lauantai 20. maaliskuuta 2021

Antiikki & design 3/2021

 

Juuri ilmestyneen lehden kannen 

teemana on pääsiäinen. Mediassa 

melko tavanomainen ratkaisu on 

tarkastella sitä ortodoksien kautta.

Antiikki ja design –lehdessä esitellään 

joka numerossa aihepiiriin liittyvää uutta 

kirjallisuutta. Tällä kertaa vuorossa ovat 

mm. Aatelin historia Suomessa ja valaisin-

suunnittelija Paavo Tynellin tuotanto.


Kirkkonummella toimii Pokrovan veljestö ja 

sen toimintaa esitellään yhdeksällä sivulla.

Berndt Arellin kolumni on tällä kertaa oodi antiikki-

liikkeille. Moni lasinkeräilijäkin on saanut, varsinkin 

harrastuksen alkuvaiheessa, paljon uutta tietoa 

antiikki- ja designkauppiailta. Ennen nettiaikaa 

lasia tuntevat myyjät, toiset keräilijät, museot, 

alan lehdet sekä kirjastot olivat aloittelevan 

keräilijän tiedonhankintakanavat.


Palkitun muotoilijan ja sisustusarkkitehdin, Tapio Anttilan 

tuotantoa esitellään neljällä aukeamalla.


Ilja Repinin näyttely olisi avautunut Ateneumissa eilen, 

mutta koronan vuoksi museo on suljettu tämän hetken 

tiedon mukaan 31.3. asti.

Helsingin Korkeavuorenkadulla palautettiin asunto 

remontissa valmistumisajankohdan värimaailmaan 

eli vuoden 1908 jugendin henkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti