perjantai 2. helmikuuta 2024

Connecting glass – lasin yhdistämät -näyttely Iittalan lasimuseossa

 



Iittalan lasinpuhaltajien jokakeväisen näyttelyn teemana on tänä vuonna yhdistäminen. Esillä olevat teokset ovat syntyneet yhteisen teeman innoittamina, mutta ilman tarkempaa rajausta. Lasia on voinut yhdistää muihin materiaaleihin tai yhdistäminen voi olla vaikkapa kahden eri värisen lasin tai kahden tekniikan yhdistämistä toisiinsa.



Iittalan lasitehdas tukee työntekijöidensä osaamista ja luovuutta tarjoamalla mahdollisuuden omien esineiden työstämiseen vapaa-ajalla. Monilla lasintekijöillä on halu kehittää itseään myös työtehtävien ulkopuolella ja työnantajan tarjoama mahdollisuus hyödynnetään mieluusti. Vapaa-aikana järjestetään myös yhteisiä, kaikille Iittalan lasiammattilaisille avoimia työpajoja. ”Työpajoissa pääsee ajan kanssa toteuttamaan omia ideoita ja pallottelemaan visioita muiden puhaltajien kanssa. Pelkästään näkemällä oppii paljon, kun seuraa muiden puhaltajien työskentelyä. Kokeneemmat puhaltajat jakavat workshopeissa ammattitaitoaan avoimesti” kertoo lasinpuhaltaja Leevi Luoma. Kokeneempien puhaltajien tapaa tukea tekemistä ja antaa vinkkejä kiittelee myös lasinpuhaltaja Taina Kohtamäki. Tainan mukaan työpajat ovat mukavaa yhdessä tekemistä eri tasoisten puhaltajien kesken ja niissä saa päästää oman luovuuden valloilleen.



Iittalan lasinpuhaltajat kokevat kädentaitojen esiin tuomisen tärkeänä. He ovatkin erityisen iloisia siitä, että joulukuussa 2023 käsityönä valmistettuun lasiin liittyvä tieto, tekniikat ja taito lisättiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Kyseessä on merkittävä kunnianosoitus lasintekijöille ja koko lasialalle. Suomessa hakemuksen alulle panijana ja monikansallisen hankkeen koordinoijana on toiminut Suomen lasimuseo.



Iittalan lasimuseosta vastaava Jaana Eriksson iloitsee myös siitä, että tänä vuonna lasinpuhaltajien näyttelyssä on mukana neljä uutta osallistujaa. ”On upeaa huomata, miten nuoremmatkin lasinpuhaltajat innostuvat työpajoista ja näyttelyistä. Lasi on materiaalina sellainen, että vain tekemällä ja toistojen kautta oppii. Työpajoissa pystyy harjoittelemaan eri tekniikoita ja ennen kaikkea oppimaan toisilta”, toteaa Eriksson.



Näyttelyn teokset ovat valmistuneet pääosin joulukuussa 2023 järjestetyssä työpajassa, jota yleisölläkin oli mahdollisuus seurata. Suurin osa näyttelyteoksista on myös myynnissä. Näyttelyn jälkeen lasimuseon yläkerran tila palvelee ympärivuotisena Iittalan lasinpuhaltajien myyntigalleriana, jossa on esillä vaihtuva valikoima uniikkeja, puhaltajien vapaa-ajallaan itse suunnittelemia ja valmistamia esineitä.

Kevään näyttelyssä on mukana Kohtamäen ja Luoman taidonnäytteiden lisäksi teoksia seuraavilta tekijöiltä: Toni Engelberg, Jorma Huovilainen, Hanna Kaasinen, Péter Kovács, Toivo Molin, Heikki Ollitervo, Kalle Ollitervo, Heikki Punkari, Saara Sirkeoja, Riku Toivonen, Penna Tornberg, Aada Vainio, Hanna Välimaa ja Tero Välimaa.


Näyttely on avoinna la - su klo 11 - 17 ja talvilomaviikoilla 19.2. – 3.3. ke - su klo 11 - 17.

Iittalan lasinpuhaltajien omien teosten näyttely Iittalan lasimuseossa 3.2. – 9.6.2024

Avajaistilaisuus la 3.2.2024 klo 14 - 16. Tilaisuudessa kuullaan lasikitaramusiikkia.


Lähde: Iittalan lasimuseo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti