![]() |
Juha Juselius |
Teksti ja kuvat: Marja-Terttu Sorviala
Tapasin Juhan ensimmäisen kerran Riihimäen Lasipäivä-tapahtumassa muutama vuosi sitten. Hän oli silloin opintovapaalla keittiöpäällikön toimestaan. Verenperintönä isältä, papalta ja isoisoisältä kulkeutunut rakkaus lasiin veti miestä toteuttamaan taiteellista näkemystään muuallakin kuin ruoan parissa. Niin ja olihan siinä perimässä osansa Juhan äidilläkin, joka myös oli ollut lasitehtaalla töissä.
Nyt ovat opinnot takanapäin, ainakin toistaiseksi. Juha valmistui artesaaniksi Tavastian Ammattiopistosta Nuutajärven lasikoulusta 2020–2021 kestäneiden opintojen jälkeen. Pääintresseinä hänellä olivat lasinpuhallus ja verkostoituminen muiden alan ammattilaisten kanssa. Alue, johon ei koulutuksen aikana juurikaan paneuduttu oli kylmätyöstö, erityisesti hionta. Merkittävimmäksi opettajakseen lasiuralla Juha kokee edelleen oman isänsä, jonka oppipoikana hän on ollut vuodesta 2016. Yhteistyö on sujuvaa, joskin välillä pitää olla tarkkana, ettei astu vieraille varpaille.
Pajalla Lasista puhuttaessa ”kylmä” on hieman toista kuin ihmisistä puhuttaessa. Lasi kovettuu ja asettuu muotoonsa 500 asteen vaiheilla. Jännitteiden poistamiseksi esine pääsee lopuksi jäähdytysuuniin. Vasta sitten se on työstettävissä turvallisesti. Käytännössä kylmätyöstö on esineen muotoilua hiomalla tai pohjan ja suuosan hiontaa tasaiseksi ennen kiillotusta. Myös artistin signeeraus on kylmätyöstöä.
Olen herkkä hylkäämään huonot ideat tai jos innostus katoaa, olen hyvin itsekriittinen.
”Ihailen toisaalta mahdollisimman epäorgaanisia ja veistoksellisia teoksia, mutta myös herkkiä ja intensiivisiä esineitä” – Tässähän se tuli, vastaus siihen, miksi Juhan taide koskettaa niin monia ihmisiä. Värivalikoimaa on tummasta vaaleaan ja rakenteita hauraasta jykevään. Jokainen löytää niistä jotakin mielenkiintoista.
Juha kertoo olevansa suurimmaksi osaksi tyytyväinen teoksiinsa, joiden kypsyttely, suunnittelu ja toteutus saattaa tapahtua hetkessä tai viedä pitkänkin aikaa. Huonot ideat hän hylkää herkästi, samoin käy, jos kiinnostus lopahtaa kesken prosessin.
Mikä sen parempaa kuin työstää materiaalia ja teoksia, joista on asiakkaiden kanssa yhtä pähkinöinä.
Tyytyväisyyttä käyttölaseista Juhalle on tuottanut poltettuun puumuottiin tehty tuoppi, jota on kiitetty klassisuudesta, innovatiivisuudesta ja juurevasta suomalaisuudesta. Lisäkiitosta ovat tuoneet tuopin riittävä vetoisuus 0,5 l ja käytön vakaus. Taide-esineistä arvostusta ovat saaneet isot siniset maljakot ja Ruuhi-esineet. Niiden väriä pidetään onnistuneena. Lisäksi arvioijat ovat kokeneet niiden tuovan arvokkuutta ja tietynlaista mystisyyttä fasetti- ja koristehionnoille. Innostusta taiteilijassa herättävät uudet vaaleanpunaiset kristalliesineet. Niiden väri ja materiaali ovat intensiiviset ja sellaista, mitä harvemmin on tarjolla kotimaisilla markkinoilla. Myös näistä asiakaspalaute on ollut innostunutta ja todella positiivista.
Isä on Juhalle tärkeä arvostuksen kohde. Muista taitajista hän nostaa esiin Aimo Okkolinin, joka osasi toteuttaa suunnittelemansa ideasta lasiksi asti. Vähintäänkin isä-Aimo Okkolinin tasoiseksi kaivertajaksi Juha arvioi myös pojan, Matti Okkolinin. Kaivertajista hän nostaa ylimmälle jalustalle Theodor Käppin. Kylmätyöstön merkitys Juhalle nousee voimakkaasti esiin. Se onkin alue, johon hän haluaisi perehtyä vielä enemmän.
Mahtuuhan ihailulistalle yksi nainenkin, Nanny Still. Stillin tyylissä Juha arvostaa värien ja muotojen monipuolista käyttöä, minkä vuoksi Stillin käyttöesineetkin ovat taideteoksia.
– Tekijöistä tietysti arvostus ja kiitollisuus omaa isääni kohtaan on ääretön. Arvostan kaikkia lähipiiristä löytyviä vanhoja ja uusia lasintekijöitä ja ammattilaisia. Erityisesti arvostan jokaista meistä harvoista hiojista. On mukava aina välillä vaihtaa ideoita toisten ammattilaisten kanssa. Meillä kaikilla on omat erityisosaamisen alueet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.