tiistai 29. lokakuuta 2019

Helsinki Antiques -antiikkimessut Katajanokan Wanhassa Satamassa


Perinteeksi muodostuneena pyhäinpäivän antiikkiviikonloppuna 2.–3.11. järjestetään raikas ja tasokas antiikkialan myyntitapahtuma Helsinki Antiques. Tapahtuman järjestää Fiskarsin Antiikkipäivät ry yhteistyössä Suomen Antiikkikauppiaat ry:n kanssa Wanhan Sataman ainutlaatuisessa miljöössä Helsingin Katajanokalla osoitteessa Pikku Satamakatu 5.
Viime syksynä tapahtuma järjestettiin parin vuoden tauon jälkeen Wanhassa Satamassa, jossa alan tapahtumia on järjestetty jo vuodesta 1991. Kauppiasyhdistysten järjestämä tapahtuma kokoaa yhteen yli 70 alan ammattikauppiasta. Tapahtumapaikkana toimii Wanhan Sataman näyttävät tilat. Paikan päällä on lisäksi kahvila- ja ravintolapalvelut.



Yksilöllisiä löytöjä itselle ja lahjaksi

Tapahtumatila mahdollistaa ideoiden keräämisen ja löytöjen tekemisen näytteilleasettajien sisustetuilta osastopaikoilta ja pienemmiltä pöytäpaikoilta. Tarjolla on monipuolinen kattaus esineistöä niin antiikin, designin, taiteen kuin vintagenkin osa-alueilta. Paikan päällä voi tehdä pieniä ja suuria hankintoja talviseen sisustukseen tai esimerkiksi joululahjaksi, keräilyesineitä unohtamatta.

Fifty-Sixty Stylen osastoa Wanhassa Satamassa 2018.
 
Kysy neuvoa

Tapahtuma kokoaa yhteen antiikkialan erityisosaajat ympäri Suomea. Näytteilleasettajat antavat mielellään vinkkejä entisöintiin ja arviointiin liittyen.
.
Sisäänpääsy: 12 € (lapset alle 18 v. ilmaiseksi) Sisältää eteispalvelun

Kuvia viime syksyn vastaavasta tapahtumasta voi katsoa tämä blogin arkistosta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti