keskiviikko 11. lokakuuta 2023

DEKADI – 10 vuotta lasin pauloissa

 

Saara Sirkeoja: Onerva. Kuva: Designmuseo Iittala.

Ensi lauantaina 14.10. avataan Iittalan lasimuseossa uusi näyttely, jonka museo esittelee näin:


10 vuotta sitten, vuonna 2013, Iittalan lasitehtaan lasinpuhaltajat Aada Vainio ja Saara Sirkeoja olivat kumpikin tahoillaan samankaltaisessa tilanteessa. Molemmilla oli halu tehdä käsillä, halu oppia uutta ja kiinnostus taiteelliseen työhön.

Aada Vainio: Paratiis. Kuva: Designmuseo Iittala.

Matka lasin parissa alkoi Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta, josta Vainio ja Sirkeoja valmistuivat lasialan artesaaneiksi keväällä 2015. Valmistumisen jälkeen tiet johtivat Iittalaan, jossa he suorittivat oppisopimuksella myös kisällitutkinnon.

Lasi vei molemmat mennessään heti ensikosketuksesta. Materiaalia he kuvaavat mm. sanoilla jännittävä, herkkä, haastava, kiehtova, monipuolinen sekä mystinen. Sitä ei voi verrata mihinkään muuhun materiaaliin. Lasilla on kuin oma tahto eikä sitä voi koskaan täysin kahlita.


Lasinpuhaltaja Aada Vainio. Kuva: Designmuseo Iittala.

Lasin kanssa työskennellessä voi aina kehittyä, eikä siinä koskaan tule valmiiksi. Aadaa ja Saaraa yhdistääkin luovuuden lisäksi palo jatkuvaan uuden oppimiseen ja kokeiluun. Molemmat haluavat tulla mahdollisimman monipuolisiksi lasinpuhaltajiksi. Tämän vuoksi he arvostavat suuresti Iittalan lasitehtaan henkilökunnalleen tarjoamaa mahdollisuutta omien esineiden valmistamiseen vapaa-ajalla. Tämä järjestely tuo vaihtelua arjen työhön ja antaa luovuudelle tilaa. Samalla kasvaa ammattitaito.

Lasinpuhaltaja Saara Sirkeoja. Kuva: Desinmuseo Iittala.

Kymmenen vuotta on pitkä, mutta lasinpuhaltajalle myös lyhyt aika. Aadan ja Saaran ura lasinpuhaltajina on vasta alussa. Yhdessä kuljettua matkaa on kuitenkin tarpeeksi pysähtymiselle ja nyt on hyvä hetki miettiä mennyttä ja tulevaa. Ammatillisesti he ovat kiinnostuneita suorittamaan vielä mestaritutkinnon, mikä olisikin tärkeä virstanpylväs molemmille.

Näyttely esittelee Aada Vainion ja Saara Sirkeojan 10-vuotista matkaa lasin parissa alkaen opiskeluajasta aina nykyhetkeen. Osa näyttelytöistä on myös myynnissä.

Näyttely on avoinna la-su klo 11–17 sekä syyslomalla ke-su 18.–22.10.2023. Näyttely on esillä 28.1.2024 asti.

Lähde: Designmuseo Iittala


1 kommentti: