tiistai 24. marraskuuta 2015

Lasimuseossa taiteilijatapaaminen Joulutorin aikana


Kimmo Reinikka on Hämeessä asuva ja osuuskunta Lasismissa työskentelevä lasinpuhaltaja ja -hioja: "Käytän töissäni monipuolisesti erilaisia kylmätyöstötekniikoita halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Haen töissäni mm. valon heijastuksia, jotka syntyvät hionnoista. Olen myös halunnut yhdistää lasiin muita materiaaleja mm. tuohta, jota mielestäni käytetään liian vähän nykypäivänä".

Taiteilija on läsnä näyttelyssään lauantaina 28.11.2015 klo 10–15.

Kimmo Reinikan lasiesineitä. Kuva: www.suomenlasimuseo.fi

 
Lasimuseon ja Metsästysmuseon yhteinen joulutori
lauantaina 28.11.2015 klo 10-15


Suomen lasimuseon museokaupassa on perinteiseen tapaan myynnissä saksalaisia ja böömiläisiä lasisia joulukoristeita. Joulutorin myyntipöydillä, joita lasimuseossa on tänä vuonna ennätysmäärä, on tarjolla havukransseja, koruja, käsitöitä, tonttuja, silkkimaalauksia, saunatauluja, leivonnaisia, lasitöitä, keramiikkaa, käsintehtyä kosmetiikkaa, poppanoita, piparkakkutaloja… ja paljon muuta!

Tapahtuman aikana Suomen lasimuseossa tarjotaan glögin ja pipareiden lisäksi mielenkiintoista ohjelmaa. Lasitaiteilija Kimmo Reinikka on tavattavissa museon parvella sijaitsevassa Lasii… -näyttelyssään. Museossa kävijöiden kesken arvotaan lasisia joulukoristeita.

 
Suomen lasimuseo, Tehtaankatu 23, 11901 Riihimäki. Avoinna helmi–joulukuu klo 10–18. Maanantaisin suljettu. Pääsymaksut: aikuiset 6 / 4 €, lapset 7–16-v. 3 €, perhelippu 12 €. Lisätietoja: + 358 019 758 4108, www.suomenlasimuseo.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti