sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Japanilaista lasia esillä Annantalossa



Lasinhiojamestari Toru Horiguchi
 
Japanin suurlähetystö järjesti 9.9. luentotilaisuuden, jossa japanilainen lasinhiojamestari Toru Horiguchi kertoi edustamastaan Edo Kiriko –lasihionnan koulukunnasta. Vuonna 1979 syntynyt Horiguchi aloitti alan opinnot 1999. Tämän jälkeen hän työskenteli lasihiomoissa kunnes perusti oman yrityksen 2008 ja nyt hänen yrityksessään työskentelee muitakin hiojia.  

Näistä laseista tarjoillaan useimmiten sakea. Monessa
ravintolassa asiakkaalle tuodaan tällainen lasivalikoima
ja kysytään millaisesta lasista hän haluaa nauttia
juomansa. Tämä on kuulemma lisännyt kulutusta, kun
monet haluavat kokeilla useampaa lasia. Myös pieniä
ruoka-annoksia tarjotaan näistä tapaksien tapaan.


Tämän lasin nimi on Morning Glory.

Edo Kiriko -koulukunta tai tyylisuunta on saanut alkunsa 1834 Edon alueella, joka nykyään tunnetaan Tokiona. Toinen tunnettu suuntaus on Satsuma Kiriko. Näissä molemmissa käytetään värittömän kristallin ohella paljon kristallia, jossa on väriverho ja myös moniväristä kristallimassaa. Suuntaukselle ominaisia ovat ornamentaaliset ja geometriset hiontakuviot.

Horiguchin isoisä hiomassa.
Toru Horiguchin isoisä oli aikanaan lasinhioja. Edo Kiriko –suuntauksen hiojia oli 1970-luvulla vielä noin 700 kappaletta, nyt heitä on vain noin 100. Horiguchi puhuu itsestään käsityöläisenä, eikä taiteilijana ja hänen työnsä lähtökohtana on asiakkaan tai loppukäyttäjän tarpeet, joihin hän pyrkii suunnittelunsa avulla vastaamaan.

Monet hiontakuviot ovat saaneet innoituksensa
luonnosta, esimerkiksi krysanteemin kukasta,
hampun lehdestä tai korin punoksesta.



Suurin osa Horiguchin hiomon tuotteista on käyttölasiesiesineitä ja pienempi osa taide- tai koriste-esineitä. Japanilaiset kotitaloudet ostavat tuotteita nettikaupasta ja tavarataloista, lisäksi ravintolat ovat tärkeitä asiakkaita.
 
Toru Horiguchin suunnittelemat ja toteuttamat
valaisimet sushi-ravintolaan.
 
Lontoossa sijaitsevaan japanilaisravintolaan Horiguchi
on valmistanut tablettien sijaan hiotut lasilevyt lautasten alle.
 
 
 
Japanilainen lasinhionta on saanut vaikutteita eurooppalaisesta lasinhionnasta. Yksittäisen hiojan aktiivinen ura kestää 30 – 50 vuotta. Samalla syklillä tapahtuu Edi Kirikossa tyylin vaihdos, jolloin yksittäinen hioja tekee koko uransa samantyylisiä tuotteita.

Toru Horiguchin monivärinen taidemalja.

Toru Horiguchin malja.

Horiguchin paperipaino, jossa on käytetty piikkimuottia.

Raakalasin Horiguchin hiomo ostaa parilta japanilaiselta lasitehtaalta sekä Unkarista. Unkaristahan tuli lasia myös viime keväänä lopettaneelle Okkolinin kristallihiomolle, kun pitkään aikaan ei Suomessa enää ole valmistettu kristallia. Osaan tuotteista Horiguchi käyttää raaka-aineena soodalasia.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Taiteilijatapaaminen lasimuseossa sunnuntaina

Heikki Jylhä-Vuorio: Colors-maljakko.


Tapaa taiteilija Heikki Jylhä-Vuorio sunnuntaina 18.9. klo 12 - 14
 

Heikki Jylhä-Vuorio kertoo suhteestaan lasin tekemiseen seuraavasti:
"Näyttelyä tehtäessä yhteistyö hytissä on erittäin tärkeä asia. Kokeillaan jotakin uutta ja jännittävien vaiheiden jälkeen ilo onnistuneesta esineestä jaetaan hytissä suunnittelijan ja tekijöiden kesken. Tämä on mielestäni lasin tekemisessä se hienoin asia.
Ideat lasiesineisiin kehittyvät useimmiten luontohavainnoista. Kasvit, eläimet ja luontoympäristö tarjoavat suunnittelijalle upeita variaatioita muodoista, väreistä ja sommittelusta. Luonto on suuri opettaja ja myös suurin innoituksen lähde."
Tule kuulemaan lisää lasista ja lasin tekemisestä!


Jaettu ilo - Heikki Jylhä-Vuorion lasia
Näyttely Suomen lasimuseossa 5.8. – 9.10.2016



Kuvia näyttelysta on julkaistu tässä blogissa elokuussa:
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2016/08/heikki-jylha-vuorion-jaettu-ilo.html


Heikki Jylhä-Vuorio: Meri, yksityiskohta teoksesta.

torstai 15. syyskuuta 2016

100 lasissa - Suomi 100 -lasiesineen muotoilukilpailu



100 lasissa
Suomi 100 -lasiesineen muotoilukilpailu 
 


KILPAILUTEHTÄVÄ
Muotoile Suomen 100-vuotisjuhlavuoden lasiesine: 1. muistoesine 2. taide-esine
Arvostelussa painotetaan uutta ilmettä, valmistettavuutta ja laatua.

Kilpailussa on kaksi sarjaa:
Muistoesineen pitää olla myytävissä kilpailukykyiseen hintaan. Tavoitteena on, että esineen sisäänostohinta (sisältää tekijän katteen + alv:n) Suomen lasimuseolle myyntiin olisi maksimissaan 15 €. Kilpailuehdotuksen ei tarvitse sisältää valmistukseen liittyviä laskelmia eikä tuotantoon liittyviä yksityiskohtia, mutta mahdollisen voittaja pitää varautua toimittamaan valmiiksi kehitettyä tuotetta sovittuun hintaan 100 kappaletta 17.5.2017 mennessä.  Voittanut esine on myynnissä Suomen lasimuseon museokaupassa 100 lasissa -näyttelyn aikana 18.5.–11.9.2017.
 
Taide-esineen myyntihintaa ei ole etukäteen rajattu, mutta esineen tulee soveltua lyhytsarjatuotantoon. Sarja numeroidaan ja signeerataan vuodelle 2017. Mahdollisesti myöhemmin valmistetut esineet signeerataan selvästi eri tavalla.  Voittanut esine on tilausmyynnissä Suomen lasimuseon museokaupassa 100 lasissa -näyttelyn aikana 18.5.–11.9.2017. Voittajan tulee varautua toimittamaan lasimuseolle kaksi esinettä 17.5.2017 mennessä. Loput valmistetaan ja toimitetaan tilauksesta. Suomen lasimuseon näyttelyn jälkeen teosta voi myydä muuallakin.
 
KILPAILUEHDOTUKSET
Osallistumisoikeus
Kilpailuun voivat osallistua lasin tekijät, taiteilijat ja muotoilijat. Alan tutkinto ei ole edellytyksenä kilpailuun osallistumiselle. Kilpailuun osallistumisesta ei peritä osallistumismaksua.
 
Tiedot suunnittelijasta ja kilpailusalaisuus
Kilpailu on salainen. Kilpailumateriaalin jokainen osa on varustettava nimimerkillä, jonka toivotaan olevan mahdollisen valmiin tuotteen nimi. Ehdotuksen mukaan liitetään suljettu kirjekuori, jonka päällä lukee nimimerkki / sarja (muistoesine / taide-esine) ja kuoren sisällä on seuraavat tiedot:
- nimimerkki
- suunnittelijan/suunnittelijoiden nimi/nimet,
- puhelinnumero, osoite ja sähköpostiosoite.
Kilpailutyöt tulee toimittaa Suomen lasimuseoon, Tehtaankatu 23, 11910 Riihimäki, viimeistään perjantaina 16.12.2016 klo 14.00 mennessä. Viimeisen päivän kotimaan postileima hyväksytään. Postitetut työt tulee toimittaa perille kannettuna. Suomen lasimuseo ei vakuuta kilpailutöitä.
 
Kilpailumateriaali
Kilpailuehdotuksen tulee sisältää seuraava materiaali nimimerkillä varustettuna:
- esineen piirustus 1:1 koossa,
- selvitys valmistustavasta (esine pitää valmistaa Suomessa),
- lasista tai muusta materiaalista valmistettu prototyyppi,
- pääpiirteittäinen suunnitelma esineen valmistuksesta myyntiin,
- enintään kaksi A3-kokoista havainnekuvaa, joista ilmenevät juhlaesineen idea ja muut
seikat, joita kilpailija pitää tärkeänä.

Kilpailua koskevat kysymykset
Kilpailuohjelma julkaistaan Suomen lasimuseon
www.suomenlasimuseo.fi ja Suomen lasimuseon ystävien http://www.suomenlasimuseonystavat.fi verkkosivuilla. Kilpailija hyväksyy ohjelman jättämällä kilpailuehdotuksen. Mahdollisiin kysymyksiin vastaa kilpailusihteeri Helena Lahti, helena.lahti@riihimaki.fi. Kysymykset ja vastaukset julkaistaan verkkosivuilla kilpailuohjelman jatkona.
 
Kilpailuehdotusten palautus
Suomen lasimuseo ei palauta palkitsematta jääneitä ehdotuksia. Nimimerkillä varustetut kilpailuehdotukset ovat noudettavissa Suomen lasimuseosta museon aukioloaikana 20.1.2017 klo 15.30 mennessä. Museo on suljettu tammikuussa. Siksi museolle pääsee vain toimistoaikana toimiston ovesta arkisin 8-15.30. Noutamatta jääneitä töitä ei säilytetä.
 
KILPAILUN AIKATAULU
Kilpailuaika on 15.9.–16.12.2016
Kilpailusta suljetaan pois ehdotukset, joita ei ole jätetty kutsussa mainitun ajan kuluessa tai jotka eivät täytä tämän kilpailuohjelman määräyksiä. Kilpailusta poissulkemisesta päättää kilpailulautakunta.
 
KILPAILUN TULOKSET
Kilpailun voittaneet teokset / tuotteet ovat Suomen lasimuseon Suomi 100 -juhlavuoden erikoisnäyttelyn 100 lasissa vuoden 2017 esineet. Näyttelyyn pääsevät esille myös muut palkitut ehdotukset lasista toteutettuina. Tulokset julkistetaan näyttelyn avajaispäivänä 17.5.2017. Palkinnot jaetaan näyttelyn ajavaisissa 17.5.2017 klo 19. Palkittaville ilmoitetaan henkilökohtaisesti (luottamuksella) tammikuussa 2017.

PALKINNOT
Palkintosumma on yhteensä 10.000 euroa, joka jakaantuu seuraavalla tavalla molemmissa sarjoissa:
1. palkinto 3.000 €
2. palkinto 1.500 €
3. palkinto 500 €
2 kunniamainintaa á 200 €
Palkintolautakunta voi jakaa yksimielisesti palkintosumman myös toisin ja jättää 1. palkinnon jakamattakin. 1. palkinnon voittaneet ehdotukset julkaistaan näyttelyluettelossa ja ne ovat mukana näyttelyssä. Tekijänoikeudet jäävät suunnittelijalle.

PALKINTOLAUTAKUNTA
Muotoilija Jorma Vennola (puheenjohtaja)
Lasitekniikan asiantuntija Jaakko Liikanen
Kaisa Koivisto, Suomen lasimuseo
Timo I Laakso, Suomen lasimuseon ystävät ry.
Palkintolautakunnan sihteerinä ja kilpailusihteerinä toimii Helena Lahti

KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ
Suomen lasimuseo yhteistyössä Suomen lasimuseon ystävät ry:n kanssa.
 

 
Suomen lasimuseo / The Finnish Glass Museum
Tehtaankatu 23
11910 Riihimäki, Finland

puh./tel. +358 (0)19 758 4108
e-mail: glass.museum@riihimaki.fi

http://www.suomenlasimuseo.fi
http://finnishglassmuseum.fi



Suomen lasimuseon lisäys 22.9.:

Mitä tämä näyttely 100 lasissa sisältää kilpailussa palkittujen teosten lisäksi?
Suomen lasimuseossa 18.5.-11.9.2017 järjestettävään näyttelyyn 100 lasissa tulee esille sata lasiesinettä Suomen itsenäisyyden ajalta, yksi jokaiselta vuodelta ja lisäksi 100 Riihimäellä tehtyä esinettä vuosilta 1917-2017. Etsimme  parhaillaan yleisöltä näyttelyyn sopivia esineitä, erityisesti sellaisia, joihin liittyy joku muisto tai tarina ja esineitä, jotka muuten ovat kiinnostavia ja omasta ajastaan kertovia.
 

Ehdotus 15€:n sisäänostohinnasta on todella matala. Annettu hinta ei vastaa nykypäivän hintatasoa käsinvalmistetulle korkeatasoiselle lasiesineelle, johon sisältyy muotoiluajatusta tai tuotekehitystä taustalla.

Koska kilpailussa on kaksi sarjaa, voi luonnollisesti osallistua joko kumpaan tahansa tai molempiin.
Olemme päätyneet kahteen sarjaan siksi, että eri tekijät tekevät tuotteita erilaiselle asiakaskunnalle. Myös ostajat voivat olla ketä vain luokkaretkellä olevista koululaisista lasia syvällisesti tunteviin keräilijöihin.  Edullinen lasiesine vaatii paljon muotoiluosaamista.  Museon toiminta tuo monella tavoin yleisön tietoisuuteen sitä tosiasiaa, että suomalainen käsityönä tehty lasi on kallista. Tulevaisuudessakin suomalainen lasi tarvitsee niin sarjatuotantoa (ei välttämättä tarkoita teollista sarjatuotantoa)  kuin taide-esineitäkin.



LISÄYS 21.10.:
 

Voiko esineessä käyttää lasin lisäksi muuta materiaalia?
 
Kyllä voi, mutta lasin pitää olla pääroolissa.
 

Voiko osallistua kilpailuun useammalla kuin yhdellä ehdotuksella?
 
Kyllä, molempiin sarjoihin voi osallistua useammalla kuin yhdellä ehdotuksella.

 

maanantai 12. syyskuuta 2016

Lasilauantai Espoon Kaupunginmuseossa 24.9.


Espoon kaupunginmuseo KAMU:ssa vietetään Lasilauantaita 24.9. klo 11 – 17 ja silloin lumoudutaan lasista! Lasilauantaissa on ohjelmaa niin harrastajille kuin perheille. Paikalla on mm. lasinpuhaltaja, lasiesineiden tunnistusta, Maalaamo-työpaja ja opastuksia. Liitteenä on Lasilauantain mainos tarkempine ohjelmineen.
 
Lasilauantai on osa KAMUssa esillä olevaa näyttelyä Lasin aika. Kauklahden lasitehdas 1923 -1952. Näyttely on avoinna 15.6.2016 - 3.9.2017. Näyttely kertoo Kauklahden lasitehtaan historiasta, sen tuotannosta, työntekijöistä ja heidän arjestaan. Lasin kiehtova maailma avautuu esillä olevan runsaan ja monipuolisen esineistön ja kuva-aineiston välityksellä. Lasin aika -näyttelyn yhteydessä vietetään Lasilauantaita 24.9.2016, 20.5.2017 sekä 2.9.2017.
 
Osoite: KAMU, Näyttelykeskus WeeGee, Tapiola, Espoo
Aukioloajat: ti, to 11 - 18, ke 11 - 19, pe 11 - 19 ilmainen sisäänpääsy 17 - 19, la-su 11 - 17, maanantaisin suljettu
Liput: 12/10€, alle 18-vuotiaat ja yli 70-vuotiaat vapaa pääsy. Museokortti 59 €. Keskiviikkoisin vapaa pääsy. Vapaa pääsy Kaikukortilla.