perjantai 1. syyskuuta 2023

Konstrundan 2023 viikonloppuna

 


Tulevan viikonloppuna pääsee tutustumasan 234 käyntikohteessa taiteilijoiden ja taidekäsityöläisten työtiloihin sekä työskentelyyn eri puolilla Suomea.

Ensimmäinen Konstrundan järjestettiin vuonna 2008, jolloin se oli osa Svenska Kulturfondenin 100-vuotisjuhlan ohjelmaa. Ruotsissa taidekierroksilla on pitkät perinteet ja sieltä on saatu idea Konstrundaniin. Yhdistys Åbolands hantverk on tapahtuman järjestäjä. Alkuvaiheen ruotsinkielisestä runsaan 80 osallistujan tapahtumasta rannikolla ja Ahvenanmaalla, on Konstrundan kehittynyt koko Suomen kattavaksi tapatumaksi. Viime vuonna 2022 lähes 450 henkilöä esittäytyivät yleisölle Konstrundan-viikonloppuna. Kiinnostus avoimet ateljeet -tapahtumaan on suuri niin kävijöiden kuin ammattilaisten keskuudessa: viikonlopun aikana laskettiin yli 28 000 käyntiä osallistujien luona.

Käyntikohteet löytyvät netistä: www.konstrundan.fi/ateljeet

Joinain aikasempina vuosina lasitekijöitä on osallistunut tähän tapahtumaan enemmän. Nyt nopealla selaamisell läytyi vain kaksi lasia työstävää tekijää; numerot 023 Lasipaja Marjut Kalin ja 096 Tatu Vuorio.

Timo Mänttärin tekemä Konstrundan 2023 -juliste. Kuva: www.konstrundan.fi 

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti