Sivut

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Aimo Okkolinin kristallia lasimuseossa

Erilaisia väriversioita Aimo Okkolinin 
Lumpeenkukasta.


Suomen lasimuseossa Riihimäellä on esillä Aimo Okkolinin kristalliesineitä Kuin kukka lumpeen -näyttelyssä. Lasinpuhaltajan poikana Aimo aloitti työuransa 13-vuotiaana kantajana ja sitten lähettinä Riihimäen lasitehtaalla. Myöhemmin hän pääsi kaivertajan oppiin Theodor Käpin verstaalle, mutta siihen aikaan monet alalla työskentelevät olivat kitsaita jakamaan osaamistaan toisille, koska oma ammattitaito oli ainoa ”myyntivaltti”. Sivummalta seuraten mestarin työtä hän kyllä oppi ja Theodorin velipuoli Erkki Käppi ohjasi Okkolinia. Aimosta kehittyi pätevä kaivertaja ja hän sai signeerata tekemiään kaiverruskoristeluja 1938 alkaen. Tässä näyttelyssä ei kuitenkaan ole yhtään Okkolinin kaivertajana tekemiä töitä.


Theodor Käpin palattua Kauklahdesta Riihimäelle siirtyi Aimo Okkolinin työskentelemään hiojana, jonka taidon hän oli opiskellut jo 1930-luvulla. Muiden suunnittelemien esineiden hiomista kesti aikansa, mutta muotoilija Aimo Okkolinin töitä oli esillä ensimmäisen kerran 1955 Helsingin suurmessuilla. Siellä hän löi itsenä läpi kristalliesineillä, joissa näkyy hiojan taidot; hän hioi itse prototyypit sekä uniikit tilaustyöt.

Kaksi versiota Kullero-sarjasta.

Siihen aikaan Nuutajärvellä valmistettiin värittömästä kristallista esineitä ja siellä malleja modernisoi Saara Hopea. Iittalassa uutta väritöntä kristallia muotoili Tapio Wirkkala. Värillinen kristalli oli Riihimäen lasin erikoisuus. Okkolinin teokset kiinnostivat mediaa ja julkisuus auttoi markkinointia. Presidentti Urho Kekkonen piti Okkolinin maskuliinisesta muotokielestä ja valtio tilasikin paljon hänen muotoilemiaan uniikkeja kristalliesineitä lahjoiksi.

Aimo Okkolin: Palko.

Luonto oli Okkolinin innoittaja ja se näkyy myös esineiden nimissä ja muodoissa: Lumpeenkukka, Ulpukka, Kurjenmiekka, Kullero, Kukka, Terälehdet, Ukonkello, Ananas, jne.

Kaksi väriversiota Kurjenmiekasta.

Okkolin suunnitteli paljon esineitä myös tavallisesta lasista, esimerkiksi Nimipäivä-sarja, Stromboli. Näitä esineitä ei kuitenkaan ole mukana tässä näyttelyssä.

Aimo Okkolin jäi eläkkeelle 1974, mutta jatkoi freenlacer-pohjalta ja teki malleja myös Nuutajärvelle ja Studiolasille. Hänen ensimmäinen oma laaja näyttelynsä oli Suomen lasimuseossa 1982 ja samana vuonna hän myös kuoli.




1959–1972 Hämeen maaherrana toiminut 
Jorma Tuominen on saanut tämän lahjaksi 
viimeisenä virkapäivänään.

Purje oli yksi niistä esineistä, jotka 
olivat esillä Suurmessuilla 1955.
 
Aimo Okkolinin tytär Anita Elomaa 
avasi näyttelyn lasimuseossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti