tiistai 22. joulukuuta 2020

Joulutontun terveiset

Perinteisen tavan mukaan Lasinkeräilijän Blogia seuraava joulutonttu on taas lähettänyt terveisensä:

 

Riihimäen valmistama viiden lämpökynttilän

lyhty nimeltään Jäkälä.



Hei taas kaikki lasin harrastajat.

Joulu tulee ajallaan myös tällaisina poikkeuksellisina aikoina. Tänäkin vuonna kaikki kiltit lapset saavat lahjoja, vaikka Joulupukki ei pysty niitä kaikkia viemään perille henkilökohtaisesti. Me tontut kyllä toimitamme lahjat oikeisiin osoitteisiin.

Tänä vuonna on antiikkitapahtumia ollut niukasti, mutta blogissa juttuja on julkaistu entiseen tahtiin. Kiitos siitä ahkerille blogin tekijöille.

Jouluun viettoon kuuluvat kynttilät ja lasi on suosittu tuikkujen ja kynttilälyhtyjen valmistusmateriaali. Myös niiden käytössä pitää olla erittäin huolellinen, jotta ne eivät rikkoudu ylikuumenemisen johdosta. Tämän vuoden joulukortissa on Riihimäen valmistama viiden lämpökynttilän lyhty nimeltään Jäkälä.

 

Hyvää ja turvallista Joulua ja menestyksellistä vuotta 2021 kaikille blogin tekijöille ja lukijoille ! 

 

-Joulutonttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti