lauantai 3. kesäkuuta 2023

Viikko Lasipäivään


 

Suomen lasimuseon ystävät ry järjestää perinteisen Lasipäivän Riihimäellä lasimuseon piha-alueilla lauantaina 10.6. klo 10–15. Paikalla on yli 100 SLMY:n jäsentä myymässä pääasiassa vintage-lasia, mutta myös muuta keräilytavaraa on tarjolla. Lisäksi muutama uuden lasin tekijä on myymässä omia tuotteitaan, joten valikoima on laaja.

Uutta tänä on vuonna se, että lasimuseon Klaas-ravintolan lisäksi tapahtumavieraita palvelee alueella kaksi muutakin ruokapalveluyrittäjää.

Tarkemmat tiedot tapahtumasta: https://www.slmy.fi/lasipaiva-kesa/

Oheiset kuvat ovat kesän 2014 vastaavasta tapahtumasta eli yhdeksän vuoden takaa.

Myös oikeasti vanhaa lasia on useana vuotena ollut tarjolla Lasipäivän pöydillä.


Oiva Toikan Martinhanhi.


Keramiikkaesineitä löytyy myös Lasimuseon ystävien kesätapahtumista.


Vähän harvinaisempaa suomalaista designlasia.


Pertti Mäkelä tutulla paikallaan lähellä lasimuseon sisäänkäyntiä.




Aimo Okkolinin Ahtojää-lasiveistoksesta on tehty lampunjalka.


SLMY:n saksalaisjäsen Willi Roth myy suomalaisia taideteollisuusesineitä. Enemmän Rothin pariskunnasta voi lukea Suomalaisen lasin vuosikirjasta 2015.


SLMY julkaisi Suomalaisen lasin vuosikirjan ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Viikon päästä julkaistaan kirjasarjan kymmenes teos. Kirjoja olivat jakamassa yhdistyksen jäsenille jäsenetuna Pekka Kumela ja Anita Elomaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti