wirkkalan työtä (2013).

Lähde: www.suomenlasimuseo.fi

Suomen lasimuseon sisäänkäynti keväisessä kukkaloistossa.

Näyttely on esillä Suomen lasimuseossa Riihimäellä 29.5. – 31.12.2015

Lisää kuvia näyttelystä julkaistaan tässä blogissa lähipäivinä.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Uusi upea lasikirja


Glass from Finland –kirjan kansi.

Monta erilaista Timo Sarpanevan Lansettia. Kirjan upeat
valokuvat ovat Rauno Träskelinin taidonnäytteitä.
 
Sveitsiläispariskunta Bruno ja Christina Bischofberger on kerännyt suomalaista modernia muotoilua pitkään ja heillä on laaja kokoelma. Nyt tuon kokoelman lasiesineitä on esillä Venetsiassa San Giorgion saarella lasiin erikoistuneessa Le Stanza del Vetro –näyttelytilassa. Suomalaisasiantuntijat Kaisa Koivisto ja Pekka Korvenmaa ovat kuratoineet Glass from Finland -näyttelyn, joka on esillä 2.8.2015 asti.

Kaj Franckin värikkäitä pokaalimaljoja.
 
Kaj Franckin Kremlin kellot –karahveja.
 
Näyttelyyn liittyy upea julkaisu, jonka ovat toimittaneet Koivisto ja Korvenmaa. Kirjassa on 416 isokokoista (23x28 cm) sivua, joilla on upeita suurikokoisia värivalokuvia suomalaisista huippuesineistä. Kuvissa on myös sellaisia esineitä, joita suomalaisissa kirjoissa ei ole ainakaan näin hienosti esitelty. Tututkin esineet on kuvattu osin uudella tapaa esitettyinä.

Arttu Brummerin kuplalasia.

Gunnel Nymanin lasiin kätkettyä kauneutta.

Kirjassa on 6 artikkelia, joiden jälkeen esitellään 9 muotoilijaa ja heifän teoksiaan: Arttu Brummer, Göran Hongell, Aino Marsio-Aalto, Alvar Aalto, Gunnel Nyman, Tapio Wirkkala, Kaj Franck, Timo Sarpaneva, Oiva Toikka. Perinteiset isot suomalaiset lasitehtaat saavat myös esittelyn: Nuutajärvi, Iittala, Karhula ja Riihimäki.
 
Suomalaisten lasitehtaiden tiedot pähkinänkuoressa löytyvät kirjasta.
 
Aino Aallon muotoilemia lasiesineitä valmistetaan edelleen.
 
Kirjan nimi on GLASS FROM FINLAND in the Bischofberger collection ja kirjaa on nyt myytävänä Suomen lasimuseon myymälässä hintaan 48 euroa.


Näyttelypaikan ja näyttelyn esittely: http://www.lestanzedelvetro.it/en/

lauantai 23. toukokuuta 2015

Sähköä lasissa


Kristallimalja funkiskaudelta, olisikohan Karhulan valmistama ?
 
Taas tänään on moni kotitalous ollut vailla sähköä, kun Pohjois-Pohjanmaalla on myrsky tehnyt tuhojaan. Ohessa on vanha kristallimalja, joka on ollut Oy Sähkö Ab:n liikelahja. Tuo firma on toiminut Turussa ja se on myynyt, valmistanut ja korjannut ainakin radiolaitteita, vahvistimia, puhelimia, valaisimia ja lamppuja sekä muitakin heikkovirtalaitteita. Yritys on toiminut ainakin jo 1920-luvulla ja toimintaa on ollut ainakin vielä 1950-luvulla.

Yrityksen nimi on kaiverrettu maljan kylkeen.

Ajalleen tyypillisiä koristeluelementtejä: ristikkäiset pariurat,
viiniköynnöksen lehdet ja rypäleet, rinnakkaiset syvät urat sekä kala.

torstai 21. toukokuuta 2015

Laatutavaran nettisivut eivät toimi



 
www.laatutavara.com on näyttänyt paria viikkoa tällaiselta.
 
Verkkokauppa Laatutavaran nettisivut eivät ole auenneet pariin viikkoon. Tämän viikon maanantaina yrityksen facebook-seinälle tuli ilmoitus syystä: ”palvelin tarjoajalla on teknisiä ongelmia ja siksi Laatutavara ei tällä hetkellä toimi.”


 
Laatutavaran facebook-sivulla on tällainen ilmoitus syystä.

Tämän kahden viikon aikana moni on huomannut kuinka käyttökelpoinen tuo Laatutavaran sivusto on ostamisen ja myymisen lisäksi myös referenssilähteenä.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Harvinainen Okkolin

Tämä esine muistuttaa Aimo Okkolinin Stockmannin tavaratalon
100-vuotisjuhlien taidelasikokoelmaan kuuluvaa Tornitalo-maljakkoa,
mutta poikkeaa siitä kuitenkin jonkin verran. Nuo Stockan juhlathan
olivat vuonna 1962.
Tornitalo-maljakon kuva löytyy Suomen lasimuseon julkaiseman
Aimo Okkolinin tuotantoa esittelevän Lumpeenkukka -kirjan sivulta 97.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Suomalaista lasia esillä Venetsiassa


Suomalaisen lasin näyttelyn mainos-
juliste Venetsian katukuvassa.
 
Il vetro finlandese Glass from Finland -näyttelyn keskiössä on ainutlaatuinen, yli 300 esineen kokoelma suomalaista lasimuotoilua, joista osa on uniikkikappaleita, jotka sveitsiläiset Bruno ja Christina Bischofberger ovat keränneet kokoelmiinsa yli 40 vuoden aikana. Suomalaisten kuraattorien Kaisa Koiviston ja Pekka Korvenmaan mukaan näyttely peilaa keräilijöidensä henkeä ja sielua:

”Kokoelman tärkeimpänä kriteerinä on ollut esteettinen laatu. Valtaosa esineistöstä on modernistista taidelasia, luomuksia joista on tullut maailmankuuluja ja jotka ovat osaltaan tehneet Suomea tunnetuksi.”

Näyttelyssä on erittäin laajasti edustettuna suomalaisen lasimuotoilun kultakausi 1930-luvulta 1970-luvulle. Esillä on taidelasia legendaarisilta suomalaisilta muotoilijoilta kuten Aino ja Alvar Aalto, Arttu Brummer, Kaj Franck, Göran Hongell, Gunnel Nyman, Timo Sarpaneva, Oiva Toikka ja Tapio Wirkkala.  “Halusimme välittää suomalaisuutta kuvaamalla lasiesineet hienovaraisesti ja pienin nyanssein, käyttäen keinoina tyhjää tilaa ja asettelua. Konseptimme näkyy voimakkaimmin näyttelyjulkaisussa.
 
Kaisa Koiviston ja Pekka Korvanmaan kirja Il vetro finlandese -
näyttelypaikan myymälässä 35 euron hinnalla.
Kuvakaappaus:


Tavoitteemme oli tehdä maailman kaunein lasikirja”, kertovat Aleksi Kuokka ja Aki Suvanto muotoilutoimisto Aivanista, joka vastaa näyttelyn visuaalisesta asusta. Esineet on kuvannut Rauno Träskelin yhteistyössä Aivanin kanssa. Skiran julkaisema 415-sivuinen kirja on saatavilla italiaksi ja englanniksi. Mainostoimisto Aivanin käsialaa on myös näyttelyn mainoskampanja, joka näkyy Venetsiassa koko näyttelyajan.

Glass from Finland - näyttely on auki 13.4. - 02.8.2015 Venetsiassa San Giorgion saarella lasiin erikoistuneessa  Le Stanze del Vetro –näyttelytilassa.

Lisätietoa: www.lestanzedelvetro.it

 
Kesäkuun alussa Venetsiassa järjestetään tähän näyttelyyn liittyvä suomalaisen lasin seminaari, jonka ohjelma on ohessa:



sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Uutinen vuodelta 1955

 
Forssan Lehden pikku-uutinen 60 vuoden takaa:
mahtoikohan Wärtsilän omistama Nuutajärven lasi luovuttaa liian helpolla ?

torstai 14. toukokuuta 2015

Virkeä messutapahtuma Hyvinkäällä


Noin 80 kauppiasta oli saapunut perinteisille helatorstain antiikki- ja keräilymarkkinoille Hyvinkään vanhalle villatehtaalle. Helatorstaisin Hyvinkäällä tapahtuu paljon muutakin vanhan villatehtaan ympäristössä ja laajemminkin, esimerkiksi torilla oli markkinat. Tapahtumakokonaisuuden nimi on Yhden Päivän Juttu.

Villatehtaan Wanha Areena on suuri tehdassali, jossa myyntiosastojen väleissä on leveät käytävät, joilla ei helposti pääse syntymään ruuhkia, vaan kaikki pääsevät liikkumaan vapaasti.

Mielenkiintoista vanhaa tavaraa oli laidasta laitaan ja lasinkeräilijöillekin riitti runsaasti mielenkiintoista nähtävää ja ostettavaa. Ohessa on poimintoja tarjonnasta.

Hyvinkäällä Valvillan entiseen tehdassaliin tehty Wanha Areena
oli tänään täynnä antiikkia, design-esineitä ja muuta vanhaa tavaraa.

Laaja valikoima taidelasia.

Edellisen kuvan pöydältä löytyi Helena Tynellin suunnittelema
ja Mauri Hermusen hioma veikeä karhu, joka on signeerattu
Kauklahden lasitehtaalla 1951.

Nanny Stillin muotoilemaa ja Riihimäen lasin valmistamaa
Pajazzo-maljakkoa ei varmaan monikaan ole nähnyt metallipannalla
varustettuna. Ja ainakaan tällaista massiivista messinkirengasta
tuskin on usein käytetty tähän tarkoitukseen.

Kristallimaljakosta on tehty lampunjalka.

Tällä osastolla oli hyvä valikoima laatulasia.
 
Hongellin Hattu, mutta tavanomaista pyöreämpi versio.

Riihimäen kristallia.

Kynttilänjalkoja, oikealla Nanny Stlillin Harlekiini-sarjaa.

Suomalaista kulttuurihistoriaa tämäkin.


Ars Julikan pöydällä Kari Alakosken taidelasimaljakko.

Kumelan pullokarahveissa on useimmiten metsästykseen liittyvä
humoristinen kuva, mutta tämä pullo on tehty kalamiehelle.

Riihimäen lasitehtaan lysteroidusta lasista
tehty kannun ja lasien setti.

Brita Flanderin ruotsalaiselle Rejmyren lasitehtaalle
muotoilema taidelasimaljakko.

Oiva Toikan pampulavaasi.
 

Nuutajärven kala.

Oiva Toikan muotoilema Bilibii on
Billnäsin antiikkimessujen vuoden lintu.


Still & Sarpaneva.

Retrotavaraa oli usealla osastolla.

1800-luvun etsattu tuoppi.

Tolkontiikin Teemu Anttila ja naapuriosastolta poikennut Jussi Niskakoski.

Mm. pari harvinaisempaa Aimo Okkolinin esinettä Tolkontiikin pöydällä.
 
Jarmo Kaappa Fifty-Sixty Stylen myyntipöydän takana.

Kerttu Rantasen signeeraama uniikki maljakko on valmistettu
Nuutajärvellä aivan 1970-luvun alussa. Vuodesta 1972 alkaen
hän signeerannut teoksensa Kerttu Nurmisena.

Harvinaisempi Tapio Wirkkalan taide-esine / malja no 3131 = 5021
on halkaisijaltaan 175 mm ja korkeus on 90mm. Esine löytyy
Iittalan kuvastosta vuodelta 1948.

Fifty-Sixtyn pöydältä löytyi mm. paljon Nuutajärvellä valmistettuja esineitä.

Kaj Franckin muotoilemia esineitä.

Heikki Orvolan vuonna 1969 muotoilema maljakko, tässä on vähän
harvinaisempi väriyhdistelmä vihreä + ruskea. Maljakkoa on tehty
neljää eri kokoa ja muut väriyhdistelmät ovat sininen +  ametisti
ja vihreä + ametisti.
Samaan sarjaan kuuluu malja, jota on tehty kahta eri kokoa
värittömästä lasista.
Heikki Orvolan filigraanimalja 1970-luvun alusta.

Nuutajärvellä valmistettuja nämäkin.

Oivalluksen osastoa.

Oranssit kulhot ovat Kumelan tuotantoa 1960-luvulta.

Nanny Stillin Harlekiini-sarjan esineitä Purppura-Antiikin osastolla.

Saman osaston Okkolineja.

Jussi ja Toivo Niskakosken osastoa.

Uniikki Aimo Okkolinin teos.

Oiva Toikan muotoilema lampun jalka, mutta tämä
versio onkin tehty koriste-esineeksi ilman valaisimen
kiinnittämiseen tarvittavaa osuutta.

Niskakoskien pöydältä löytyi myös
tämä uniikki Kerttu Nurmisen esine.