maanantai 7. tammikuuta 2019

Perinteinen antiikki- ja keräilytapahtuma viikonloppuna Kaapelitehtaalla


Tämä kuva on viime vuoden vastaavilta messuilta,
joka oli onnistunut tapahtuma sekä kävijämäärältään
että myynnin suhteen. Lisää kuvia voi katsoa
tämän blogin arkistosta:
editor/target=post;postID=7158032487486338544
 
Laatumessut oli aikanaan ensimmäinen messujärjestäjä, joka aloitti vuonna 2001 Kaapelitehtaalla antiikki-, taide- ja keräilyalan myyntitapahtumien järjestämisen. Tapahtumatiloina olivat alussa nytkin käytössä olevat Puristamo- ja Valssaamosalit, välillä käytiin Merikaapelihallin puolella ja vuodesta 2010 lähtien ollaan oltu taas näissä alkuperäisissä messusaleissa. Tapahtumaa on järjestetty 1-2 kertaa vuodessa ja 2009 vuoden nämä Laatumessujen Kaapelitehtaan messut olivat tauolla.
 
Tapahtuman yleisilme on muuttunut vuosien saatossa ja mukaan on tullut myös modernimpi tavara, eli ns. huomisen antiikki. Tätä viime sodan jälkeistä, pääosin 1940–1970 -luvuilla valmistettua, taideteollista esineistöä onkin nyt paljon tarjolla näissä nykyisissä alan messutapahtumissa. Monilla myyntipöydillä näkee tarjolla esimerkiksi laajan valikoiman suomalaista kultakauden taidelasia ja taidekeramiikkaa. Myös retro- ja designkalusteet, valaisimet sekä pienesineistö ovat löytäneet ostajansa näistä perinteisistäkin antiikkitapahtumista.

Tällaisia esineitä oli tarjolla vastaavassa
tapahtumassa viime vuonna.
 

Tarjolla oleva, ns. oikea antiikki on näiden vuosien aikana muuttunut isoista huonekaluista ja valaisimista lähinnä vanhaksi pienesineistöksi. Taiteen, varsinkin maalaustaiteen tarjonta on vasta aivan viime vuosina vähentynyt. Vain monipuolisella mutta tarkoin valitulla sekä ehdottomasti oikein hinnoitellulla taidevalikoimalla pärjää enää näissä nykyisissä myyntitapahtumissa.

Erilainen keräilytavara on ollut tässä tapahtumassa aina vahvasti edustettuna ja on sitä myös nyt. Esimerkiksi lasit, astiat, keramiikka, hopeaesineet, korut, kellot, numismaattiset ja filatelistiset kohteet, vanhat kirjat sekä erilainen pienmilitaria on säilyttänyt tai jopa osittain lisännyt suosiotaan keräilijöiden keskuudessa. Myös vanhoja tekstiilejä sekä erilaisia kierrätysmateriaaleista tehtyjä, mutta uusia taidekäsitöitä on tullut lisää näiden tapahtumien myyntivalikoimiin.
 
Laadukasta lasia Kaapelitehtaalla 13.1.2018.
 
Tapahtumassa on Hellman-Huutokaupat Oy:n osastolla tarjolla maksutonta rahojen, postimerkkien ja postikorttien arviointia sekä erillisestä sopimuksesta heiltä on saatavissa myös muita niihin liittyviä asiantuntijapalveluja.
 
Tapahtuma järjestetään siis Helsingin Ruoholahdessa Kaapelitehtaalla osoitteessa Tallberginkatu 1. Sisäänkäynti messuille tapahtuu sisäpihalta pääovesta ja C-portaan oven kautta tai ravintolan ulko-ovesta Tammasaarenlaiturin puolelta. Messut ovat avoinna yleisölle molempina päivinä klo 10–16.
 
Tapahtumaan on pääsymaksu, aikuiset maksavat 8€ ja perhe 16€. Perhelippu sisältää sisäänpääsyn kahdelle aikuiselle ja kaikille perheen alle 18-vuotiaille lapsille. Alle 15-vuotiaat pääsevät maksutta messuille aikuisen seurassa. Molempina päivinä klo 14–16 liput myydään alennuksella, silloin aikuiset maksavat 6€ ja perheet 12€.

 
Kaapelitehdas sijaitsee Helsingin Ruoholahdessa hyvien liikenneyhteyksien varrella. Sen ympärillä on melko runsaasti viikonloppuisin maksutonta pysäköintitilaa messuvieraiden autoille. Lisäksi Ruoholahden kauppakeskuksessa, noin 400m päässä messupaikasta, on tarjolla noin 1500 maksullista parkkipaikkaa. Myös julkisilla liikennevälineillä pääsee hyvin paikalle, Kaapelitehtaan vieressä on paikallisliikenteen linja-autojen pysäkit ja raitiovaunu nro 8:n pysäkki. Ruoholahden metroasema sijaitsee noin 600m päässä.
 
Kaapelitehtaan Hima & Sali -ravintola palvelee messujen sisäänkäynnin vieressä Kaapelitehtaan muiden käyttäjien lisäksi myös antiikki-, taide- ja keräilymessujen vieraita. Ravintola aukeaa molempina messupäivinä poikkeuksellisesti jo klo 9.30 ja tarjoaa myös normaaleista viikonlopuista poiketen lounasta sekä lauantaina että sunnuntaina.


Helsingin antiikki-, taide- ja keräilymessut 12.–13.1.2019
http://www.laatumessut.com/helsinki0119.htm
https://www.facebook.com/events/289402035017842/ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti