keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Vanhan tavaran myyntitapahtuma Salonki avautuu yleisölle torstaina



Helsingin messukeskuksessa avautuu yleisölle torstaina klo 14 antiikin, vintagen ja taiteen myyntitapahtuma Salonki. Se kestää sunnuntaihin asti ja samalla lipulla pääsee myös ArtHelsinki ja Habitare –messuille.

Salonki-tapahtuman järjestäjänä toimii tänä vuonna Suomen Messut. Näytteilleasettajia on reilut 50, joka on vähemmän kuin viime vuonna. Vanhoja lasiesineitä on kohtuullisen hyvin tarjolla.
 
Tapahtuman nettisivuilta voi katsoa näytteilleasettajien luettelon, auki-oloajat, ohjelmalavan esitelmöitsijöiden aikataulut ja muut tiedot. www.salonki.com

Ohessa on keskiviikon ammattilaistapahtuman aikana otettuja kuvia.
 
 
Helsingin messukeskuksen neloshallin kahvilatasanteelta avautuu hyvä näköala Salonki-tapahtumaan.


Oululaisen Anita Antikin osastolla on paljon suomalaisen taideteollisuuden merkkituotteita.


Muun muassa tämä Helena Tynellin Riihimäen lasille muotoilema Puutarha-lautanen.

Samalla osastolla on runsaasti Nanny Stillin Harlekiini-sarjan esineitä.

Tämäkin kuva on  Anita Antikin osastolta.

Ammattilaispäivänä käytävillä ei ollut paljon ihmisiä, mutta viikonloppuna on varmasti kuhinaa.

Riihimäkeläisen Purppura-Antiikin osastoa.

Purppura-Antiikin vitriinin ylähyllyllä on Helena Tynellin muotoilemia esineitä ja alahyllyllä Aimo Okkolinin.



Samalla osastolla Nanny Stillin töitä ja alahyllyllä uudempaa kotimaista taidelasia.

Vasemmalla on turkulaisen Old Artin lasivitriinejä.

Samalla osatolla on Aimo Okkolinin töitä myös pöydällä.

Old Artilla on perinteiseen tapaan osastollaan taidelasia ja kuvataidetta.

Tolkontiikin  osastolla on runsaasti taidelasia.

Samalla pöydällä on kolmea eri keltaisen sävyä Okkolinin kristalliesineissä.
 
Tolkontiikin hyllyn päällä on Kaj Franckin punakorkillinen Kremlin kellot –karahvi.

Samalla osastolla Wirkkalan, Sarpanevan, Hopean ja Franckin muotoilemia esineitä.

Nämäkin esineet ovat Tolkontiikin hyllyssä.

Samalla myyjällä myös nämä neodyymit riihimäkeläiset taidelasiesineet.


Varkautelaisen Galleria Euro Art & Antikin osastoa.
 
Euro Antikin osastolla on myös uudempaa kotimaista taidelasia.

Samalla Riikosen osastolla on italialaisen Flavio Polin värikästä taidelasia.

Varkautelaismyyjän osastolta löytyy myös Tapio Wirkkalan taidelasia.

Riihimäkeläisen Ars Julikan osastoa.

 
Ars Julikan pöydällä on Tapio Wirkkalan kala.

Samalla pöydällä ovat nämäkin taide-esineet.

Ars Julikalla on lasiesineitä myös hyllyillä.

Stadin design´in värikäs pöytä täynnä taidelasia.

Kuva saman myyjän hyllyköstä.

Saman hyllykön yläosaa.

Tämänkin kuva on Stadin design´in osastolta.

Tällä osastolla on paljon vanhoja aikakauslehtiä,

sekä vanhoja julisteita.

Helsinkiläinen Aarnes Design ja Vanha Käpy Antiques –liikkeiden yhteisosastolla on myös jonkin verran lasiesineitä.

Yleisnäkymä tapahtumasta nurmijärveläisen Tmi Patinan osastolta katsottuna.

Patinan osastolla on Kaj Franckin suunnittelemia Trumpettilaseja Nuutajärven alkuperäispakkauksessa.

Etualalla tamperelaisen Antiikkilöydön esineistöä.
 

 

3 kommenttia:

  1. Siellä näytti yhdessä kuvassa olevan Stillin Harlekiinien joukossa Helena Tynellin Pomona sarjan sokerikko, joka oli koottu punaisen ja turkoosin osista ;-)
    Minulla on sitä Pomonaa sekä punaisena että turkoosina...näyttää näköjään hauskalta, kun vaihtaa kansien paikkaa.

    Hienoja kuvia. Oli ilo katsella !

    VastaaPoista
  2. Olisiko antaa vinkkejä, mistä löytää suomalaisia taidelasi keräilijöitä? Minulla olisi yksi vanha Humppilan iso lasikala, jolle pitäis löytää parempi koti (ennen kuin lapset rikkoo sen) Mitään signeerausta tms.tuossa ei ole, enkä tietoja siitä löytänyt... Vaikea hinnoitellakkin. Pituus 51cm korkeus n.23cm.

    VastaaPoista
  3. Tuhansia taide- ja käyttölasinkeräilijöitä tapaa lauantaina 7.6. Suomen lasimuseon piha-alueilla järjestettävässä Lasi- ja keräilytapahtumassa, josta on julkaistu tietoa tässäkin blogissa. Kuvia aikaisempien vuosien tapahtumista löytää googlaamalla tapahtuman nimellä.

    Onkohan kyseessä kala, jonka kuva on Suomen lasimuseon julkaiseman "Humppila - lasitehdas tien varrella" -kirjan sivulla 96 ?
    Ko. kuvassa on mm. kolme kalaa, joista suurin voisi olla kyseessä. Jos lähetät kuvan blogin sähköpostiin, niin on helpompi arvuutella mm. hintaa: lasinkerailijanblogi@gmail.com

    VastaaPoista