perjantai 17. toukokuuta 2024

Elmar Granlundin maljakoita

 

Elmar Granlundin suunnittelemia geometrisiä kristallimaljakoita. Ne ovat kaikki tehty samanlaisesta aihiosta, mutta oikeanpuoleinen on hiottu toisella tavalla.

Nuorena liikenneonnettomuudessa kuollut Elmar Granlund muotoili lasiesineitä sekä Oy Riihimäelle / Riihimäen Lasille että Karhulan lasitehtaalle. Oheiset maljakot ovat Riihimäellä tehtyjä.

Hän voitti toisen palkinnon Oy Riihimäen suunnittelukilpailussa 1928, kun voittaja oli Henry Eriksson. Neljänneksi sijoittui työpari Göran Hongell & Gunnar Forström. Karhulan lasitehtaan suunnittelukilpailussa 1932 Granlund voitti toilettisarjan.

Vaaleansininen versio tästä maljakosta.

Vuonna 1926 Granlund osallistui porvoolaisen vaneritehdas Oy Alba Nova Ab:n kehysmallikilpailuun, missä hänen hän sai ykkössarjassa jaetun toisen ja kolmannen palkinnon yhteisehdotuksellaan W.Winqistin kanssa. Ensimmäisen palkinnon sai kuvanveistäjä Carl Wilhelms. Kolmossarjassa hän sijoittui kolmanneksi. Lisäksi hänen ehdotuksensa Lily lunastettiin, vaikka ei palkittu. Nykyään tuon vaneritehtaan rakennuksissa toimii Porvoon Taidetehdas.



Carls Wilhelms ja Elmar Granlund olivat jo vuonna 1925 osallistuneet Oy Haikka Ab:n kehyslistakilpailuun ja saanet I,II ja III palkinnot. Arttu Brummerin kilpailuehdotusta ei palkittu, mutta se lunastettiin.

Edellä mainitut palkitsemiset todistavat Granlund muotokielen olleen arvostettua.

Milloin olette viimeksi kuulleet, että kotimainen taideteollisuusyritys olisi järjestänyt suunnittelukilpailun saadakseen uusia malleja tuotantoon?

Maljakoiden korkeudet vaihtelevat hieman, mutta ovat noin 185 mm ja neliömäinen suuaukko on noin 105 - 110 mm.


Tässä blogissa on aikaisemminkin julkaistu kuvia Granlundin tuotannosta:

http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2012/05/elmar-granlundin-funkkismaljakoita.html

http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2012/10/elmar-granlundin-suunnittelemaa.html

http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2016/12/elmar-granlundin-kristallimaljakoita.html

https://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2017/11/elmar-granlund-valfisk.html


Samasta maljakosta on olemassa myös vaaleanvihreästä kristallista tehty versio. Kuva on Suomen lasimuseon kirjasta Kristalli! - Suomalaisen kristallin tarina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti