torstai 21. marraskuuta 2013

Lasimuseossa joulumyyjäiset lauantaina

Suomen lasimuseo järjestää jälleen jo perinteiseksi muodostuneet joulumyyjäiset lauantaina 23.11.2013 klo 11-15

  • Myynnissä lasisia, suupuhallettuja böömiläisiä joulukuusenkoristeita
  • Glögi-ja piparitarjoilu
  • "Valitse suosikkisi lasimuseon perusnäyttelystä" (osallistujien kesken arvotaan palkinto)
  • Myyntipöydillä mm. käsitöitä, kudonnaisia, jouluaskarteluja, kynttilöitä, lapasia, sukkia, havukransseja, saippuoita, itsesidottuja kirjoja, lasituotteita, leivonnaisia ym. mukavaa
  • Samalla voit tutustua parven joulunäyttelyyn:
    8.11.-31.12.2013 Ornex - böömiläisiä lasisia joulukuusenkoristeta
  • Lasimuseoon vapaa pääsy 23.11.2013
  • Lisätiedot: www.suomenlasimuseo.fi 
Suomen lasimuseo järjestää joulumyyjäiset tulevana lauantaina museon aulassa Riihimäellä.
 

Pikkujoulusnapsit Tupsluikkarista


Näitä lapikkaan muotoisia snapsilaseja valmisti Kumelan lasitehdas Riihimäellä 1974 -77. Niitä on tehty kuvassa näkyvien vihreiden lisäksi myös muita värejä: sinisiä, ruskeita, violetteja, melkein mustia tumman lilan värisiä ja värittömiä. Lapikkaan korkeus on 7 cm. Niistä puhutaan usein Kumelan Lapikkaina, mutta oheisessa tehtaan alkuperäispaketissa nimi on Tupsluikkari.

Näitä esineitä on melko yleisesti myynnissä yksittäiskappaleina, mutta harvemmin tällaisia kokonaisuuksia alkuperäisessä laatikossa.

Joulu on kerran vuodessa vaan, paitsi Lasikylässä joka päivä

Nuutajärven Lasikylä virittäytyy jouluun joka päivä joulukuun alusta jouluaattoon. Tänä vuonna kylä tarjoaa päivittäin koettavaa ja nähtävää. 24 luukkua sisältävä adventtikalenteri avataan viikolla 48.

Joulukuun 1. päivänä Nuutajärven jouluvalot syttyvät, lasitaiteilijoiden jouluasetelmat ovat nähtävillä NuGO Shopissa, Kaunein piparkakkutalo -äänestys alkaa, ja Kahvila-ravintola Aallossa on tarjolla joululounas. Siitä käynnistyy joulukavalkadi, jonka aikana lasikylän lasintekijät ja taidekäsityöläiset kutsuvat pajoihinsa milloin tekemään keramiikkaa, milloin takomaan rautaa, puhaltamaan lasia ja valmistamaan koruja. Musiikki aukeaa monesta adventtikalenterin luukusta Lucia-kulkueen, joululaulajaisten tai viulistin voimin. Joulukuun 3. päivänä näyttelijä Ahti Jokinen lukee otteita Väinö Linnan teoksista. Piparipajassa tuoksuvat lasten leipomat piparit, ja joulumyyjäisistä voi hankkia pukinkonttiin lämpimät villasukat tai muuta mieluisaa.
 
Tällaista talviasuista näkymää saa vielä tänä syksynä odottaa Nuutajärven lasikylässä.
24 perättäistä päivää kestävä joulutapahtuma tuo konkreettisella tavalla esiin Nuutajärvellä nykyisin työskentelevien ammattilaisten monipuolisuuden. Suomen vanhimmassa lasikylässä hehkuvat lasiuunien ohella myös keramiikkauuni ja sepän ahjo sekä tuoksuvat taidemaalarin öljyvärit ja surisee tekstiiliosaajan ompelukone. Laajuudesta saa hyvän käsityksen kurkistamalla adventtikalenterin luukkujen taakse, mutta vasta paikan päällä syntyy elämys, joulutunnelma. Mittava adventtikalenteri herättelee kävijöitä huomaamaan, miten monipuolisia osaajia aivan lähiseudulla työskentelee. Ammattilaisten ideat ovat omaperäisiä ja uniikkeja, sekä toteutettu Nuutajärven lasikylässä – lähitaidetta puhtaimmillaan.

Lasikylän adventtikalenteri avautuu viikolla 48 eli ensi viikolla. Verkkoversio julkaistaan osoitteessa www.nuutajarvi.fi, painettuja kalentereita on saatavissa viikon loppupuolella.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kolme lisäkuvaa Hämeenlinnasta


Hämeenlinnan torilla oli yhden kauppiaan ”varjomessut”. Hänellä oli myynnissä hyvää lasia, esimerkiksi kuvassa näkyvät kolme Oiva Toikan Flora-kannua. Takana oleva kaksikorvainen on ilmeisesti melko harvinainen. Sitä tarvittaneen jos on kova jano eli on juotava kaksin käsin.
Tämä 6 cm korkea lasiesine on Ginmanin signeeraama Riihimäen lasille. Sitä on valmistettu kolmea eri kokoa, joiden halkaisijat ovat 110, 130 ja 180 mm. Esineitä on myyty sileinä ja kaiverruksessa koristeltuina. Esine löytyy Riihimäen lasin Taidelasit luettelosta (pvm 15.3.1951). Osaisiko joku tämän blogin lukija kertoa tästä J. Ginmanista jotain ?
Tämä lasiesine herätti keskustelua kauppiaiden ja asiakkaiden keskuudessa. Pöydällä olleen lapun mukaan Tapio Wirkkala on antanut sen 40-luvulla Kuurilan kartanon lakimies Matti Hakalalle suoraan lasinpuhaltamosta. Tieto on peräisin hänen perikunnaltaan. Esineen korkeus on 20,5 cm.

Heinolassa antiikki- ja keräilymessut 23.-24.11.

Tulevana viikonloppuna Keräilykuumeen messuvuoden viimeinen tapahtuma täyttää Heinolan WPK-talon salit antiikin, designin, retron, vintagen ja keräilykohteiden myyntitapahtumalla.
Tämä mukavalla tunnelmalla ja kiireettömällä messumeiningillä ryyditetty parinkymmenen kauppiaan pikkutapahtuma järjestetään jo kahdeksatta kertaa.

Myynnissä ja näytteillä on mm. lasia, keramiikkaa, kalusteita, valaisimia, perinnetekstiilejä, käsitöitä, kirjoja, rahoja, merkkejä, postikortteja, kelloja, koruja, kultaa, hopeaa, ym. vanhaa ja nostalgista.

Suomalaisten sotilas- ja ansiomerkkien asiantuntija arvioi ja tunnistaa molempina messupäivinä yleisön mukanaan tuomia merkkejä. Vanhoista rahoista ja postikorteista on myös mahdollista saada arvioita paikanpäällä. Heinolan museoiden johtaja kamarineuvos Kari-Paavo Kokki tunnistaa molempina messupäivinä antiikkiesineitä, esim. antiikkikalusteista kannattaa siis mukaan ottaa hyvätasoinen kuva.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Heinolan museot ja Keräilykuume.

Aikuisten pääsymaksu tapahtumaan on 4 €. Samalla pääsylipulla on sisäänpääsy myös Heinolan kaupunginmuseoon ja taidemuseoon.

Tapahtuma on avoinna yleisölle osoitteessa Kymenkartanonkatu 2, Heinola, lauantaina 23.11. kello 10-16 ja sunnuntaina 24.11. kello 10 - 15.

Lisätietoja: www.kerailykuume.fi


Heinolan VPK-talon juhlasali on tunnelmallinen messupaikka.

Heinolan VPK-taloa kelpaa katsella myös ulkoa.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Sarpanevan Finlandia-sarjan Gladiaattereita uustuotantona Iittalassa



Avotakka-lehden tuoreimmassa numerossa on sivun juttu siitä, kuinka Iittalan lasitehtaalla tehdään uustuotantona harvinaisia Finlandia-sarjan Gladiaattori-lasiteoksia puumuoteissa. Taina Ahtelan kirjoittamassa jutussa kuvaillaan kuinka puhaltajamestari Heikki Punkarin johdolla valmistetaan 20-kiloisia lasiveistoksia tervalepästä valmistetussa puumuotissa. Muotteja Iittalassa 40 vuotta tehneeltä muotintekijä Ari Jokiselta meni noin viikko muotin valmistamiseen. Yhtä puumuottia voi käyttää noin kymmenen kertaa, tämän vuoksi tavallisemmat lasiesineet valmistetaankin metallimuotilla. Projektin tarkoituksena on valmistaa näitä teoksia myyntiin ja samalla kehittää Iittalan lasinpuhaltajien ammattitaitoa. Avotakan jutun mukaan alkuperäisiä Gladiaattoreita on jäljellä enää yksi, joka on Designmuseon kokoelmassa. Nyt valmistuva teossarja tulee myyntiin myöhemmin.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kuvia Hämeenlinnan messuilta

Laatumessut järjesti Hämeenlinnassa kaksipäiväiset antiikki- ja keräilymarkkinat. Tapahtumapaikkana oli perinteinen urheilutalo Hämeenkaari. Ensi vuonna tässä paikassa järjestetään ainakin kevään ja elokuun antiikkitapahtumat, muta mahdollisesti sen jälkeen rakennus puretaan. Hämeenlinnaan on valmistumassa uusi monitoimitalo Pullerin alueelle, keskustan luoteispuolelle, ja sen valmistuttua nykyisen Hämeenkaaren alueelle on tulossa Engelinranta tai Eteläranta –niminen asuinalue.


Näyte Tolkontiikin valikoimasta, keskellä on katseenvangitsijana Saara Hopean iloisen punainen kristallituhkakuppi.

Tämän Nuutajärven valmistaman karahvin valmistusajankohdan määrittäminen aiheutti keskustelua.


Karhulan valmistaman litteän pullon kylkeen on kaiverrettu koristekuvio ja nimi Uno Frosterus. Hän toimi Nuutajärvellä isännöitsijänä eli tehtaan johtajana 1900-luvun alussa yli kymmenen vuoden ajan, vaikka tehtävään ryhtyessään tällä agronomilla ei ollut mitään kokemusta tehtaan toimialasta. Hän työsuhteensa kesti kuitenkin hänen kuolemaansa 1922 asti. Kunpa vielä kuulisi millainen tarina pulloon liittyy, onhan juopottelevat jänikset kaiverrettu kilpailevan tehtaan valmistaman pullon kylkeen.

Prenikan messuvalikoimassa lasi- ja keramiikkaesineiden osuus on kasvanut.


Hyväkuntoinen Kumelan lasitehtaan valmistama karahvipullo tutulla metsästysaiheella.
 
Katseet vangitseva Arabian majolikamaljakko.
 
Myös tämä art deco –tyylinen keramiikkaesine oli Prenikan osastolla.







Kauppiaan kertoman mukaan tämä on vanha apteekkipullo, joka on löydetty hämeenlinnalaista apteekkia purettaessa ja siksi sitä kutsutaankin hämeenlinnalaispulloksi.

Joulun lähestyessä tämän pakkauksen lasiset kynttilänjalat ovat ajankohtaisia.

Ajan-Muiston laadukasta lasivalikoimaa.

Saara Hopean muotoilemista Pantteri-maljakoista Ajan-Muiston pöydällä oli kaksi isompaa kokoa 200mm ja 150 mm (pienin on 100mm) ja molemmat värit eli vihreillä sekä violeteilla täplillä varustetut mallit.