Järvenpään antiikki- ja keräilymessut ensi viikonloppuna avaavat uuden messuvuoden

 

Kuvat ovat vuoden 2019 Järvenpään messuilta.

Menneiden aikojen aarteet ja tyyli täyttävät Järvenpää-talon helmikuun viimeisenä viikonloppuna. ExpoNovan järjestämät Järvenpään Antiikki- ja Keräilymessut avaavat koronatauon jälkeen uuden messukauden.

Tapahtumassa tapaat antiikki- ja keräilyalan kauppiaita kautta Suomen, 35 osastolla. Näytteilleasettajien osastoilla monipuolinen tarjonta antiikkia, keräilyä, designia, vintagea, retroa, ym. vanhaa ja nostalgista. Vanhojen rahojen, postimerkkien ja postikorttien asiantuntijat arvioivat  yleisön mukanaan tuomia kohteita.

 

Aikuisten pääsymaksu 6 €, molempina päivinä kello 15-16 välisenä aikana aikuisten pääsymaksu alennettuun hintaan vain 4 €, alle 18-vuotiaat keräilijät maksutta.

Järvenpään Antiikki- ja Keräilymessut 26.-27.2. lauantaina ja sunnuntaina kello 10–16.
Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, Järvenpää.
Alueella on maksutonta pysäköintitilaa. Aivan Järvenpään rautatieaseman vieressä sijaitsevalle messupaikalle saavut kätevästi myös junalla.

 
Lähde: www.kerailykuume.fi

 

Isot pikarit eli säärettömät pokaalit

 

Todennäköisesti taustalla saksalaiset suuret becher, bandwurm ja passglas -pikarit. Niitä on olemassa eri kokoja juomalasikoosta aina yli 30 cm korkuisiin. Useimmiten jalka, joka saattaa olla leveä, on samasta puhalluksesta kuin lasin vartalo. Vartalo on yleensä suora ja sileä, mutta joitakin reflattuja löytyy. Joskus vartalo on kaarevasti avautuva, mutta ei voimakkaasti. Ne ovat harvoin alle 20 cm korkeita. Ne ovat suurella enemmistöllä värittömiä tai joskus harvoin heikosti vihertäviä. Mielestäni saksalaisilla säärettömillä pikareilla on oma muotokielensä, eli ne eivät matki hopeapikarien muotoa

 

Suuria säärettömiä pikareita en löydy englantilaisista eikä norjalaisista kokoelmista lainkaan!

Säärettömät pikarit ovat Ruotsissa suhteellisen yleisiä. Pikarit noudattavat hopeapikarien muotoa. Jopa jalka on joissakin godronerad eli rypytetty hopeapikarien yleisen mallin mukaan. Yleensä 19–21 cm korkeita, värittömiä, ja niissä on koristeelliset kaiverrukset (monogramit ja nimikirjaimet yleisiä).  Levenevät ylöspäin yleensä suoraan, joskus kaartuvat ulospäin. Joskus niissä on reflauksia. Jos pikari on tumman vihreää lasia, mainitaan, että se saattaa olla Suomesta. Nämä voimakkaan vihreät ovat erittäin harvinaisia. Vanhimmat lienevät kirkollisia kalkkeja.

 

Suomesta löytyvät suuret lasipikarit ovat yleensä Ruotsista peräisin tai niitä matkivia. Poikkeuksena ovat puolisen tusinaa huomiooni tullutta pikaria. Niistä kaksi on hyvin  keskenään samanlaista, ja sileävartaloista. Toiset ovat reflattuja, mutta eri tavoin, ja värit (joskin kaikissa voimakas vihreä) sävyltään selkeän erilaiset. Nämä eivät mielestäni matki hopeapikareita. Kaikki nämä ovat 17 cm korkeita, siis matalampia kuin isot hopeapikarit. Alhaalta leveitä suhteessa kokoonsa, eli antavat paljon raskaamman tuntuman kuin samankokoiset hopeapikarit.

Kaikki nämä matalahkot pikarit aukenevat ylöspäin. Reflaamattomat hiukan kulmikkaasti noin puolessa välissä. Reflatuissa on voimakkaasti ja tiheästi kierteisreflattuja ja mm. tumman sammalenvihreä, kun taas osa on heikommin pystysuoraan leveämmin reflattuja ja tavanomaisen vahvan vihreitä. Pohjan painautuma näyttää kaikissa olevan pyöreä ja keskellä on tavallisen punttelin käsittelemätön jälki. Koska pohja ei ole kartiomainen vaan pyöreä, se lienee muodostettu muulla tavalla kuin punttelin työnnöllä. Herää todella kysymys, ovatko nämä kaikki valmistettu samassa tehtaassa? Ehkä niin, huolimatta lasien värieroista. Tästä on eriäviä mielipiteitä juuri massan värieroihin vedoten.

Suomessa tehty myös kukkamaljakoita samalla tekniikalla kuin isoja pikareita. Nämä ovat alhaalta kapeita, levenevät ylöspäin voimakkaasti ja kaarevasti. 18–21 cm korkeita ja yleensä väritettyä lasia. Valmistettu 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alkuvuosina. Punttelinjälki yleensä kuulaamaton. Niistä saa helposti hyvän otteen yhdellä kädellä. Isoja juomapikareita varmaan nostettiin huulille kaksin käsin.

 

Teksti ja kuvat: Olli Ahtola

Isot kiitokset Ollille!

 

Ylläolevan tekstin viimeisessä kappaleessa kirjoitetaan Suomessa 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa tehdyistä samantapaisista, mutta matalammista, kukkamaljakoista. Lähes kaksi vuotta sitten tässä blogissa on julkaistu kuvia ilmeisesti juuri sellaisesta: https://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2020/04/maljakko-vai-juoma-astia.html

Antiikki & design 2/2022

Antiikki ja design –lehden uusimman numeron kannessa on kuva helsinkiläisen keräilijän kotoa. Asunnon värikästä sisustusta esitellään yhdellätoista sisäsivuilla.

Inka Heinin lauttasaarelaiskodin keittiössä on Erik Höglundin kynttiläkruunu ja hyllyllä on mm. Kumelan kynttilänjalkoja.

Säästölippaita taidetaan nykyään pitää keräilykohteina ja sisustuselementteinä enemmän kuin kolikkojen säilytykseen.

Suomalainen kelloseppäkoulutus on jo pitkään tuottanut arvostettuja ammattilaisia, mutta koulutuksen jatkuminen Espoossa on toistuvasti ollut epävarmaa. Tasku- ja rannekellot ovat myös suosittuja keräilykohteita, mutta Kari Voutilainen valmistamat kellot ovat sen verran arvokkaita, ettei niitä ole ihan kaikilla varaa hankkia.

Gösta Diehlin teoksia on esillä Kuntsin modernin taiteen museossa Vaasassa 20. maaliskuuta asti. Hänestä on viime vuonna valmistunut Camilla Granbackan tekemä kirja: Gösta Diehl – modernisti, koloristi ja kosmopoliitti.

Monella meistä on vanhoja sarjakuvalehtiä ja –kirjoja vintillä tai kellarissa, mutta sarjakuvalehtien tavoitteellinen kerääminen vakavasti otettava harrastus.

1930-luvulta peräisin oleva keräilijäkoti Villa Gyllenberg Helsingin Kuusisaaressa muuttui yksityiseksi taidemuseoksi 1980 ja nyt se on avattu uudelleen peruskorjauksen ja laajennuksen valmistuttua.

Koronarajoitusten poistumisesta kertoo sekin, että Tapahtumat-palsta on palannut Antiikki & design –lehden loppuosaan.