maanantai 28. toukokuuta 2012

Tuhkakuppeja vai taidelasia ?


Kymenlaakson museossa Kotkassa oli kesällä 2009 näyttely nimeltä Lasin lumo. Silloin Merikeskus Wellamossa oli esillä todella upea valikoima Karhulan lasitehtaan valmistamia esineitä. Ohessa yksi kuva tuon näyttelyn vitriinistä:
Tällaisia kristalliesineitä on joskus valmistettu tuhkakupeiksi. Nykyään tuntuisi pyhäinhäväistykseltä tumpata näihin Yrjö Rosolan taideteoksiin. Ilmeisesti näitä ei ole valmistettu kovin suurta määrää, koska ei vastaavia ole muualla näkynyt.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Lisää tämän blogin lukijoiden kuvia


Pari päivää sitten tässä blogissa pyydettiin lukijoita lähettämään kuvia omista lasiesineistään. Tässä pari uutta kuvaa:


Tämän muistomaljan on pohjan kaiverruksen mukaan lahjoittanut Karhulan lasitehdas. Se on todennäköisesti Göran Hongellin suunnittelema. Maljan on kisaorganisaatiolta saanut Lahden seudulla tunnettu mies, joka oli Hiihdon MM-kisoissa vuonna 1938 toimitsijatehtävissä.

Tässä blogissa julkaistiin 12.6. juttu Runar Engblomista. Tässä on saman muotoinen pullo sinisenä, kun aikaisemmin julkaistussa kuvassa oli mustana.



Lisää kuvia voi lähettää sähköpostin liitetiedostoina osoitteeseen: lasinkerailijanblogi@gmail.com








perjantai 25. toukokuuta 2012

Okkolinin kulmikas kristallimalja


Tässä on blogissa oli 19.5. juttu otsikolla ”Kirkollinen Okkolin”. Lukijalta tuli kaksi kuvaa toisesta, mutta hyvin samantapaisesta, Aimo Okkolinin kristallimaljakosta. Se on tehty Riihimäen Kauppa- ja teollisuusnäyttelyyn vuonna 1964 eli samoihin aikoihin sen Lohjan seurakunnalle tehty mallin kanssa.

Tässä blogissa julkaistaan mielellään lukijoiden lähettämiä kuvia lasiesineistä ja kommentteja blogissa esillä olleista esineistä.



Maljakon alareunaan on kaiverrettu: Riihimäen kauppa- ja teollisuusnäyttely 9.-14.6. -64. Tämän alapuolella näkyy signeeraus: Aimo Okkolin Riihimäen Lasi Oy.

torstai 24. toukokuuta 2012

Riihimäen Lasipuhaltajakerho 40 v.


Riihimäen Lasinpuhaltajakerho täytti 40 vuotta huhtikuun lopulla ja silloin he järjestivät Sulan lasin salat –tapahtuman, josta oli juttu tässä blogissa 22.4. Nyt on avautunut Suomen Työväentalomuseossa Riihimäellä näyttely kerho 40-vuotisesta toiminnasta. Aukioloajat ja ajo-ohjeet löytyvät museon nettisivuilta: www.tyovaentalomuseo.fi

Lasinpuhaltajakerho on avannut hyvät nettisivut osoitteessa www.lasinpuhaltajat.fi, sieltä löytyy mm. mielenkiintoisia valokuvia ruokatunneilla tehdyistä esineistä ja jäsenten studiotöistä.


tiistai 22. toukokuuta 2012

Nuutajärvi-päivä keräsi väkeä Lasikylään



Nuutajärven lasikylän parkkipaikat alkoivat täyttyä jo aamukymmeneltä, kun tapahtuma avattiin. Kaikkein suurin jono oli Iittalan Outlet myymälän oven takana. Siellä myytiin taloustavaraa tarjoushintaan. Taidelasiesineistä ei näkynyt tarjouksia, paitsi  joitakin Toikan kakkoslaadun lintuja. Nuutajärvi-päivä oli luonteeltaan koko perheen markkinatapahtuma: toriteltoissa myytiin käsitöitä, oli pomppulinna sekä leppäkerttujuna ja paljon muutakin tekemistä lapsille. Taidelasihuutokaupassa myytiin pääasiassa muutaman vuoden ikäisiä Nuutajärvellä tehtyjä esineitä. Vanhoja lasiesineitä ei tapahtumassa ollut kukaan myymässä.

Lasikylän myymälöissä pääsi tutustumaan tämän hetken taidelasiesineiden tarjontaan. Nuutajärven lasimuseo Prykäri oli saanut suuren osan esineistöstään takaisin ja museo oli nyt ensimmäistä kertaa avoinna yleisölle viime syyskuussa tapahtuneen sulkemisen jälkeen.

On hienoa, että Nuutajärven lasikylää pyritään pitämään toimivana lasinvalmistuspaikkana ja turistikohteena muun muassa tällaisia tapahtumia järjestämällä. Seuraava tapahtuma on 07.7. järjestettävä Design Piknik. Vanhojen lasiesineiden harrastajien tapahtuma on 01.9. järjestettävä Lasivitriini-tapahtuma.

Lue lisää Nuutajärvestä ja sen tapahtumista: www.nuutajarvi.fi



Nuutajärven tehdasalueen iso paikoitusalue oli jo aamulla melkein täynnä. Parkkialueen ohjaus toimi kiitettävästi.

Vanha lasipruukin miljöö on jo sellaisenaan nähtävyys.


Tunnelmallinen NuGO Shop tarjoaa yhdessä paikassa kattavan valikoiman Nuutajärvellä nykyään toimivilta taiteilijoilta. Kauppaa ylläpitää Nuutajärven Galleria Osuuskunta = NuGO.

Maailman nykyisistä lasitaiteilijoista ehkä tunnetuin on amerikkalainen Dale Chihuly ja hän on lahjoittanut Nuutajärven kyläläisille taideteoksensa nimeltä Chandelier. Chihulyn studion väki on käynyt työskentelemässä monena vuotena Nuutajärven lasitehtaan tiloissa. Tämä teos on vuodelta 1995.


Alma Jantusen Bonsai puita.



Tässä kuvassa ovat Alma Jantusen Puuystävät.

Tässä rakennuksessa oli aikasemmin Nuutajärven lasin tehtaanmyymälä, nykyään sen nimi on Iittala Outlet. Vielä on kuitenkin seinässä myös vanha Lasikaupan kyltti, jossa Nuutajärven tehtaan kalalogo.


Hyvin suuri osa Nuutajärvi-päivän osallistujista suunnisti ensimmäiseksi penkomaan tarjouksia Iittalan myymälään. Ensin piti jonottaa sisälle kauppaan ja sitten toinen jonotus kassalle.


Nuutajärvellä toimii Koulutuskeskus Tavastian lasialan koulutusohjelma, jossa opiskelijat suorittavat käsi- ja taideteollisuuden perustutkinnon. Tässä Nuutajärven vanhassa taidelasihytissä oli myytävänä opiskelijoiden töitä.


Lasitaiteilija Markku Salo omassa galleriassaan.


Nuutajärvi-päivän kävijät vierailivat innokkaasti lasikylän myymälöissä.


Pöydällä on Alma Jantusen Bonsai-puita ja seinälle on kiivennyt Johannes Rantasalon Verenimijä, joka on lasista ja metallista valmistettu taideteos. Rantasalon teoksille on tyypillistä eri materiaalien yhdistely ja huumori.


Punatiilisen rakennuksen nimi on Kivimuuri ja sen edustalla on markkinahulinaa.


Nuutajärvi-päivän tapahtumista ehkä eniten perinteistä lasiesineiden keräilijää kiinnosti Taidelasihuutokauppa, jonka kohteita oli esillä ulkona.


Toikan linnuista oli tarjolla kokeilukappaleita, joten täältä oli mahdollista saada uniikki lintu itselleen.

Toikan nuutajärveläisiä ovat nämäkin huutokaupan kohteet.


Nuutajärven lasimuseo Prykärissä on kaksi puolta; toisessa esitellään lasin valmistusta ja toisella puolen on Nuutajärvellä valmistettuja esineitä.


Museossa on nykyään vähän avarampaa kuin aikaisemmin, kun vitriinejä on vähemmän.


Tässä on erittäin taidokas näyte Nuutajärven lasinhiojien ammattitaidosta 1920-luvulla.

Vasemmalla on kaksi vitriiniä kiinni toisissaan. Niissä on kaikki museossa esillä olevat Kaj Franckin teokset.


Tässä on Kaj Franckin Kremlin kellot.


Tässä on kaikki museossa esillä olevat Gunnel Nymanin muotoilemat lasiesineet.




Nuutajärvi-päivänä museo avattiin uudestaan ja tarjolla oli lasiesineiden tunnistuspalvelua. Keskellä kuvaa on vitriinissä esillä Nuutajärvellä nykyään työskentelevien lasitaiteilijoiden töitä.


Aikaisempaan verrattuna museon näyttelyssä on tilaa annettu nykyään Nuutajärvellä työskentelevien taitelijoiden töille ja tila on otettu Nuutajärven lasitehtaan nyt jo kuolleiden taiteilijoiden tuotannon esittelystä.


Museossa on nykyään enemmän Markku Salon töitä kuin Gunnel Nymanin teoksia.


Moni kävijä lähti kassit täynnä Iittalan Outlet-myymälän tuotteita. Pitkä pätkä katua oli suljettu Nuutajärvi-päivän ajaksi. Siihen olisi hyvin mahtunut muutama vanhoja lasiesineitä myyvän kauppiaan myyntipöytä, jolloin tapahtuman kirjo olisi lisääntynyt Nuutajärven lasitehtaan perinteitä kunnioittaen.





lauantai 19. toukokuuta 2012

Kirkollinen Okkolin


Lohjan seurakunta on antanut 2.6.1966 jollekin lahjaksi yksinkertaisen tyylikkään kristallimaljakon, jonka kylkeen on hiottu seurankunnan tunnus (?). Kuvaa kiertää teksti SIGILLUM ECCLESIAE LOHIOENSIS. Kuviossa on Lohjan seurakunnan perustamisvuosi 1323. Ilmeisesti latinankielinen teksti viittaa Lohjan kirkonrakentajan/-perustajan sinettiin.

Maljakon kulmikas muoto ei ihan ensimmäiseksi tuo mieleen Aimo Okkolinia, mutta maljakon pohjasta löytyy signeeraus: Aimo Okkolin Riihimäen Lasi Oy. Pohjan toisella sivulla on numero 1.

Maljakon korkeus on 173 mm ja suun mitat ovat 124 x 56 mm. Paino on 1,5 kg.



torstai 17. toukokuuta 2012

Kuvia Hyvinkään antiikkimessuilta


Päättyvä kevät on ollut vanhan tavaran kaupan osalta aikaisempaa vaisumpaa aikaa. Laatuhuutokaupoissa halutuimmat designlasiesineet ovat kyllä menneet hyvään hintaan kaupaksi, mutta esimerkiksi tavallisimpia malleja Gunnel Nymanin tuotannosta on myyty jo halvemmalla kuin viime vuonna. Osalla kauppiaista hintapyynnöt ovat selvästi korkeampia kuin keräilijöiden maksuvalmius ja kauppa ei käy entiseen malliin.

1990-luvun alkupuoliskon laman jälkeen designlasin hinnat ovat nousseet selvästi inflaation vaikutusta enemmän. On normaalia markkinataloutta, että jossain vaiheessa markkinat saavuttavat sen tason, jossa hintakehitys ei enää voi nousta. Vanhojen lasiesineiden kohdalla tämä tilanne on jo saavutettu. Lähinnä sellaiset suomalaisen designlasin teokset, joilla on markkinoita myös Suomen ulkopuolella, voivat vielä nousta.

Samaan aikaan iski Euroopan taloustaantuma, joka ei ilmeisesti ole vieläkään saavuttanut syvintä pohjaa. Kuluttajat miettivät entistä tarkemmin ennen kuin tekevät isompia ostopäätöksiä tavaroista, jotka eivät ole välttämättömiä. Monissa vanhan tavaran myyntitapahtumissa tämä kehitys on näkynyt viime syksystä asti pienenevinä kävijämäärinä. Viimeistään tämän kevään aikana monen vanhan tavaran kauppiaan myynti on vähentynyt. Myös Keräilykuumeen Hyvinkään antiikki- ja keräilymessuilla tämä ilmiö näkyi tänään. Ohessa kuvia tapahtumasta:



Hyvinkään Villatehtaan Wanha Areena on avara tapahtumien järjestämispaikka.
Halliin olisi mahtunut enemmänkin myyjiä.

Tolkontiikin myynpöydällä oli muun muassa Sakari Pykälän neodyymi lintu.
Takana lappeellaan Aimo Okkolinin uniikkiteos.

Tässä tuo Aimo Okkolinin upean vihreä uniikki teos pystyyn nostettuna. Se oli ehkä näiden messujen kiinnostavin lasiesine.

Riihimäen lasin valmistama Okkolinin teos on tehty Nastolan Kuivamaito Oy:lle.

Ajan Muiston osasto oli Tolkintiikin vieressä ja niinpä hallin tässä nurkassa olikin messujen hienoimmat esineet.

Hämeenlinnalaisen Niklanderin myyntipöydällä oli jännittävä "lasimöykky", joka oli hyvin samanlainen kuin Helena Tynellin Riihimäen lasille valmistamat vastaavat esineet värittömästä lasista.

Esineen pohjassa on teksti: "25.11.1941 - 12.1.1973 Valmistettu Valken ikkunalasitehtaalla tuotannon päättyessä" Silloin päättyi ikkunalasin valmistus Valkeakoskella. Valmistetaankohan Lahden ikkunalasitehtaalla piakkoin jotain vastaavia muistoesineitä ? 

Edellisen kanssa samalla myyntipöydällä oli kolme Viialan lasin valmistamaa Imatrankoski -lasia, jossa toisella puolella on teksti: "Oi maamme Suomi synnyinmaa". Nämä kuuluvat samaan 1900-luvun alun propagandaesineiden joukkoon kuin vaakunalautaset ja suurmieslasit.



Riihimäen lasin 1960- ja 70-luvulla valmistamia  värilasiesineitä oli runsaasti tarjolla, oltiinhan naapurikaupungissa.





Kaj Franckin Nuutajärvelle muotoilemia Prisma-maljakoita.



Arvokkaan tyylikäs myyntipöydän kattaus.

Tämä granaattia muistuttava pikkumaljakko ei ole Okkolinin Polar-sarjaa, vaan Saara Hopean Nuutajärven lasille muotoilema kristalliesine.





Kaj Franckin Kremlin kellot.





Erkki Käpin Kumelalle hioma Leda ja joutsen -malja.

Erkki Käpin hioma kuvio Göran Hongellin muotoilemassa Karhulan lasin maljakossa. Ilmeisesti Käppi on hankkinut näitä Karhulan lasin maljakoita omiin nimiinsä ja hionut niihin omat kuviot. Maljakossa on molempien miesten signeeraukset. Käppi on hionut omia kuvioitaan myös muihin Hongellin suunnittelemiin esineisiin. Yleisimpiä ovat tämän onkimiesmallin eri variaatiot.