perjantai 5. heinäkuuta 2019

Billnäsin antiikkipäivät avautuivat



Hyvä valikoima Franckin Prismoja.


Raaseporissa avattiin eilen Antiikkipäivät Billnäsin ja Fiskarsin ruukkitaajamissa. Väkeä oli liikkeellä paljon ihailemassa ja ostamassa pääasiassa vanhempaa suomalaista taideteollisuusesineistöä: lasia, keramiikkaa, huonekaluja, valaisimia, tekstiilejä. Myös talonpoikaisesineistöä, vanhoja työkaluja ja muita takavuosien käyttöesineitä hankitaan sisustusesineiksi, hyvin erikoisiakin tavatoita.
Ohessa on eilen otettuja kuvia Billnäsistä – Fiskarsin kuvat lisätään jonkin ajan kuluttua.
Tapahtuma on avoinna päivittäin klo 10 - 17 sunnuntaihin asti.

Billnäsin vanhan ruukin miljöössä 
on teollisuusromantiikkaa.




Satu Natunen osastollaan.

Ajan-Muiston hyllykköä.

Nuutajärven värilasia Muijan osastolla.




Myös lysterilasia löytyy, vaikka se ei tällä hetkellä 
ole niin kerättyä kuin esim. 1970-luvulla.
Anu Penttisen muotoilema Lulu the bird 
–vuosilinnut taidettiin myyjä jo loppuun.

Vanhat öljykanisterit ja muu autoiluun liittyvä 
vanha rekvisiitta on haluattua keräilytavaraa.


Kolikkopuhelimet ovat jo historiaa.

Nurmijärveläisen Patinan osastoa.

Tupakointiin liittyvää esineistöä ei enää valmisteta, 
ei ainakaan lasista. Tässä sininen tupakko eli 
savukepikari, tikkuaskin pidike ja tuhkakuppi 
tarjottimella.



Ari´s design´in osastoa.

Toikkamainen maljakko on 
Nuutajärven boutique-sarjaa.




Kaj Franckin Kiwi –lintuja.

Toikan Sieppari.



Fifty-Sixty Design´in lintuja.

Vähän harvinaisempi Franck´in kulho.

Korkea ja kapea kristallimaljakko 
on yllättävän vakaa.

Tämän kaltaisia maljakoita on tehty ainakin 
Karhulassa, Iittalassa ja Riihimäellä. 
Tunnistaako joku tämän valmistajan?

Riihimäen punaisia.






Prenikan osastoa.

Harvoin näkee näin kauniin vihreää viinakoiraa, 
yleensä ne on tehty värittömästä lasista.

Kadonnutta suomalaista teollisuushistoriaa: pietarsaarelaisen 
tupakkatehdas Strenberg´in liikelahja on kolmen A:n Arabiaa 
eli valmistettu 1928 – 1932.
Yhtiöhän täytti 230-vuotta 1932. Saima-merkkisiä savukkeita 
valmistettiin vuoteen 1980 asti ja tehdas lakkautettiin 1998.





Suomen lasimuseon ystävät ry:n osastolla voi 
mm. liittyä jäseneksi ja ostaa Suomalaisen lasin
vuosikirjoja edullisesti.


2 kommenttia: