perjantai 18. tammikuuta 2013

Lasinkeräilijän Blogi täyttää tänään 2 vuotta


Ensimmäinen kirjoitus julkaistiin tässä blogissa 18.1.2011 ja kalenterivuoden 2011 aikana julkaisuja oli 80. Tammikuusta 2011 tammikuuhun 2012 kestäneen ensimmäisen täyden vuoden aikana julkaistiin 100 juttua eli keskimäärin 8 kappaletta per kuukausi. Kalenterivuonna 2012 julkaisuja oli 295 kappaletta eli keskimäärin 25 juttua per kuukausi.

Jutuissa on kerrottu mm. alan myyntitapahtumista, esitelty lasiesineitä ja viime vuoden lopulla alkoi alan kauppiaita esittelevien juttujen julkaisu. Blogissa on myös raportoitu mediassa julkaistuista lasiesineitä ja alan tekijöitä koskevista jutuista sekä ohjelmista.

Tapahtumakalenterissa on julkaistu kattavaa listaa lasiesineisiin ja muuhun vanhaan tavaraan liittyvistä tapahtumista.

Linkkilistassa on ylläpidetty kattavaa listaa alan toimijoiden nettiosoitteista.

1 kommentti:

  1. Kiva,että olette olleet aktiivisia. Kehun hieman vielä... hienoa, että kirjoitukset ovat valtaosin oikein ja asiantuntevia.

    VastaaPoista