sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

SLMY:n jäseniltaa vietettiin lasimuseolla


Suomen lasimuseon luentosali täyttyi, kun Anita
Elomaa kertoi isästään Aimo Okkolinista SLMY:n
jäsenillassa.
 
Suomen lasimuseon ystävät ry järjesti viime torstaina kaikille avoimen esitelmätilaisuuden, jossa Aimo Okkolinin tytär Anita Elomaa kertoi isästään ja hänen työstään Riihimäen Lasissa sekä vähän laajemminkin lasinhiomisesta.
Viitisenkymmentä henkeä saapui seuraamaan tilaisuutta ja mielenkiintoinen esitys aktivoi myös esittämään kysymyksiä.



Anita Elomaa on itsekin työskennellyt Riihimäen Lasilla.

Lasin hiominen on monivaiheinen työ, jota Elomaa
havainnollisti Riihimäen Lasin England-pikareilla,
joissa eri laseissa näkyy työn edistyminen vaihe
vaiheelta.

Alussa lasin pintaan merkittiin mönjällä apuviivat,
jotka näkyvät punaisena ruudukkona lasin pinnalla.
 
Suupuhalletun taidelasin valmistui loppui  Riihimäellä 1976.

Aimo Okkolinin merkitys oli iso Riihimäen Lasin
julkisuuskuvalle, siksi kuviakin on otettu runsaasti.

Esitelmätilaisuuden jälkeen noin puolet läsnä olleista jatkoi vielä SLMY:n vuosikokouksen merkeissä. Toimintaa päätettiin jatkaa totutulla tavalla: toukokuussa järjestetään jäsenmatka Kymenlaakson museon järjestämään Karhulan lasitehtaan tuotantoa esittelevään näyttelyyn, Suomalaisen lasin vuosikirja 2017 julkaistaan toukokuun lopulla, 10.6. järjestetään Lasi- ja keräilytapahtuma lasimuseon piha-alueilla Riihimäellä. Ensi vuonna Lasipäivä järjestetään 27.1.2018 ja kesätapahtuma 9.6.2018.
 
Erovuorossa olleet hallituksen jäsenet valittiin jatkamaan, joten hallituksen kokoonpanossa Roger Peltonen jatkaa puheenjohtajana ja muut jäsenet ovat Anita Elomaa, Marja Hepo-aho, Pekka Kumela, Juhani Rinne, Timo I. Laakso, Teemu Anttila, Hannu Tienhaara ja Jyrki Winter. Asiantuntijajäsen Kaisa Koivisto jatkaa museon edustajana SLMY:n hallituksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti