![]() |
| Lapuanliikkeen logolla varustettu konjakkilasi. |
Lapuanliike tai Lapuan liike oli Suomessa vuosina 1929–1932 toiminut vaikutusvaltainen antikommunistinen ja oikeistoradikaali kansanliike. Sen tavoitteena oli kitkeä kommunismi Suomesta, mutta taustalla oli myös pidemmälle vietyjä tavoitteita. Lapuanliikkeen kannatusalueen ydin oli Etelä-Pohjanmaa, ja sen johtaja oli maanviljelijä ja aktivisti Vihtori Kosola. Edellä oleva teksti on kopioitu Wikipediasta
Aihe on ajankohtainen, kun hiljattain sai ensi-illan suomalainen elokuva Presidentin kyyditys, joka kuvaa vuoden 1930 tapahtumia.
Oheisissa konjakkilaseissa on hiottuna Lapuanliikkeen logo. Oheisen lasin provenienssi on sen verran hyvin tiedossa, ettei se ole jälkituotantoa. Suojeluskuntien tunnuksella varustettuja ryyppylaseja on valmistettu jälkituotantona ostamalla samanlaisia vanhoja pikareja ja hiomalla niihin Suojeluskunnan logo.
Lapuanliikkeen lopettamisen jälkeen perustettiin sen ideologiseksi perilliseksi Isänmaallinen kansanliike IKL. Järjestön logo on muuten sama kuin Lapuanliikkeellä, mutta siitä on poistettu Lapuanliikkeen kirjaimet L L.
IKL omisti vuosina 1934–1944 toimineen ravintolaketju Mustan Karhun. Noissa ravintoloissa on todennäköisesti ollut IKL:n logolla varustettuja laseja, mutta oheinen lasi on vanhempi LL-kirjaimilla varustettu. Kun IKL lakkautettiin syyskuussa 1944 välirauhansopimuksen nojalla, loppui myös järjestön ylläpitämä ravintolatoiminta. Osa kuitenkin jatkoi eri nimellä uusien omistajien ylläpitäminä.
Kiitos kuvasta Kari E.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.