sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

Silliä ja varhaisperunoita

 

Tukon valmistamaa tomaattisilliä on myyty tällaisessa lasipurkissa. Purkin korkeus on 9 cm ja suuaukon halkaisija on 8 cm.
 

Yksinkertaiset maut ovat usein parhaita ja nyt on aika herkutella varhaisperunoilla ja sillillä sekä mansikoilla. Vielä 1960-luvulla tehtiin tv-uutisiin juttu, kun ensimmäinen sillinpyyntialus palasi Suomeen Islannin vesiltä saalistuskauden jälkeen. Taisi suomalainen sillinpyynti loppua 1970-luvun puolivälissä, mutta sillinjalostus jatkui Orklan omistuksessa vuoteen 2014. Suomen sillikonttori Oy aloitti toiminnan uudelleen 2019 Rymättylän Röölässä.

Vieläkö Turussa on pystyssä tällainen teollisuusrakennus?

Oheinen sillipurkki löytyi eilen Tammelan rompetorilta ja siinä on ollut Tukon Turun tuotantolaitoksilla tehtyä tomaattisilliä. Tuko eli Tukkukauppojen Oy perustettiin 1942 ja sen tarkoituksena oli koota pienehköjä tukkukauppoja yhteen vastapainoksi silloisille K-, S-, E-keskusliikkeille. Tukolla oli teollisuutta ja tukkukauppoja sekä itsenäisten kauppiaiden harjoittamaa vähittäiskauppaa ja ne toimivat A&O, Spar ja TR-brändien alla. 1970-luvun alkuun asti Suomessa oli noin 500 Spar-kauppaa.

Toisella puolella on etiketti toisella kotimaisella.

Oheisessa lasipurkissa ei ole tehtaan massaleimaa, mutta lasin väri näyttää samalta kuin olutpulloissa käytetty. Kansi on peltiä ja sen reunassa lukee OMNIA PAT S 939/398. Kannen ja etikettien grafiikan perusteella voisi veikata 1950- tai 1960-luvun tuotteeksi. Tietääkö joku milloin Tukon Turun tuotantolaitoksilla on valmistettu sillisäilykkeitä?

LISÄYS 18.7.2023:

Etiketissä ja kannessa kuvattu rakennus toimii nykyään nimellä Auriga Business Center osoitteessa Juhana Herttuan Puistokatu 21. Kiinteistöyhtiön nettisivulla kerrotaan sen historiasta mm: 

Aurigan rakennus palveli valmistuessaan, eli noin vuodesta 1948, tuotantoa ja varastointia. Rakennus toimi Tukon elintarvikkeiden vastaanotto-, käsittely-, varastointitarkoituksessa saatavilla olevien tietojen mukaan vuoteen 1962 saakka, jonka jälkeen kiinteistö vapautui muuhun käyttöön ja vaihtoi omistajaakin. Rakennuksessa on käsitelty teollisuustuotannon aikana marjoja, vihanneksia, kalaa, kanaa ja lihaa. Vuosien varrella rakennuksen toiminnat ovat muuttuneet oleellisesti keskitetystä teollisuustoiminnasta useaan pienempään ja keskinäisiltä toiminnoiltaan hyvin erilaisiin. Kiinteistössä on toiminut myös aikoinaan Turun Mehutehdas. Ennen saneerausta nykyiseen tilaan rakennuksessa oli myös usean taiteilijan työpisteet.

Lähde: https://aurigacenter.fi


2 kommenttia:

  1. Rakennus on vieläkin käytössä!

    https://aurigacenter.fi/toimitilat/historia/

    VastaaPoista