keskiviikko 10. lokakuuta 2012

TUIJA SARANTILA: KITEYTYMIÄ -näyttely Suomen lasimuseossa Riihimäellä


Värittömän lasin sävyjä

Taiteilija Tuija Sarantila kokee työnsä avulla tekevänsä näkymättömiä asioita aistittavaksi ja lausuvansa sanomattomia sanoja. Lasi sopii erilaisiin sisustusratkaisuihin; samalla kun se peittää näkyvyyttä, se myös päästää valoa lävitseen. Lasiteokset elävät vuodenajan ja valaistuksen mukana. Sarantila käyttää teoksissaan enimmäkseen kerran käytettyä lasia.
Aineena lasi on maapallolla vallitsevissa olosuhteissa lähes ikuista. Taiteilija ei maalaa lasille vaan lasilla. Kolmiulotteiset pintatekstuurit muodostavat teosten rungon heijastaessaan valoa eri suuntiin. Läpinäkyvä lasi on rajapinta olevan ja olemattoman välissä. Nykyisen räikeän ärsyketulvan keskellä tämä rauhallisuus antaa katsojalle tilaa kokea omia tulkintojaan teoksista.


Leikkiä tekniikoilla

Mahdollisimman paljon kierrätyslasia hyödyntävälle Sarantilalle on ominaista eri tekniikoiden yhdistely. Lasin työstöön hän käyttää lasinsulatusta, lampputekniikkaa, hiekkapuhallusta, kaiverrusta, muottivalua, kuparitekniikkaa ja lyijykiskotusta.
Lasi on muuntautumiskykyistä, mutta vaatii tietämystä sen fysikaalisesta käyttäytymisestä. Sarantila nauttii käyttämänsä materiaalin asettamista haasteista, koska siinä yhdistyvät luova ajattelu lasin tai metallien fysikaalisten ja kemiallisten ominaisuuksien hallintaan


Yksilölliseen asumiseen

Tasolasitaiteen käyttömahdollisuudet eivät rajoitu vain ikkuna- tai ovilasitöihin. Lasia voi käyttää nykyistä paljon laajemmin, tilanjakajina, valoseininä tai seinämosaiikkina. Halu muokata asuinympäristönsä mieleisekseen on lisääntynyt viime aikoina. Yhteistyö arkkitehdin ja taiteilijan kesken on hedelmällistä ja luo arkiympäristöömme toimivia ja viihtyisyyttä lisääviä elementtejä.  Etenkin erilaisten valaistusratkaisujen kanssa lasityöt pääsevät oikeuksiinsa.


Taiteilijan taustaa

Tuija Sarantila on syntynyt ja kasvanut Mikkelissä. Uran valinta oli monilahjakkaalle nuorelle vaikeaa. Päällimmäisinä kilpailivat musiikin ja kemian opinnot. Tie vei maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan elintarvikeopintoihin. Lyhyen tutkijavaiheen jälkeen hän siirtyi elintarviketeollisuuteen ja sieltä rahoitusmaailmaan sijoituspankinjohtajaksi.
Eri taidelajit ovat kuitenkin olleet lähellä arkielämää ja viimeiset kymmenen vuotta hän on toiminut päätoimisena taiteilijana. Sarantila on suorittanut artesaanitutkinnon ja työskentelee taideaineiden opettajana, sekä valmistaa näyttely- ja tilausteoksia.


Näyttely on esillä Suomen lasimuseossa Riihimäellä 30.12.2012 asti.
Tiedot aukioloajoista ja ajo-ohjeet löytyvät netistä: www.suomenlasimuseo.fi


Tuija Sarantila: Sparrow, 2010
Kuva: Tuija Santatila / www.suomenlasimuseo.fi

Tuija Sarantila: Tyrsky, 2012
Kuva: Tuija Sarantila / www.suomenlasimuseo.fi

Tuija Sarantila: Palava pensas
Kuva: Tuija Sarantila / www.suomenlasimuseo.fi



1 kommentti:

  1. Upea näyttely!
    Kerrankin jotakin todella uutta lasimaalauksessa ja kolmiuloitteiset teokset vähäeleisen tyylikkäitä.

    VastaaPoista