lauantai 27. helmikuuta 2021

Lemminkäisen äidin kyynel

 

Kalevalan 150-vuotisjuhlan kunniaksi Nuutajärven lasitehdas 

valmisti Kerttu Nurmisen muotoilemasta Lemminkäisen äidin 

kyynel –maljakosta 150 kappaleen numeroidun sarjan 1999. 

Kuvassa vasemmalla.

Tuon Kyynel-maljakon ”sisarteos” on Kevätsade, jota myös 

valmistettiin Nuutajärvellä 1999-2000. Molempien korkeus 

on 190 mm, mutta oikeanpuoleinen on Kevätsateen kokeilu-

versio ja senttiä korkeampi kuin tuotantoon tullut malli.


Huomenna sunnuntaina vietetään Kalevan päivää ja samalla suomalaisen kulttuurin päivää. Päivän viettäminen on alkanut 1860-luvulla ja 1920-luvulla se vakiintui liputuspäiväksi. Ajankohdaksi valittiin 28. helmikuuta, koska Elias Lönnroth allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version, niin sanotun Vanhan Kalevalan, esipuheen 28. helmikuuta 1835.

Kalevalan laajennettu versio, niin sanottu Uusi Kalevala, julkaistiin 1849 ja siitä tuli kuluneeksi 150 vuotta vuonna 1999.

 

Pohjan reunaa kiertää teksti: Lemminkäisen äidin kyynel   

K. Nurminen Nuutajärvi   Kalevala 150.

Keskellä on numerointi 132/150.

Kevätsade-maljakosta on valmistettu hapotetulla 

pinnalla violetin, vedenvihreän ja rosan värisiä versioita.


 

torstai 25. helmikuuta 2021

Nuutajärven Lasikylän synttärit lauantaina

 

Kuvassa Jonathan Capps ja Paula-Pääkkönen 

työskentelemässä Nuutajärvellä. Kuva: www.nuutajarvi.fi


Nuutajärven Lasikylä Urjalassa täyttää huimat 228 vuotta. Synttäreitä juhlitaan lauantaina 27.2.2021 kävijöitä osallistavan tapahtuman merkeissä klo 10 alkaen.

Syntymäpäivätapahtuman teemana on Nuutajärvi ennen ja nyt. Kävijä pääsee sukeltamaan Nuutajärven jännittävään historiaan ja näkemään lähietäisyydeltä ainutlaatuista nykyosaamista.

Kaikkiin työnäytöksiin, työpajoihin ja opastettuihin kierroksiin otetaan kerralla korkeintaan 10 osallistujaa.

TYÖNÄYTÖKSET

LASINPUHALLUSTA

- Vanhassa hytissä Pruukin pajoilla n. klo 10–12 ja 13–16. Sani Lappalainen (Glassister), Paula Pääkkönen ja Jenni Sorsa. 10 katsojaa kerralla.

- Takolasi puhaltaa kierrätyslasia klo 10–15 pajallaan Vanhalla lasitehtaalla, ravintola Sylviä vastapäätä, toisella puolella tietä.

LASIN HIONTAA JA JÄLKIKÄSITTELYÄ

- Hiomossa Pruukin pajoilla klo 10–15: Studio Heikki Viinikainen. 4–5 katsojaa kerralla.

LASIHELMIEN VALMISTUSTA (PERUTTU)

- Lea Swantz Glass Designin työhuoneella Pruukin pajoilla klo 12, 13 ja 14 (15 min). 6 katsojaa kerralla.

PUUKONTTORIN IKKUNANPOKIEN KUNNOSTUSTA

- Paja-rakennuksen puuverstaassa klo 10–15. Minna Huuhka.

HIERONTANÄYTÖKSIÄ

- Hierojat Erja ja Klaus Aaltonen tekevät Puukonttorilla lyhyitä hierontanäytöksiä klo 11–16. 4 osallistujaa kerralla.

 

OPASTETUT KIERROKSET JA ESITELMÄT

NUUTAJÄRVEN LASIKYLÄN TARINA (Kaikki kierrokset loppuunvarattuja!)

- Lähdöt Puukonttorin edestä klo 12 ja 14, kesto 1 h. Oppaana kirjailija, Nuutajärvi-tuntija Marja-Leena Salo. 10 osallistujaa/ kierros. Ilmoittautumiset ennakkoon. 5 € maksu käteisellä tasarahana paikan päällä.

NUUTAJÄRVEN KARTANO (Kaikki kierrokset loppuunvarattuja!)

- Lähdöt klo 10, 11 ja 12 kartanolta, kesto 45 min. Oppaana kartanon isäntä Sauli Siekkinen. 10 osallistujaa / kierros. Ilmoittautumiset ennakkoon. 5 e:n maksu käteisellä tasarahana paikan päällä.

CHILIN TALVIKASVATUS TELTASSA

- Ugly Dog Ranch esittelee puodissaan Pruukin pajoilla chilin ja muiden yrttien talvikasvatusta teltassa tasatunnein.

 Puukonttorin galleriassa on esillä valokuvanäyttely vanhasta Nuutajärvestä klo 10–18.

Ruoka ja juoma

- Kahvila + Keittiö Sylvi tarjoilee päivällä synttäriherkkuja. Illalla Sylvissä voi nauttia buffet-illallista, mikäli koronatilanne sallii.

Auki olevat putiikit ja galleriat:

Galleria Janne Rahunen 10–15
Galleria Markku Salo 10–15
Ilone 10–18
Iittala Outlet Nuutajärvi 11–18
Lasisirkus 10–15
Lea Swantz Glass Design 10–15
Mahdollisten Aarteiden kirpputori 10–16
Noituus Design 10–18
NuGO Shop 11–16
Puukonttorin galleria 10–18
Shop Pikku Kerttu 10–18
Studiolasi Markus Mäkinen 10–15
Tiffany-lasi Uskelin 10–16
Ugly Dog Ranch 10 ->

EvenTyreGames kuvaa päivän tapahtumista jakson Youtube-ohjelmasarjaansa. Bongaa työryhmä kylältä!

Tulethan vain terveenä. Järjestäjät suosittelevat maskin käyttöä, jos sellaisen pitäminen on sinulle mahdollista. Jokainen huolehtikoon omalta osaltaan turvaväleistä .

Järjestäjä: Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö ja Nuutajärven Lasikylän toimijat
Tapahtuma Facebookissa: Nuutajärven Lasikylän synttärit

LÄHDE: www.nuutajarvi.fi