sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Anni Paunilan ja Marja Hepo-ahon Kasvisto


Osa Anni Paunilan ja Marja Hepo-aho Kasvisto
-näyttelyn seinäteoksesta Habitaressa.


Keramiikkataiteilija Anni Paunila ja lasitaiteilija Marja Hepo-aho ovat heittäytyneet menneen maailman löytöretkeilijöiksi. Heidän alter egonsa ovat maanmuokkaaja ja tulenkesyttäjä, nämä elämäänsä kyllästyneet kotirouvat lähtivät rohkeasti etsimään uutta manteretta historiallisten löytöretkien tapaan. Matkoiltaan he toivat mukanaan lukuisia lumoavia näytteitä ennennäkemättömistä kasveista. Taiteilijat ovat intohimoisia puutarhureita ja näin he nimesivät uudet kasvinsa sekä suomeksi että latinaksi. Kasvien ominaisuudetkin on laadittu huumoria kaihtamatta. Näyttely koostuu näistä kasvinäytteistä seinäteoksina ja veistoksina. Kyseessä on löytöretki materiaalien maailmaan, jossa taiteilijat ovat etsineet uusia ilmaisutapoja ja tekniikoita. Lopputulos on kahden taiteilijan ja kahden materiaalin, keramiikan ja lasin, vuoropuhelu. Näyttelyyn kuuluu myös videoteos, musiikki sekä valokuvat kasvitauluista joista on teetetty postikorttisarja.

Paunilan ja Hepo-ahon näyttelyosastoa Habitare.


Paunila ja Hepo-aho: Flos dinosaurica 
eli Dinosauruskukka.



Taiteilijakaksikon tutkimusmatkan löydökset ovat esillä Habitaressa The Block 2019 osastolla kohteessa 6n19. Puheenvuorossaan "Keramiikan ja lasin uudet mahdollisuudet tilataiteessa ja elämyksen tuotannossa taiteella lisäarvoa bisnekseen!" Paunila ja Hepo-aho esittelevät teoksiaan sekä kertovat keramiikan ja lasin uusista mahdollisuuksista. Keramiikan ja lasin yhdistäminen esimerkiksi valon ja liikkeen kanssa mahdollistaa näille materiaaleille aivan uudenlaisia käyttötapoja erilaisissa rakennuskohteissa.

Paunila ja Hepo-aho: Apex nidiculus rutilus 
eli Pinkki pesähiippa.


Marja Hepo-aho ja Anni Paunila.
Kuva: Galleria Mafka & Alakoski.

Anni Paunila on palkittu keramiikkataiteilija ja muotoilija. Hänen töitään kokoelmiinsa ovat hankkineet valtion taideteostoimikunta sekä useat yksityiset keräilijät. Paunila työskentelee Riihimäellä Välittäjä 3:n taiteilijayhteisössä.
Lasitaiteilija Marja Hepo-aho puhaltaa työnsä itse Riihimäen vanhalla lasitehtaalla. Hepo-ahon töitä on esitelty useissa näyttelyissä ulkomailla mm Ruotsissa, Alankomaissa, Kroatiassa, Ukrainassa ja Kiinassa. Taiteilijan töitä on esillä useissa museoiden kokoelmissa kotimaassa ja ulkomailla.

Vasemmalla Carnilinqualata Marjae eli 
Marjan lihakielekäs.



Uniikit veistokset korostavat materiaalien merkitystä ja vuoropuhelua. Teoksissa merkityksellistä on taidokas käsityö, joka yhdistyy kokeelliseen taiteelliseen ilmaisuun. Teosten syntyprosessi on ollut spontaani ja yllätyksellinen. Taiteilijat ovat kokeneet prosessin dialogina ja materiaalien vuorovaikutuksena. Teokset ovat syntyneet keramiikasta käsin rakentamalla ja useita lasitepintoja yhdistelemällä, lasiosat ovat vapaasti puhallettuja sekä osittain lampputyönä toteutettuja. Teokset toimivat itsenäisinä veistoksina sekä suurina kokonaisuuksina. Taiteilijat haluavat tuoda esiin näiden ikiaikaisten materiaalien vahvuudet tilataiteessa. Keramiikka ja lasi soveltuvat nykytaiteen materiaaliksi ja ovat yhdistettävissä nykytekniikkaan.

Habitaren lisäksi samasta teemasta on esillä Paunilan ja Hepo-ahon näyttely Galleria Mafka & Alakoskessa Helsingin Iso Roobertinkadulla.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti