perjantai 10. tammikuuta 2014

Brita Flanderin lasitaidetta esillä Loviisan Almintalossa

Muotoilija Brita Flander on 1980-luvulta alkaen tehnyt töitä freelancerina muuan muassa Skannolle, Artekille, Innojokille, Marimekolle ja Hackman-Iittalalle. Hänen töitään on hankittu museoiden kokoelmiin kotimaassa ja ulkomailla.
 
Stockmannin tavaratalon 8. kerroksen Fazer-ravintolan katon alla on hänen suunnittelemansa suurikokoinen (20 metriä x 8 metriä) lasista valmistettu tilataideteos Iris.
Muita tilausteoksia Flander on tehnyt mm. Ingvar Kamprad Designcentrumiin Lundin yliopistoon, tasavallan presidentin residenssiin Mäntyniemeen, Sammonlahden kirkkoon ja Oulun tuomiokirkkoon.
 
Brita Flanderin teoksia on nyt esillä 9.2.2014 asti Loviisassa, taidekeskus Almintalossa.
 
 
Keväällä 2012 hänellä oli näyttely Seinäjoella ja silloin Aino Mäki-Mantila kirjoitti sanomalehti Ilkassa:
 
”Näyttely on hänen, mutta hän korostaa lasinpuhaltajamestari Unto Suomisen osuutta ja toivoo, että yleisö tulisi nyt ennen kaikkea katsomaan vuonna 2004 kuolleen lasinpuhaltajamestarin osaamista.
-Ilman minua Unto ei todennäköisesti olisi tehnyt tällaisia teoksia, mutta ilman Untoa minun työni olisivat huomattavasti kömpelömpiä ja raskaampia kuin nämä.
Unto Suominen oli hänen opettajansa, ystävänsä ja työparinsa. Brita Flander epäilee, ettei hän enää löydä toista mestaria, jonka kanssa yhteistyö voisi sujua yhtä saumattomasti ja hedelmällisesti.
Puhaltajan arvostamista osoittaa myös signeeraus. Teoksissa on Brita Flanderin nimen lisäksi Unto Suomisen nimikirjaimet. Yleensä lasitöissä on vain taiteilijan nimi ja puhaltaja jää tuntemattomaksi.”
 
 
Brita Flander: 2 Mäntyniemi -sarjan esinettä.
 
Loviisan taidetalo Almissa olevasta näyttelystä Brita Flander kertoo:
 
”Näyttely koostuu Unto Suomisen puhaltamista ja minun suunnittelemistani vapaasti puhalletuista veistoksista/esineistä. Ne ovat vuosien varrelta, näyttelyjä kiertäneitä, omista varastoista esiin otettuja, ystävieni varastoimia silloin kun olen asunut ulkomailla. Muutama on Novy Borissa Lasisymposiumissa puhallettuja, mutta suurin osa on kuitenkin puhallettu Nuutajärvellä, Nuutajärven mängistä ja ja Erkki Tefken reseptikirjan upokasväreistä; on Nuutajärven kuuluisa rubiini, Humppilan ruskea prenkku, Saaran turkoosi, vanhentunut ramppinen opaali ja musta erilaisina versioina. Koristeina kastaukset, puikot, nauhat, optiset kuviot, jne. Oheistetussa kuvassa kaksi työtä kokoelmasta jonka tein Mäntyniemeä varten tilauksesta. Ahtisaaret valitsivat sinne kaksi työtä, toisen vaalean ja toisen sinisen. Tässä pari joka jäi minulle. Kokoelman esineet ovat taidokkaasti valmistettu, ansioituneen puhaltajan käsissä.”
 
 
Taidetalo Almin nettisivut ovat osoitteessa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti