Sivut

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Lasipäivän kuvia

 

Näkymä Suomen lasimuseon etupihalta.


Suomen lasimuseon piha-alueilla järjestettiin eilen 11.6. Lasipäivä-niminen vanhan ja uuden lasin sekä muiden keräilyesineiden myyntitapahtuma. Myyjinä olivat Suomen lasimuseon ystävät ry:n jäsenet sekä muutama uuden lasin tekijä. Myyjiä oli yhteensä noin sata eli se määrä, joka näissä SLMY:n kesätapahtumissa oli ennen korona-aikaa. Kävijämäärä ei kuitenkaan yltänyt ihan koronaa edeltäneiden huippuvuosien tasolle. Puolen päivän tienoilla alueella oli kuitenkin hyvin runsaasti lasiesineistä kiinnostuneita. Hyvä sää suosi tapahtumaa: aamuauringon paisteessa myyntipaikkoja alettiin pystyttää ennen seitsemää, aamupäivällä aurinko paistoi pilviharson läpi ja oli sopiva lämpötila myyjille ja asiakkaille, puolen päivän tienoilla aurinko helotti ja lämpötila nousi. Vaikka jossain ennusteissa oli esiintynyt sateen riski iltapäivälle, niin auringon paisteessa myyntiosastoja purettiin kolmen jälkeen.

Kuvatekstit lisätään myöhemmin tänään.

Lasimuseon piha aamulla puoli seitsemän aikaan.


Kuva museon länsipäädystä.


Myyntiosastoja alettiin rakentaa aamuauringon paisteessa.


Aimo Okkolinin kristalliesineitä ja Toikkaa myös.



Kahdeksan maissa osa myyntipöydistä oli jo valmiina.


Nuutajärven ja Riihimäen tuotteita.


Metsäyhtiön oma karahvi.



Vanhat peltipakkaukset, joissa on etiketti tallella, ovat haluttuja keräilykohteita.


Etualalla on pitkämatkalaisin myyjä eli pariskunta Saksasta.


Elmar Granlund kuoli nuorena, mutta ehti muotoilla lasia Riihimäelle ja Karhulaan sekä keramiikkaa Arabialle.


Tällä pöydällä oli runsaasti mielenkiintoisia Nuutajärvellä valmistettuja esineitä.


Tapahtumassa oli muutama nykylasin tekijä myymässä omia tuotteitaan, tässä Juha Juselius.



Aamupäivällä vallinnut pilvipoutainen sää on lasiesineiden katseluun ja tutkimiseen sopiva keli.











Markku Salon vuosikoiria.





 





Nanny Stillin extrakorkea maljakko. Näitä valmistettiin 1961–1966 tuotenumerolla 1400. Näitä on valmistettu 20, 25, 30, 40 ja 60 cm:n korkuisina, vaikka Ilmatar-kirjassa mainitaan vain korkeudet 25, 30 ja 40 cm.Tämän korkeus on 60 cm ja halkaisija 16 cm.



Muutakin kiinnostavaa oli tarjolla kuin lasiesineitä.



Puistikon vehreydessä oli pick-nick-tunnelmaa.


Sami Lehtimäen muotoilemaa nykylasia.


Risto Granlundin muotoilemaa nykylasia ja näissäkin on puhaltajana toiminut Jaakko Liikanen.




Lasimuseon ravintola Klaasin terassilla oli hyvä huilata välillä.


Turun riemuvuoden tuhkakuppeja ja maljakoita näkee myytävänä useammin, mutta tämä kaadin on harvinainen.







Tapahtuman järjestäneen Suomen lasimuseon ystävät ry:n infopöydässä Mira Ahjoniemi ja Sirpa Leppänen jakoivat Suomalaisen lasin vuosikirjoja jäsenetuna yhdistyksen jäsenille.


Auringon heijastuksia Kumelan maljakosta.




Tapio Wirkkalan massiivinen malja.



Tiia Tirronen oli myymässä omaa tuotantoaan. 

https://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2022/02/tirrosen-lasiarmeija-lasimuseossa.html







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti