keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Alma Jantusen Sadonkorjuu-näyttely luo Suomen lasimuseoon värikkään lasipuutarhan

 

Näyttelyn avajaisia vietettiin 28.10.2023.

Tekniikoiltaan monipuolinen Sadonkorjuu inspiroituu kasvien maailmasta ja hyödyntää myös jätelasia. Näyttelyn avautumisen yhteydessä 28.10.2023 järjestettiin keskustelutilaisuus Nuutajärven lasikylästä, joka viettää tänä vuonna 230-vuotisjuhlavuottaan.



Alma Jantusen Sadonkorjuu-näyttely koostuu suupuhalletuista lasiveistoksista ja installaatioista. Taiteilija hyödyntää teoksissaan lasimateriaalia monipuolisesti ja suurikokoisiin lasiveistoksiin on yhdistetty metallirakenteita. Mukana on myös jätelasia hyödyntäviä teoksia: lasinpuhalluksen sivutuotteena syntyneestä jätelasista valmistettujen uunivalujen tuottaminen on ollut hidas prosessi.



Suomen lasimuseon näyttelytilaan värikkäistä veistoksista muodostuu puutarhamainen tilateos, jonka poluilla kävijät voivat kulkea. Sadonkorjuu-näyttely ammentaa aiheensa puutarhoista ja kasveista. Kasvien rakenne, väriyhdistelmät ja muodot ovat innoittaneet Jantusta jo pitkään.



Pehmeä ja painava materiaali itsessään tuo esineisiin elämää ja luontevaa liikettä. Veistokseni saavat muotonsa elävistä olennoista, kasveista, hyönteisistä tai vaikka lumipallosta. Taivaanrannan värit, hioutuneet kivet ja maisemat asettuvat paikoilleen lasiveistoksissa jäähtymisen hetkellä, mutta väreissä ja muodoissa on silti jäljellä liikettä, jota syntyy lasinpuhalluksessa”, kuvailee Jantunen itse teoksiaan.

Alma Jantunen

Alma Jantunen (s. 1973) on lasitaiteen kentällä profiloitunut nykytaiteilija. Hän työskentelee Nuutajärven lasikylässä, jossa lasia on puhallettu 230-vuoden ajan. Taidekäsityöläisenä Jantunen sekä suunnittelee että toteuttaa työnsä itse. Hän on osallistunut lukuisiin yksityis- ja ryhmänäyttelyiden sekä Suomessa että kansainvälisesti. Jantusen teoksia on muun muassa Designmuseon, Suomen lasimuseon ja Suomen Käsityömuseon kokoelmissa, Suomen valtion taidekokoelmassa sekä Collection Kakkonen -muotoilu- ja taideteollisuuskokoelmassa. Vuonna 2021 Alma Jantunen palkittiin Postin taidepalkinnolla.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus ja se on esillä Suomen lasimuseossa Riihimäellä vuoden loppuun asti.

Lähde: Suomen lasimuseo










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti